Generatiivinen tekoäly on raketin lailla noussut puhuttamaan kahvipöydissä, politiikassa, lehtien palstoilla ja luokkaympäristöissä. Vaikka generatiivisesta tekoälystä käydäänkin vilkasta keskustelua, tekoälyhuuma keskittyy kärjistäen kahteen näkökulmaan: joko tekoäly nähdään tuottavuutta ja innovaatioita vauhdittavana supervoimana, tai eettisiä riskejä ja ongelmia aiheuttavana uhkana. Ekomedialukutaito voi tuoda tekoälykeskusteluun monipuolisempia sävyjä.
Ekomedialukutaito (ecomedia literacy) yhdistää kriittisen medialukutaidon sekä ympäristökasvatuksen näkökulmia tarkastellen median ja ekosysteemien välistä suhdetta. Kyse ei ole vain yksittäisen mediavälineen tai sisältötyypin pistemäisestä tarkastelusta, vaan kokonaisvaltaisesta tavasta hahmottaa etenkin länsimaista mediankäytön tapaa suhteessa ympäristöön.
Lue lisää: Ekomedialukutaito on mediakasvatuksen päivitys
Ekomedialukutaito voi tarjota monipuolisempia näkökulmia myös tekoälykeskusteluun. Mediakasvatuksen tutkijat Antonio López ja Rachel Guldin lähestyvät aihetta artikkelissaan The Ecomedia Commons: An Ecomedia Literacy Analysis of ChatGPT (2025) todeten, että tekoälykeskustelua vaivaa mustavalkoisuus. Artikkelissa ekomedialukutaito esitellään kriittisenä viitekehyksenä, jolla voidaan tarkastella tekoälyn tuottamia symbolisia, materiaalisia ja diskursiivisia vaikutuksia kriittisemmin yksinkertaistavan hyvä-paha-jaottelun sijaan. Kirjoittajien mukaan tekoälyä tarkastellaan usein ihmiskeskeisesti, jolloin ympäristö ja planetaarisuus unohtuvat. Tekoälylukutaitoon ja mediakasvatukseen kaivattaisiinkin nykyistä enemmän posthumanistisia näkökulmia. Tähän ekomedialukutaito sekä siihen perustuva viitekehys pyrkii tarjoamaan avaimia.
Ekomedialukutaito viitekehyksenä
Ekomedialukutaitoon perustuvan viitekehyksen avulla on mahdollista tarkastella joko yksittäistä kohdetta, kuten mediatekstiä, alustaa tai välinettä, tai ns. hyperobjektia, eli aikaan ja paikkaan sitomatonta ilmiötä, kuten ilmastodisinformaatiota. Tarkastelu tapahtuu neljän näkökulman kautta: ekokulttuurin, poliittisen ekologian, ekomateriaalisuuden sekä kokemusmaailman. Lópezin ja Guldinin artikkelissa tapausesimerkkinä käytetään ChatGPT:tä.
Ekokulttuuri keskittyy arvoihin sekä siihen, kuinka jaetut uskomukset esitetään symbolien, diskurssien ja narratiivien kautta. Lisäksi ekokulttuurin näkökulmasta voi tarkastella, millaisella datalla kielimallia on koulutettu, millaista tietoa kielimalli tuottaa ja miten tämä vaikuttaa jaettuun kulttuuriin. Tässä tapauksessa Lópezin ja Guldinin huoli liittyy kulttuuriseen homogenisaatioon, missä tekoälyn tuottama ja algoritmien buustaama sisältö peittää alleen monimuotoisemmat ja vähemmän tunnetut ilmaisumuodot.
Poliittinen ekologia tarkastelee taloudellisten ja valtarakenteiden tuottamia järjestelmiä ja niiden vaikutuksia ympäristöön. Lisäksi on mahdollista tarkastella esimerkiksi tekoäly-yhtiöiden taustalla vaikuttavia rahoittajia ja heidän pyrkimyksiään. Millaisista poliittisista ja taloudellisista intresseistä käsin tekoäly-yhtiöitä rahoitetaan?
Ekomateriaalisuus tutkii median ja ympäristön materiaalisia yhtymäkohtia, kuten tarvittavaa infraa, kaivostoimintaa, jätteiden tuotantoa ja kierrätystä. Tekoälyn tapauksessa etenkin datakeskusten vaatima maankäyttötila sekä energiankulutus ovat ekomateriaalisuuden keskeisiä tarkastelukohteita.
Viimeisenä kokemusmaailma keskittyy siihen, kuinka mediankäyttäjät kokevat yhteyden ympäristöön tiettyjä medioita ja teknologioita käyttämällä. Algoritmit luovat kaikukammioita, joiden vuoksi ihmiset eivät altistu heidän maailmankuvaansa haastavalle tiedolle, mikä edesauttaa polarisaatiota. Lisäksi generatiivinen tekoäly saattaa tarjota tietoa ilman todisteita, jolloin sen käytön liiallisena vaarana on kyvyttömyys tietää, mikä on totta.
Pitäisikö ilmasto ja ympäristö nostaa mediakasvatuksen kärkiteemaksi?
Ilmastokriisin ja luontokadon hillitseminen on aikamme keskeisimpiä yhteiskunnallisia kysymyksiä, eikä mediakasvatus ole tästä irrallaan. López ja Guldin ehdottavatkin mediakasvatuksen prioriteettien suuntaamista vahvemmin kohti yhteistä hyvää ympäristönäkökulmien kautta.
Vaikka mediakasvatus ja ekomedialukutaito yksinään eivät kykene ratkaisemaan ympäristökriisiin liittyviä rakenteellisia haasteita, ne auttavat kasvattamaan vastuullisesti toimivia kansalaisia, ja tämän kasvatuksen tulisi ulottua myös aikuisiin. Koska ekomedialukutaito tunnistaa myös median mahdollisuudet positiivisen muutoksen ajurina, synkeiden uutisten ja kriisien ajassa se voi auttaa luomaan toivoa. Kriittinen tarkastelu ei tarkoita pessimismiä: ekomedialukutaito voi auttaa hahmottamaan tekoälyn vaikutuksia laajemmassa mittakaavassa sekä kuvittelemaan vaihtoehtoisia, kestävämpiä tulevaisuuksia, joita haluamme yhdessä rakentaa.
Maksuttomia ekomedialukutaidon materiaaleja löydät esimerkiksi osoitteesta ecomedialiteracy.org.
Teksti: Iina Helenius, Suunnittelija, KAVin mediakasvatus
Kuva: Kaupunkiluontomaisemaa Helsingin Arabianrannassa, Iina Helenius
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin: Medialukutaito Suomessa -verkkosivuilla. Artikkelin uudelleenjulkaisuun on saatu lupa.
