SUOMEN HIILINIELUJEN ARVIOT TOISTUVASTI VÄÄRIÄ – MIKSI?

Helsingin Hanasaaren hiilivuori heinäkuussa 2019

Eri puolilla maailmaa suomalaiset ovat ylpeänä esitelleet omaa metsäosaamistaan. Nyt on käynyt ilmi, että Luonnonvarakeskus (Luke) onkin arvioinut metsiemme kasvun katastrofaalisesti pieleen.

Vuonna 2040 metsien piti niellä 39 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia, mikä vastaisi 70 prosenttia hiilidioksidipäästöistä.

Mutta marraskuun puolivälissä Luke korjasi laskujansa: oikea luku onkin puolet vähemmän eli vain 19 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia.

Helsingin Sanomien (5.11.) mukaan nyt ”hallitus joutuu keksimään lisää ilmastotoimia – isoja ja nopeasti.”

Luke on tehnyt useita muitakin merkittäviä virheitä Biosin viime keväänä julkaiseman Nielulaskelmien virhesarja syö ilmastopolitiikan uskottavuuttaartikkelin mukaan:

  • Vuosi sitten marraskuussa LUKE:n tutkimusylijohtaja Antti Asikainen esitteli uusia lukuja, joiden mukaan puuston kasvu ja hiilinielu suurenivat oleellisesti. Pian ”huomattiin, että laskennassa oli verrattu metsien inventointiaineistoista vääriä pinta-aloja, mikä johti hakkuumahdollisuuksien yliarviointiin”, Bios kirjoitti.
  • Toukokuussa 2019 ulkopuoliset havaitsivat hiilinielulaskennassa ”huomattavia, jopa 50% virheitä päätehakkuiden pinta-aloissa”, todetaan samassa Bioksen artikkelissa.

Luke on luvannut vasta kolmen vuoden kuluttua avata käyttämänsä laskentamallin tiedeyhteisön tarkasteltavaksi.

Voiko ”tietopohjainen politiikka perustua malliin, jonka rakenne ei ole tiedeyhteisölle avoimesti tarkasteltavissa”, kysytään oikeutetusti Bioksen artikkelissa.

Kun hallituksen tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä, niin hiilinielulaskelmien luotettavuus on äärimmäisen tärkeää. Muutoinhan hallitus ei voi järkevällä tavalla suunnitella ohjaustoimia liikenteen, asumisen, maatalouden ja teollisuuden päästöihin.