Taru Peltola, Kati Pitkänen ja Elli Schubin: Miten halu hankkia uutta voitaisiin kääntää haluksi huolehtia vanhasta?

Kuva: Milan Popovic. Unsplash.

Elämme ylikuluttamisen aikaa, jossa uusien tavaroiden himoitseminen ja hankkiminen on itsestään selvää. Aineellisen kulutuksen vähentäminen on kuitenkin välttämätöntä. Suomalaisperhe omistaa keskimäärin jopa 50 000 tavaraa.

Onnellisuustutkijat uskovat, että tavarapaljous ja epäjärjestys ympärillämme rasittaa mieltämme. Yhä useampi meistä käyttää aikaa ja rahaa erilaisiin säilytysratkaisuihin, vuokrattaviin varastoihin ja ammattijärjestelijöihin. Samaan aikaan tavaroiden käyttöikä on lyhentynyt. Esimerkiksi uutta kännykkää aletaan katsella jo keskimäärin parin vuoden välein.

Luonnonvarojen kulutuksen vähentämiselle tarjotaan ratkaisuksi materiaalien kiertotalousasteen nostamista. Tavaratulvan keskellä kamppailevaa ajatus viehättää: viemällä vanhat tavarat kierrätykseen tulee tilaa uusille tavaroille.

Materiaalien kierrätys voi pahimmillaan luoda vaikutelman ympäristön kannalta kestävästä kuluttamisesta. Parempi kuitenkin olisi käyttää omia vanhoja tavaroita, ja huolehtia niistä niin hyvin, että ne pysyvät käytössä pitkään.

Tavarasuhteen muutos edellyttää tiedon ja taitojen jakamista

Tutkiessamme tavarahoivaa, eli niitä tapoja ja toimia, joilla ihmiset pitävät huolta ja pidentävät tavaroiden käyttöikää, olemme havainneet, että ihmiset ovat edelleen valmiita näkemään vaivaa itselle rakkaiden tavaroiden eteen, vaikka uuden hankkiminen olisi usein halvempaa ja nopeampaa.

Tavaroista huolehtiminen vaatii tarkkuutta ja aikaa. Tavaroita tulee suojata, putsata, huoltaa ja joskus korjata. Tähän tarvitaan taitoa tai vähintään tietoa hyvistä korjaajista. Joskus tavaroiden käyttöiän pidentäminen voi vaatia entistämistä, päivittämistä tai jopa kokonaan uuden käyttötarkoituksen keksimistä. Olemme koonneet Youtubeen kertomuksia tavarahoivasta.

Arkinen tavarahoiva on nykyisin aliarvostettua ja näkymätöntä. Usein se pohjaa erityiseen kiintymyssuhteeseen. Uskomme, että nostamalla esiin ihmisiä, jotka osaavat ja viitsivät pitää huolta tavaroistaan, voidaan murtaa kertakäyttöisyyden ja jatkuvaan kuluttamisen ihannetta. Napin ompelemista tulisikin arvostaa ekotekona.

Muutosta tarvitaan paitsi asenteissa ja arvoissa myös kuluttamisen rakenteissa. Tavaroiden mainonta ja markkinoiden kertakäyttöisyyttä vahvistavat ominaispiirteet, kuten pikamuoti, suunniteltu vanheneminen ja korjauspalveluiden huono saavutettavuus, ohjaavat kuluttamaan neitseellisiä luonnonvaroja. Tavarahoivan arvostus voi välittyä perheessä, kaveripiirissä tai esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Tavaroiden käyttöiän pidentäminen perustuu opittuun ymmärrykseen tai jaettuun kokemukseen siitä, että tavaroita ylipäänsä voi korjata.

Kuva: Jonny Swales, Unsplash. (Alkuperäistä kuvaa on rajattu ja muokattu.)

Tieto korjauspalveluista voi liikkua tehokkaasti sosiaalisissa verkostoissa. Korjaamaan, tuunaamaan ja kunnostamaan voi oppia niin koulussa, kansalaisopistossa kuin kaverilta tai nettivideoistakin.

Kestävyystaitojen oppiminen voi olla voimauttava kokemus. Voisimmeko esimerkiksi työpaikan kahvipöydissä jakaa vinkkejä korjaamisesta, parsimisesta, suojaamisesta tai päivittämisestä?

Tavarahoiva vahvistaa yhteiskuntaa kriiseissä

Hankittujen tavaroiden arvostaminen ja taidot tavaroiden käyttöiän pidentämiseen ovat ensiarvoisen tärkeitä myös yhteiskunnan kriisitilanteissa. Olemme vahvempia, jos tavaroiden hintojen noustessa ja niiden saatavuuden äkillisesti heikentyessä pystymme korjaamaan niitä itse tai hyödyntämään varaosia ja materiaaleja – tai ainakin tiedämme, keneltä tällaisia taitoja tai varaosia löytyy.

Tavarahoivaan liittyvä kestävyystieto ja -taidot, kuten korjaus-, siivous- tai huoltotaidot sekä tavarahoivaan perustuvat sosiaaliset vaihdannan tai palveluiden hankkimisen verkostot ovat siten olennainen osa yhteiskunnan resilienssiä.

(Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) sivustolla 14.10.22.)

Taru Peltola on SYKEn ja Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessori. Häntä kiinnostaa ympäristöpolitiikan materiaalisuus. Viimeksi hän korjautti vanhat vaelluskenkänsä hyödyntäen valmistajan tarjoamaa korjauspalvelua.

Kati Pitkänen on SYKEn erikoistutkija, joka tutkii kansalaisten ja kuluttajien moninaisia rooleja kiertotaloudessa. Vapaa-ajalla hän kiertää keräilemässä roskia Joensuun lenkkipoluilta.

Elli Schubin on maisteriopiskelija Itä-Suomen yliopistossa. Hän tutkii kuluttajien tavarasuhdetta ja on erityisen kiinnostunut siitä, miten kasvun purkamisella (degrowth) voitaisiin edistää aidosti kestävämpää yhteiskuntaa. Vapaa-ajallaan hän korjaa itse vaatteitaan ja käyttää jämäkankaita uusien vaatteiden tekemiseen.