Jotta Suomi pääsisi hiilineutraalius tavoitteeseensa vuonna 2035, niin tarvitaan monenlaisten toimien lisäämistä. Yhteiskuntapolitiikan professori ja ilmastopaneelin jäsen Marja Järvelä kirjoitti elokuussa 2018 blogin ”Kuluttajista ilmastokansalaisiksi”. Siinä hän esitteli vuonna 2016 tehtyä tutkimusta, jossa tarkasteltiin kansalaisten osallistamista ilmastohankkeisiin. Kuluneena neljänä vuotena tarve käyttäytymisen muuttamiseen on tullut entistä akuutimmaksi ja siksi on kiinnostavaa katsoa tutkimuksessa löydettyjä ehtoja.

Järvelän mukaan ihmiset olisi syytä nähdä kuluttajien sijaan kansalaisina, jotta syntyisi osallistuvampaa otetta ilmastotekoihin. Tutkimuksessa löydettiin osallistamiselle kolme ehtoa, jotka edistävät kansalaisten sitoutumista ilmastotekoihin. 

• ”Ensinnäkin osallistamisen tulee olla oikeasti vuorovaikutuksellista. … Toisaalta kuulemisen voi myös toteuttaa edustuksellisesti.” Siksi  esim. järjestöjen, täytyy kertoa jatkuvasti jäsenilleen miten pyrkivät vaikuttamaan. 
• ”Toiseksi on selvitettävä, miten kansalaisia innostetaan osallistumaan.” 
• ”Kolmanneksi selvisi, kuinka tärkeää on osallistumisen kokemuksellisuus. Sosiaali- ja terveyssektorilla monet toimijat ovat puhuneet jo parin vuosikymmenen ajan osallisuudesta osallistumisen yhteydessä.” 

Varsinaisena haasteena on pitkäkestoinen osallisuus. Kansalaisten pitää kokea olevansa ilmastotoimista neuvoteltaessa todellinen osapuoli, jolla on myös vastuu asioista. ”Aito yhteys todellisiin vaikuttamisen kanaviin on ensiarvoisen tärkeä”, Järvelä toteaa.

”Uudenlainen, osallisuutta edistävä ilmastokansalaisuus edellyttää, että kehitetään kanavia, joissa ei virtaa pelkkiä mielipiteitä vaan vuorovaikutusta ja joissa tieteellisellä tiedolla ja kestävillä hyvinvointitavoitteilla on keskeinen asema.” kirjoittaa Järvelä.

Ilmastokansalaisille omia raateja 

Kansalaisraatien käyttö ilmastopäästöjen alentamiseksi voisi olla oivallinen väline. Olennaista on valita raateihin monenlaisia ihmisiä, joille esitetään ymmärrettävästi tutkimustietoa uudesta innovaatiosta tai säästötoimesta. Raadin keskustelut tulee näyttää tiedotusvälineissä ja loppuarvio tulee julkaista näyttävästi. 

Suomeen kansalaisraateihin on saatu ideoita muun muassa 1980-luvun tanskalaisista teknologiaraadeista. Tosin Suomessa kansalaisraateja on käytetty aika vähän. Valtioneuvoston kanslialla on ”Kestävän kehityksen kansalaisraati”. Toista kertaa toteutetun raadin tulokset julkaistiin 13.2.2020. 

500 vastaajaa oli arvioinut useita kymmeniä väittämiä kahdella ulottuvuudella:

 A) Onko asiantila Suomessa nyt hyvä vai huono? 

 B) Onko sen viimeaikainen kehitys hyvää vai huonoa. 

Väitteet on sijoitettu nelikenttään, jonka lohkoille on annettu aika dynaamiset nimet: hyökkää, huolestu, vahvista ja varmista (katso linkistä). 

Tuloksista ilmeni raatilaisten olevan muun muassa huolissaan Suomen kasvihuonekaasupäästöistä ja pitävän uusien autojen hiilidioksidipäästöjä liian suurina. Erityisen huolestuneita raatilaiset olivat uhanalaisten kasvi- ja eläinlajien määrästä, jonka takia luonnon monimuotoisuuden korjaamiseksi on tehtävä pikaisia toimia.

Toivottavasti Sanna Marinin hallitus ryhtyy pilotoimaan uusia ja vuorovaikutuksellisia ilmastokysymykseen keskittyviä kansalaisraateja, kun haetaan suomalaisille reittiä hiilineutraaliuteen. 

Kansalaisraadin toteutuksesta on yksityiskohtaisen esittely Innokylän nettisivuilla, joka on SOSTEn, Suomen Kuntaliiton ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteisprojekti.  

Lähelle kansalaisraadin alkuperäistä ideaalia on päästy esimerkiksi raadissa, jossa käsiteltiin Mustasaaren liittymisestä Vaasaan. 

Raadit soveltuvat monenlaisten asioiden tarkasteluun. Esimerkiksi Bioetiikan instituutti on järjestänyt kaksipäiväisen kansalaisraadin geeni-tiedosta ja -tutkimuksesta.  

Juha N

(Julkaisemme suomennettuna ja lyhennettynä Wahlroosille osoitetun avoimen kirjeen, jota ei ole juurikaan käsitelty suomalaisessa mediassa. Kirje on päivätty Uruguayn pääkaupungissa Montevideossa 20.1.2020.)

Herra Björn Wahlroos, UPM:n hallituksen puheenjohtaja

Haluamme allekirjoittaneina ilmaista syvän närkästyksemme käsityksistäsi äskettäin julkaistussa kirjassasi, josta saimme tietää uruguaylaisen sanomalehden artikkelista ”UPM: n hallituksen puheenjohtajan mukaan selluteollisuus on tehnyt ’ihmeitä’ Uruguayssa” (Natalia Uval, La Diaria, 18. tammikuuta 2020).

Olet jo osoittanut tietämättömyytesi Maaseudun Tulevaisuudelle myöntämässäsi haastattelussa, huhtikuussa 2019. Sanoit uruguaylaisten ”rakastavan” selluloosateollisuutta ”sen monimuotoisuuden takia: laidunmailla ei elä paljon eläimiä, mutta nyt on hirvieläimiä ja villisikoja, joita paikalliset voivat metsästää ja nauttia” (sic).

Herra Wahlroos, tunnetteko todella maamme ruohikkomaiden luonnon monimuotoisuuden vai valehtelitteko tarkoituksella? Tärkein luonnollinen ekosysteemimme on ruohotasanko, joka tunnetaan myös nimellä Bioma Pampa. Siinä elää samanaikaisesti yli 2000 kasvilajia ja useita satoja lintu-, matelija- ja nisäkäslajeja. [- -]

UPM-istutukset ovat hiljaisia ”vihreitä aavikkoja”, koska linnut eivät voi elää siellä. Etkö tiedä villisikojen olevan maanvaiva Uruguayssa, joka on levittäytynyt juuri monokulttuurisen puuston takia? [- -]
Kuinka voit sanoa, että monikansallisten metsäyhtiöiden saapuminen on parantanut tilannetta Uruguayssa?

Metsäyhtiöt on vapautettu veroista ja myös sellutehtaat on rakennettu erityisille talousvyöhykkeille (vapaa-alueille). Siten niiden aktiviteetti ei käänny hyödyksi muille kuin näille yhtiöille.

Nyt Uruguayn hallitus käyttää yli 3000 miljoonaa dollaria infrastruktuuritöihin helpottaakseen UPM: n toista laitosta, josta tulee maailman suurin. Sen tuotantokapasiteetti on 2 100 000 tonnia vuodessa sellua, mutta toiminnasta Uruguay ei saa mitään etuja. [- -]

Toisin sanoen se mikä sinua häiritsee, ovat hallinnot, jotka toteuttavat työtätekeviä hyödyttävää sosiaalipolitiikkaa, koska ne vähentävät voittojasi liiketoiminnasta. [- -]

Olemme vain osa niistä monista uruguaylaisista, jotka pyrkivät peruuttamaan katastrofaalista liiketoimintaa, jota edustavat monikansallisten yhtiöiden kuten UPM:n monokulttuuriset selluloosapuiden istutukset. Ne ovat enenevästi sekaantuneet instituutioihimme, koulutukseen ja työsuhteisiin pyrkien alistamaan maamme siirtomaakaltaiseen riippuvuuteen.

Uruguaysta sanomme sinulle, että teemme parhaamme saavuttaaksemme tämän tavoitteen.

Vilpittömästi

Movimiento por un Uruguay Sustentable (MOVUS)
Coordinación Nacional contra UPM
Comisión Nacional de Defensa del Agua y la Vida
Confederación de Pueblos Costeros
Colectivo Ñangapiré de San Gregorio de Polanco
Asamblea por el agua del río Santa Lucía
Asociación Civil Ambientalista de Salto (ACAS)
Colectivo No al tren de UPM
Comisión en defensa de la Laguna del Cisne
Comisión Rivera por la vida sustentable y el agua
Consejo de la Nación Charrúa
Ecofeminismos Río Negro
Grupo Guayubira
Movimiento de Protección Ambiental Sarandí del Yi
Casa de Filosofía
Clan Choñik
Revista La Bicicleta
El Faro. Colectivo Cultural de La Paloma
Asociación Civil Siempre Juntos de Barros Blancos
Periódico La Fragua
RAPAL/ Uruguay
Grupo Aguas de Cerro Largo
Asociación Uruguaya de Guardaparques (AUG)
Grupo Alas de Piriápolis
Maldonado por la tierra y el agua
Sociedad para la Conservacion de la Biodiversidad de Maldonado (SOCOBIOMA)
Colectivo Ecofeminista Dafnias
La Campana Verde
Vecinos autoconvocados de La Paloma-Rocha

Mesa Nacional de Colonos
Colectivo Sanitario Andrés Carrasco ALAMES Argentina

Madridissa YK:n ilmastokokouksen täysistunnossa Greta Thunberg piti (11.12.) voimakkaan puheen, jossa syytti johtajia harhauttamisesta ja johtamisen puutteesta.

”Todellinen vaara on, kun poliitikot ja toimitusjohtajat antavat vaikutelman ikään kuin todellinen toiminta olisi käynnissä, eikä tosiasiassa lähes mitään ole tehty lukuun ottamatta viekasta tilinpitoa ja luovaa julkisuuden hallintaa”, Thunberg sanoo Democracy Now:n julkaisemassa videossa. 

Hiilidioksidia voidaan päästää enää alle 340 gigatonnia ilmakehään, jotta ilmasto ei lämpene yli 1,5 Celsius-asteen kriittisen rajan. Tällä rajalla on 67 prosentin mahdollisuus, että ei synny peruuttamattomia ketjureaktioita kuten jäätiköiden sulamista ja ikiroudan sulamista artiksella.

Nykyisellä päästötahdilla tuo raja tulee vastaan kahdeksassa vuodessa, Thunberg varoittaa.

2020-luku on kohtalon vuosikymmen

2020-luku määrittää tulevaisuutemme, Thunberg sanoi. Hänen mukaansa on yhä toivoa, mutta se ei tule hallituksista eikä yhtiöistä. Se tulee tavallisista ihmisistä, jotka ovat heräämässä:

”Todellisuudessa, kaikki historian suuret muutokset ovat tulleet ihmisistä. Meidän ei tarvitse odottaa. Voimme aloittaa muutokset juuri nyt. Me, ihmiset.”

Gretan puheen jälkeen lavalle tungeksi suuri joukko kansalaisaktivisteja turvamiesten estelyistä huolimatta. Aktivistit ympäröivät Thunbergin ja aloittivat positiivisen uhmakkaina yhteislaulun.

Sitra julkaisee (9.1.2020) raportin megatrendeistä, joiden arvioidaan vaikuttavan Suomeen.

Sitra on julkaissut megatrendejä aiemminkin, edellinen on vuodelta 2017. Raportti on ilman muuta tutustumisen väärtti. Tässä esitellään lyhyesti siinä kuvatut megatrendit ja niihin liittyviä jännitteitä. 

Mikä on megatrendi?

Megatrendit koostuvat useiden ilmiöiden muutoskaarista globaalilla tasolla. Raportin mukaan megatrendit antavat kuvan laajoista muutoksista, joiden ohella on tarkasteltava myös heikkoja signaaleja ja jännitteitä eri kehityskulkujen välillä.

“Yksittäistä megatrendiä olennaisempaa on ymmärtää, mihin laajempaan kokonaisuuteen se liittyy ja miten se linkittyy muihin trendeihin. Kokonaiskuva yhteiskunnallisista muutoksista ja jännitteistä saattaa näyttää haastavalta, jopa pelottavalta. Kuitenkin jo se, että on tunnistettavissa jännitteitä, kertoo siitä, että tulevaisuuteen voi vaikuttaa,” sanoo Sitran tulevaisuusasiantuntija ja raportin kirjoittaja Mikko Dufva.   

Sitran Megatrendit 2020 -päivityksessä nostetaan esille viisi kehityskulkua sekä niihin liittyviä jännitteitä.   

Ekologinen jälleenrakennus: Se on keskeisin ja kiireellisin tulevaisuuteen vaikuttava tekijä. Haasteena on vastata ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen sekä mahdolliseen resurssipulaan ja jäteongelmaan. 

Verkostomaisen vallan voimistuminen: Päätöksiä pitäisi saada aikaiseksi nopeasti, mutta syntyvätkö ne keskitetysti vai osallistamalla? Valtasuhteissa siirrytään monisolmuiseen suuntaan, jossa taloudellinen ja teknologinen sekä kulttuurinen vuorovaikutus yhdessä verkostojen laajuuden kanssa muokkaavat valtaa.

Väestön ikääntyminen ja monimuotoistuminen: ”Väestö muuttuu ikääntymisen lisäksi taustoiltaan, mahdollisuuksiltaan ja tavoiltaan yhä monimuotoisemmaksi. Kysymykseksi nousee, tehdäänkö ekologinen jälleenrakennus reilusti vai eriarvoistavasti eri väestöryhmien näkökulmasta.” (s. 5)

Talousjärjestelmän suunnan etsiminen: Olennaista on, kyetäänkö ympäristön parantaminen ottamaan talouden päämääräksi vai jääkö se vain raaka-aine resurssiksi. 

Teknologia sulautuu kaikkeen: Tekniikka tule entistä laajemmin osaksi yhteiskuntaa ja arkea. Uusia ratkaisuja tarjoava teknologia myös kasvattaa energiantarvetta, mikä luo jännitteen auttavan kehityksen ja ekologisen jälleenrakentamisen välille.

Jännitteitä analysoimalla voidaan pohtia, mitkä muutokset olisivat suotavia osallisuuden suhteen. ”Verkostomaisen vallan voimistumisen ja ekologisen jälleenrakennuksen kiireellisyyden välinen jännite liittyy tasapainoiluun keskitettyjen päätösten sekä osallisuuden ja demokratian vahvistamisen välillä.” (s. 11) 

Tietoteknologian ja datan lisääntyessä on olennaista, kuka niistä päättää. Ongelmana on tasapaino kiireellisten tekojen, eriarvoisuuden ja näkemysten kärjistymisessä vastakkainasetteluksi. On tarvetta rakentavaan arvokeskusteluun

”Talousjärjestelmän suunnan etsimisessä jännite liittyy tavoitteeseen: yhteisymmärrys talousjärjestelmän ongelmista muun muassa vaurauden keskittymisessä ja ympäristövaikutuksissa on kasvanut, mutta samalla nykyisistä ongelmallisista käytännöistä ja rakenteista tuntuu olevan hankala luopua.” (s. 12)

Osallisuuden näkökulmasta on kyse siitä, pystyvätkö punavihreät voimat määrittämään tavoitteet, joista medioissa keskustellaan. Siksi jännitteiden analyysi olisi olennaista. Usein lienee kysymys siitä, mitkä muutokset nähdään mahdollisiksi. Sitran raportissa nykyistä markkina-/ kapitalistista talousjärjestelmää ei kyseenalaisteta visioita pohdittaessa. Onko se realismia vai arkuutta?

JuhaN

Det råder en öronbedövande tystnad om Julian Assanges prekära situation, skriver Mikael Böök med anledning av en ny bok till Assanges försvar: ”In Defense of Julian Assange”. Inlägget publicerades 10.12. i Hufvudstadsbladets (Helsingfors) avdelning för kulturdebatt.

När dissidentkonstnären Ai Weiweis inflytande växte åtalade Kinas härskare honom för skattebrott och utkrävde en väldig straffskatt. Men Ai Weiweis vänner lyckades skrapa ihop tillräckligt med pengar för att få domen uppskjuten. Då började makthavarna anklaga Ai Weiwei och hans kolleger för att sprida pornografi. På bilden ”En tiger och åtta bröst” hade konstnären nämligen visat upp sig utan en tråd på kroppen i sällskap med fyra likaså helnakna kvinnor.

”Om de ser nakenhet som pornografi så befinner sig Kina fortfarande på Qing-dynastins tid”, kommenterade Ai Weiwei (enligt DN 19.11.2011).

I en rykande aktuell bok, redigerad av Tariq Ali och Margaret Kunstler och utgiven på förlaget OR Books, ingår ett samtal mellan konstnären Ai Weiwei och publicisten Julian Assange. Boken, som heter In Defense of Julian Assange (Till Julian Assanges försvar), erbjuder en skakande och mycket oroväckande läsning om den brutala behandlingen av Västvärldens kanske just nu mest betydande politiska fånge (sextiofem läkare konstaterade nyligen i ett öppet brev att Julian Assange är i så dåligt skick att han kanske hinner dö i fängelset innan det planerade slutförhöret om hans utlämning till USA i februari 2020).

Samtidigt handlar denna skrift om den fria pressens framtidsutsikter ifall Assange utlämnas till USA där han riskerar att utsättas för tortyr och en 175-årig fängelsedom för spioneri.

Men i samtalet med Ai Weiwei, inspelat under deras möte på Ecuadors ambassad i London i september år 2015, kommer en fortfarande frisk och obruten Julian Assange själv till tals. De två delar glatt personliga erfarenheter av de juridiska krumbukter som överheten iscensätter för att komma åt besvärliga kritiker. I ett skede säger Ai Weiwei: ”alla jag har pratat med känner sympati för dig”. Assange håller med och påpekar, att taxichaufförernas omdömen är en bra barometer: ”Aha, du känner den där killen Assange”, säger de när folk ber att bli körda till Ecuadors ambassad, ”han har retat upp de mäktiga och nu är han i pisset”.

Djupet i den orättvisa som drabbat grundaren av Wikileaks och vidden av det frihetshot som dennes eventuella utlämning till USA innebär öppnar sig först då man stiftar närmare bekantskap med hans tankevärld. Julian Assanges egna böcker är säkert den bästa källan till hans idéer om internet, artificiell intelligens, underrättelsetjänsternas och it-jättarnas nya övervakningssamhälle. Men konversationen med Ai Weiwei fungerar utmärkt som en kort introduktion till allt detta.

I boken till Assanges försvar har redaktörerna också infört några av Assanges egna texter ur Cypherpunks. Freedom and the Future of the Internet (OR Books 2012). Dessutom ingår värdefulla och engagerande bidrag av visselblåsarnas nestor Daniel Ellsberg, fotomodellen och skådespelaren Pamela Anderson, lingvisten och samhällskritikern Noam Chomsky, den guatemaltekiska människorättsjuristen Renata Avila, den slovenske filosofen Slavoj Zizek, den före detta brittiska diplomaten Craig Murray, och många fler.

I fem separata avsnitt tillbakavisar ”den till hundra procent gräsrotsfinansierade amerikanska journalisten” Caitlin Johnstone 29 av de vanligaste smädelserna, förtalen och anklagelserna mot en av världens mest innovativa och effektiva grävande journalister. Jag funderar fortfarande på parallellen mellan Ai Weiwei och Julian Assange och ger sista ordet till Katrin Axelsson och Lisa Longhoff, som i boken representerar organisationen Women Against Rape (Kvinnor mot våldtäkt): ”Än en gång”, skriver de, ”utnyttjar politiker kvinnors raseri och frustration över att våldtäkter och annat våld tillåts breda ut sig för att främja sina egna syften”.

Mikael Böök, Publicist

• In Defense of Julian Assange, Edited by TARIQ ALI and MARGARET KUNSTLER, (Orbooks, 2019).

Turun yliopiston kansainvälisen oikeuden tutkija Toni Selkälä käy läpi al-Holin leirillä olevien palauttamiskysymystä tuoreessa kirjoituksessaan Perustuslakiblokissa.

Suurimmalla osalla valtioista ja Suomella on hänen mukaansa sama kanta, ”jossa valtio pyrkii arvioimaan avun tarpeen itsenäisesti ja selvittämään onko leirillä oleskelevien joukossa henkilöitä, jotka haluavat palata”, Selkälä kirjoittaa.

Selkälä ihmettelee, miksi Suomessa tästä on muodostunut poliittinen kriisi, koska hänen mukaansa monissa muissakin maissa viranomaiset ovat toimineet niin vaivihkaisesti, kuin tällaisia asioita on tapana hoitaa.

”Kaikkien tietojen mukaan Suomi on varautunut tilanteeseen asianmukaisesti ja kotoisia viranomaisia on valmisteltu al-Holin leirillä olevien suomalaisten paluuseen jo pitkään,” hän toteaa.

Monet maat ovat päättäneet antaa konsuliapua vain al-Holin leirissä oleville lapsille. Tämä on Alankomaiden ja Belgian poliittinen kanta ja myös Iso-Britannia on ilmaissut samansuuntaisen poliittisen kannan, Selkälä kirjoittaa.

Saksassa ja Ranskassa poliitikot ovat olleet varovaisia sanomissaan ja lähinnä korostaneet lasten auttamisen tärkeyttä.

Sen sijaan useat oikeusistuimet näkevät, ettei al-Holin lapsia tule erottaa äideistään. Esimerkiksi Saksassa ja Belgiassa oikeusistuimet ovat kritisoineet lasten erottamista.

Ranskassa kansallinen ihmisoikeusvaltuuskunta näkee, että koska Ranska on jo kotiuttanut orpolapsia, niin Ranskan valtio on osoittanut kykynsä vaikuttaa pakolaisten palautuksiin ja siten valtiolla on oikeudellinen vastuu pakolaisleirillä oleviin, Selkälä toteaa.

Alankomaiden tiukempi linja on poikkeuksellisen ja Selkälän mukaan ”melko ongelmallinen varmaankin monen oikeustajun mukaan: tällä hetkellä rikoksia ISIS:n lukuun tehneet henkilöt saavat Alankomailta konsuliapua muiden jäädessä sitä vaille.”

Islannin pääministeri Katrin Jakobsdottir kannusti eri maiden hallituksia priorisoimaan perhe- ja luontoystävällisiä arvoja. Islanti on itse panostamassa lisää mm. urheiluun ja taiteeseen ehkäistäkseen depressiota, uutisoi BBC (3.12.).

Bruttokansantuotteen (bkt) mittarit aliarvioivat elämänlaatua eivätkä anna oikeaa kuvaa hyvinvoinnista. Pääministeri Jakobsdottir sanoikin islantilaisen runoilijan vitsailleen, kuinka ”seksi vaimon kanssa ei kasvata bkt:tä mutta prostituoidun kanssa kasvattaa.” (BBC, 3.12.). 

Islanti kuuluu Skotlannin ja Uuden-Seelannin kanssa hyvinvointia edistävien hallitusten ryhmään (Wellbeing Economy Governments group). 

Uusi-Seelanti julkaisi toukokuussa 2019 ensimmäisen hyvinvointibudjetin, jossa suositun pääministeri Jacinda Ardernin johdolla otetaan talouskasvun ohella huomioon uusia arvoja, kuten tyytyväisyyden elämään, lapsiköyhyyden poistamisen ja kansalaisten osallistamisen:

”Budjetti osoittaa, että voit olla sekä taloudellisesti vastuullinen että inhimillinen, pääministeri Jacinda Ardern iloitsi budjetin julkaisemisen jälkeen. (Reuters, 30.5.19)

Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon sanoo Skotlannissa ryhdytyn jo vuonna 2007 kiinnittämään huomiota tulojen epätasa-arvoon, lasten tyytyväisyyteen ja viheralueisiin. Asettamalla epätasa-arvolle yhtä suuri arvo kuin talouden kilpailukyvylle, vahvistamme sitoutumistamme reiluun työhön, joka antaa tyydytystä ja on hyvin palkattua, pääministeri sanoi TED-puheessaan (30.7.19).

Myös Suomen hallituksella olisi nyt otollinen tilaisuus alkaa uuden naispääministerin johdolla pohtia, kuinka Suomeen saadaan oma, inhimillisyyttä painottava hyvinvointibudjetti.

Voiko Unkarin kaltainen demokratian rapautuminen toistua myös Suomessa, jos perussuomalaiset nousevat pääministeripuolueeksi? Kysymystä pohtivat professori Jukka Kekkonen (Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta) ja dosentti, tutkija Katalin Miklóssy (Aleksanteri-instituutti) mielenkiintoisessa keskustelussa, jota johti Kulttuurivihkojen päätoimittaja Elias Krohn (7.11.)

Alla on muutamia yhteenvedonomaisia tiivistelmiä tunnin pituisesta keskustelusta.

Berliinin muurin murtumisen jälkeen Itä-Euroopassa vallitsi vapautumisen euforia, joka Katalin Miklóssyn mukaan vaihtui pettymykseksi, kun Länsi ei ottanutkaan pitkällisestä diktatuurista kärsineitä maita heti avosylin vastaan.

Sen sijaan EU asetti monia ehtoja jäseniksi pyrkiville. Vasta ehtojen täyttämisen jälkeen vuosina 2004, 2007 ja 2013 useat itäeurooppalaiset maat pääsivät liittymään EU:hun. Jälleen suuret odotukset vaihtuivat pettymyksiksi, kun elintasokuilu ei kasvanutkaan umpeen. Mielialojen alkaessa kääntyä EU:ta vastaan, voimistui suuntaus paluusta keskusjohtoiseen, autoritääriseen suuntaan.

EU:ssa huomion veivät näkyvämmät kriisit kuten vuoden 2008 finanssikriisiä seuranneet Kreikan ongelmat, Ukrainan kriisi ja Syyrian sodan pakolaisaalto. Epädemokraattinen kehitys pääsi siksi Unkarissa ja Puolassa kuin huomaamatta etenemään pitkälle, oli Katalin Miklóssyn keskeinen ajatus.

Jukka Kekkonen näki erittäin uhkaavana sen, kuinka oikeusvaltion periaatteita ja sananvapautta halvennetaan ja murennetaan oikeistoliikkeiden levitessä hyvin monessa maassa. Kyse ei ole enää perinteisestä vasemmisto-oikeisto akselin kamppailusta vaan hyvin huolestuttavasta ilmiöstä, joka suuntautuu demokraattisen järjestelmän ydinarvoja vastaan.

On syntynyt tieteen ja lakien halveksuntaa, joka syövyttää demokratian peruspilareita. Jos tämänkaltaiset voimat, jotka nousivat Euroopassa 1920- ja 1930-luvuilla, saavat valtaa, niin ne voivat viedä koko käden, varoittaa Kekkonen.

Kun autoritäärinen hallitus saa niin suuren vallan, että se voi yksinään säätää sille mieluisia lakeja, niin se voi olla välittämättä parlamentista ja kritiikistä hajottaessaan oikeusvaltiota. Tällöin tervehdyttävien voimien tulisi vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen, mikä on hyvin hankalaa, mainittiin keskustelussa pariin otteeseen.

Elias Krohn kysyi, jos Jussi Halla-ahosta tulee pääministeri, niin voivatko perussuomalaisen arvot tarttua myös muihin puolueisiin. Kysymys on tärkeä, koska jo perussuomalaisten päästyä Sipilän hallitukseen, syytettiin hallitusta ennennäkemättömästä tavasta sivuuttaa parhaiden asiantuntijoiden mielipiteet. Kekkonen näki viimeisten 15 vuoden aikana oikeistopopulismin leviämisen yhteydessä tapahtuneen hyvin huonoa kehitystä monella eri taholla – myös mediassa.

Miklóssyn ja Kekkosen keskustelun jatkoksi voisi pohtia, miksi joka toisessa demokratiassa on tapahtunut heikentymistä viime vuosina The Global State of Democracy -raportin mukaan. Missä määrin talousnobelisti Joseph Stiglitz on oikeilla jäljillä nähdessään uusliberalismin leviämisen 40 vuoden aikana olevan perussyynä oikeistopulismin ja tieteenvastaisuuden kasvulle?

”Viime hallituskaudella eri kansalaisyhteiskunnan toimijoihin kohdistui hirvittäviä leikkauksia”, Maan ystävien puheenjohtaja Liisa Uimonen sanoi Fingolle 22.11.

Nyt Rinteen hallitus esittää 800 000 euron lisärahoitusta järjestöille. Talousarvion täydennyksessä ensi vuoden budjetissa:

• Luonto- ja ympäristöjärjestöjen avustuksia korotetaan 400 000 eurolla.

• Ulkoministeriön jakama 200 000 euron lisäys kohdennetaan mm. ulko- ja turvallisuuspolitiikan kansalaisjärjestöille ja ihmisoikeustyön tukemiseen.

• Rauhanjärjestöjä tuetaan oikeusministeriöstä 200 000 eurolla.

Rauhanjärjestöt olisivat saaneet alkuperäisessä talousarviossa ensi vuonna vain 300 000 euroa, mutta nyt summa nousee 500 000 euroon.

Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius sanoi:

”Olemme kiitollisia tästä päätöksestä, sillä ensi vuoden toiminta on nyt turvattu. Tarvitsemme tälle hallituskaudelle kuitenkin selkeää tasonkorotusta, sillä työhömme on kohdistunut pitkään leikkauksia samalla, kun hintataso on noussut. Tavoitteenamme on, että rauhanjärjestöt saisivat toimintaansa yhteensä miljoona euroa vuodessa. Juuri nyt olemme kuitenkin helpottuneita tästä päätöksestä.” (Fingo, 22.11.)

Tiedebarometri-tutkimuksella selvitetään kolmen vuoden välein tieteeseen ja tutkimukseen tunnettua luottamusta. Niille antoi kyselyssä 72 prosenttia hyvän yleisarvosanan marraskuussa julkaistussa tutkimuksessa. (s. 50)

Kun samassa tutkimuksessa kysyttiin luottamusta 20 eri toimijaan, niin suurinta luottamusta tunnettiin poliisiin (83 %) ja puolustusvoimiin (79 %).

Sen sijaan puolueet olivat listassa alimmalla sijalla. Tutkimuksessa todettiinkin suorasanaisesti: ”Kaikilla yhteiskuntasektoreilla ei kuitenkaan mene yhtä hyvin. Etenkin poliittis-hallinnollisen järjestelmän kannalta tulokset ovat kiusallisia, elleivät suorastaan kivuliaita. ” (s. 39)

Puolueisiin tunnetaan paljon suurempaa epäluottamusta (60 %) kuin luottamusta (13 %).

Kyseessä ei ole uusi ilmiö, vaan vertailussa puolueisiin on tunnettu syvintä epäluottamusta jokaisessa Tiedebarometrissä siitä lähtien, kun niitä alettiin julkaista vuonna 2001.

Vuosina 2001–2013 epäluottamus puolueisiin vaihteli 63–73 prosentin välillä. Luottamusta sen sijaan oli vaivaiset 7–10 prosenttia. (s. 43, Tiedebarometri 2013.)