Antti Kasvio: Olkiluodon uusin viivytys on merkittävä

Olkiluoto 3 vuonna 2010. Kuva: Wikipedia.

Teollisuuden Voima ilmoitti viime viikolla Olkiluoto 3:n päivitetystä aikataulusta, jonka mukaan laitoksen säännöllinen sähköntuotanto voitaisiin aloittaa aikaisintaan vuoden 2022 helmikuussa. Alun perinhän voimalan olisi pitänyt käynnistyä runsaat yksitoista vuotta sitten. Uusimman viivästyksen syinä ovat muun muassa ohjausventtiileissä havaitut säröt ja putkistojen värähtelyt. Vaikka kyse on vain yhdestä lisästä loputtomalta tuntuvaan viivästysilmoitusten sarjaan, se voi muodostua seurauksiltaan aika merkittäväksi.

Näin voidaan päätellä sen vuoksi, että yleensäkin suuren mittakaavan energiantuotanto edellyttää velkarahalla toteutettavia valtavia investointeja, kun taas laitosten valmistuttua itse energian tuotanto on suhteellisen halpaa. Sähkön tuotantokustannusten päälle tulevat kuitenkin rakennusaikaisten velkojen hoitokulut, jotka on kyettävä kattamaan energian myynnistä saatavilla hinnoilla. Siksi energiayhtiöt tavoittelevat mahdollisimman hyviä luottoluokituksia saadakseen rakennusaikaiset lainansa mahdollisimman edullisesti.

Kalliiden laitosten valmistuttua on tärkeä päästä myös mahdollisimman korkeisiin käyttöasteisiin, sillä energialaitos tuottaa tuloa vain sen verran kuin sen tuotantokapasiteetista pystytään kulloinkin hyödyntämään. Tämä puolestaan riippuu yhtäältä asiakkaiden ostohaluista ja toisaalta siitä, kuinka häiriöttömästi toimintaa kyetään pyörittämään.

Teollisuuden Voima on asettanut tavoitteekseen, että OL3 tuottaisi käynnistyttyään verkkoon vuosittain noin 12 000–13 000 gigawattituntia sähköä. Koska laitoksen valmistaminen on osoittautunut paljon aiemmin ennakoitua kalliimmaksi ja rakennusaikataulu on venynyt merkittävästi, asiantuntijat arvioivat tammikuussa 2019 sen tuottaman sähkön omakustannushinnan nousseen jo noin 80 euroon megawattitunnilta (ks. linkki). Keskeiset luottoluokittajat Standard & Poor’s ja Fitch Ratings laskivat tämän vuoden keväällä TVO:lle antamansa luottoluokitukset aivan roskalainaluokitusten kynnykselle negatiivisin näkymin. Ne myös ilmoittivat tarkistavansa luokituksia uudelleen, jos silloin tiedossa ollut aikataulu ei pitäisi paikkaansa.

Kun aikataulu ei ole pitänyt, TVO todennäköisesti menettää nykyiset luottoluokituksensa ja joutuu siksi maksamaan uusista lainoistaan ennakoitua enemmän korkoa. TVO on itse ilmoittanut, että yhden prosentin nousu koroissa merkitsee sille noin 40 miljoonan euron lisäkustannusta vuosittain. Uusia lainoja todella tarvitaan, sillä yli puolet yhtiön nykyisistä runsaan 4,3 miljardin euron lainoista erääntyy vuosien 2020–2023 aikana.

Yksi merkittävä etappi tulee vastaan myös sen vuoksi, että vastuu ydinvoimalan laitetoimituksista on jätetty eri vaiheiden jälkeen tätä varten muodostetun erillisen projektikonsortien vastuulle. Monien kiistojen jälkeen tilaajan ja laitetoimittajan kesken on sovittu laitetoimittajalle viivytysten vuoksi aiheutuvasta enintään 400 miljoonan suuruisesta korvausvastuusta aikataululla, joka ulottuu ensi vuoden kesäkuun loppuun saakka. Mikäli projekti ei valmistu tuohon määräaikaan mennessä – kuten ei tule tapahtumaan – TVO:lla on oikeus laitetoimittajan kanssa solmitun sopimuksen irtisanomiseen. Myös laitetoimittajalla on oikeus lyödä hanskat tiskiin tuon määräajan jälkeen, jos lopputöistä ei päästä sopimukseen.

Edessä ovat siten todella hankalat neuvottelut TVO:n ja laitetoimittajan kanssa ennen kuin rakentamisen loppuvaiheen töistä ja kustannusvastuiden jakautumisesta päästään sopimukseen. Ne voivat itsessään tuoda lisäviivytyksiä projektin etenemiseen.

Jos tämä vaihe saadaan hoidettua kunnialla ja laitos alkaa todella jossakin vaiheessa tuottaa sähköäkin, me kaikki joudumme jännittämään sitä, lakkaavatko venttiilit siinä vaiheessa säröilemästä, putkistot tärisemästä ja hätäjäähdytysjärjestelmän dieselgeneraattonit vikaantumasta. Vai joudummeko todistamaan vakavia onnettomuuksia valtavan laitoksen ollessa täydessä käynnissä? Pienemmätkin viat tuottavat todennäköisesti pitkiä huoltokatjoja ja vähentävät siten voimayhtiön sähkön myynnistä saamaa tulovirtaa.

Entä kuka tämän lystin maksaa? Olkiluodon voimala tuottaa sähköä Mankala-periaatteella eli myy tuottamansa sähkön omakustannushintaan omistusosuuksien suhteessa. OL3:n tuotantoon oikeuttavista TVI:n B-osakkeista 60,2 % on Pohjolan Voima OY:llä ja 25 % Fortumilla. Pohjolan Voiman suurin omistaja on puolestaan UPM 51,1 %:n osuudella, minkä ohella suurimpiin omistajiin kuuluu muita teollisuus- ja energiayhtiöitä ja eläkevakuuttajia.

Ajankohtainen poliittinen kytkentä tulee siitä, että UPM:n johto syyttää hallitusta Kaipolan tehtaan sulkemisesta muun muassa teollisuuden raskaan sähköverotuksen vuoksi. Samaan aikaan UPM on kuitenkin valmis maksamaan vapaaehtoisesti valtavan paljon suurempaa preemiota siitä, että se pääsee ehkä joskus tulevaisuudessa käyttämään uuden jättiydinvoimalan tuottamaa superkallista sähköä.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että kun OL3:n tuottaman sähkön hinnan voidaan olettaa kasvavan uusien viivästysten ja teknisten ongelmien vuoksi 80 eurosta ylöspäin, sähkön viimevuotinen keskimääräinen markkinahinta oli noin 55 euron tasolla.

Tänä vuonna hinta jäänee poikkeusolojen vuoksi selvästi tuota tasoa alhaisemmaksi, ja pidemmän ajan trendi on aleneva ennen kaikkea aurinko- ja tuulivoiman tuotantokustannusten nopean alenemisen ansiosta.

OL3:n tarina on elefantin kokoinen esimerkki niistä syistä, joiden vuoksi Suomen kilpailukyky on tällä hetkellä vakavasti heikentymässä. Virheiden tekijöitä löytyy kyllä muiltakin tahoilta, mutta nyt päähuomio pitäisi kiinnittää syyllisten kaivamisen sijasta oikeiden ratkaisujen etsimiseen.

  • Antti Kasvio, Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija, eläkkeellä