Kirjoittaja: Juha Suoranta
Tammikuussa 1940 Suomen Työnantajain Keskusliitto (STK) ja Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto (SAK) julkistivat väliaikaiseksi tarkoitetun sopimuksen, ”tammikuun kihlauksen”.
”Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton edustajat ovat käyneet keskenään neuvotteluja, joiden tuloksena on sovittu, että sanotut keskusjärjestöt, todeten vapaan järjestetyn toiminnan merkityksen yhteiskunnassa, tulevat luottamuksellisesti neuvottelemaan kaikista niiden toimialalla esiintyvistä kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi, mikäli mahdollista yhteisymmärryksessä”.
Vuosikymmenten mittaan sopimus kitisi ja narskui, mutta kehittyi kolmikantajärjestelmäksi tulopoliittisine kokonaisratkaisuineen. Järjestely kesti lähes kahdeksankymmentä vuotta, kunnes työnantajat irtautuivat siitä vuonna 2017.
STK:n perillinen EK ryhtyi luottamaan siihen, että porvarihallitukset jatkavat lainsäädäntötyötä siitä mihin EK jäi.
Ja Orpon hallitus on ollut luottamuksen arvoinen. Se on ryhtynyt määrätietoisesti toteuttamaan elinkeinoelämän pitkään ajamaa tavoitetta heikentää ammattiyhdistysliikkeen valtaa ja vaikutusmahdollisuuksia.
Hyökkäys vai vyörytys, kysyi Tapani Kahri
Jo vuonna 1992 STK:n silloinen toimitusjohtaja Tapani Kahri huomautti, että Suomen hallitukselle on ”valtiosäännön muutoksen myötä tullut myös mahdollisuus ratkaista suuri osa työmarkkinakysymyksistä yksinkertaisella enemmistöllä eduskunnassa”.
Kahri lisäsi: ”asenteet työmarkkinoilla ovat varsin ärtyisät tarkasteltiinpa asioita sitten valtion, työnantajien tai palkansaajien kannalta. Siksi on kysyttävä, onko nyt työnantajien hyökkäyksen aika vai pitäisikö tyytyä vyöryttämään melko lyhyin askelin ay-liikkeen asemia. Lopullista voittoa ay-liikkeestä eivät työnantajat Suomessa tule saavuttamaan pitkään aikaan (järjestäytymisaste on noin 80 % ja nousussa).”
Orpon hallitus on valinnut lyhyiden askelten sijaan täysimittaisen hyökkäyksen linjan.
Etuja puolustettava
Työntekijöiden keskuudessa olisi muistettava, että omien oikeuksien puolustaminen on vaatinut taloudellisia uhrauksia, solidaarisuutta ja rohkeutta vastustaa työnantajavaltaa.
Jos työntekijät unohtavat järjestäytymisensä ja kollektiivisen toimintansa merkityksen, he altistuvat uudelleen samalle hyväksikäytölle ja mielivallalle, jota ay-liike aikanaan nousi vastustamaan. Saavutetut edut ja oikeudet eivät ole pysyviä.
Siksi ammattiyhdistysliikkeen rooli on nyt tärkeämpi kuin vuosikymmeniin. Vain joukkovoima takaa työntekijöiden oikeudet inhimilliseen työhön ja elämään.
Lainaukset kirjasta Wuokko ym. (2020). Loputtomat kihlajaiset, Siltala (kiitos vinkistä Joel Kaitila).
Juha Suoranta on tietokirjailija ja aikuiskasvatuksen professori
Julkaistu aiemmin Juha Suorannan Facebook sivulla 30.4.2025
