Teksti: Juha Nurmela
Artikkelin referaatti
Tere Vadén, Jussi Ahokas, Tellervo Ala-Lahti, Paavo Järvensivu, Ville Lähde, Tero Toivanen & Jussi T. Eronen. Onko talouskasvun ja ympäristöpaineiden irtikytkennässä onnistuttu? Tapaus Suomi (Alue ja ympäristö lehti Vol 54 Nro 2 (2025): https://aluejaymparisto.journal.fi/article/view/152069)
Biosin tutkijaryhmä on kirjoittanut tärkeän ja kiinnostavan artikkelin talouskasvun ja ympäristöongelmien välisestä yhteydestä.
”Kysymys talouskasvusta johtaa kysymykseen irtikytkennästä, koska talouden ekologiseksi irtikytkennäksi kutsutaan tilannetta, jossa talous kasvaa, mutta talouskasvu ei enää aiheuta yhtä paljon ekologista haittaa kuin aiemmin. Tarve tarkastella irtikytkentää ilmiönä on syntynyt historiallisesta huomiosta, että viime vuosisadalla talouskasvu on laajasti liittynyt rajusti kasvaneeseen ympäristökuormaan”. (s. 128)
Kirjoittajat pohtivat, onko talouskasvulla jokin välttämätön yhteys ympäristökuormaan. He viittaavat mm. Rooman klubin Kasvun rajat kirjaan (1973), jossa tulkittiin, että talouskasvu on edellytys teknologian kehitykselle, jotta voidaan suitsia mm. ympäristöongelmia.
”Talouspolitiikka voi olla tavoittelematta nimenomaan talouskasvua (tällaista näkemystä voidaan kutsua nimellä a-growth, van den Bergh 2011), ja talouskasvu voidaan nähdä esimerkiksi mahdollisena seurauksena teknologisesta kehityksestä. Kuitenkin myös tässä tapauksessa vihreän kasvun onnistuminen riippuu talouden koon ja ympäristöhaitan irtikytkennästä.” (s. 128)
Artikkelissa määritellään ekologisen kestävyyden näkökulmasta monia ympäristökuorman lajeja (ilmastopäästöt, luontokato, viljelymaan eroosio, merien happamoituminen jne. Näiden rajoittaminen on välttämätöntä irtikytkentään pyrittäessä.
”Kun näin on, asettuu ekologisen kestävyyden tavoitteeksi talouden koon ja ympäristöhaitan irtikytkentä. Tästä näkökulmasta kysymys kuuluu: millainen irtikytkentä olisi yhteensopiva ekologisen kestävyyden kanssa? Toisin sanoen, jos ja kun talous kasvaa, kuinka paljon vähemmän sen on aiheutettava ekologista haittaa?” (s. 129)
Artikkelissa tarkastellaan ensin teoreettisesti talouskasvun ja ympäristökuorman välistä irtikytkentää ja myöhemmin tehdään empiirinen koetarkastelu Suomessa. Kirjallisuuden analyysi päättyy synkkään johtopäätökseen. ”Katsausten perusteella ekologisesta näkökulmasta riittävän nopeaa ja riittävän syvää irtikytkentää bruttokansantuotteen ja kasvihuonekaasupäästöjen välillä ei ole laajasti tapahtunut, vaikka esimerkkejä rajattujen talousalueiden kasvihuonekaasujen absoluuttisesta irtikytkennästä on olemassa. Sen sijaan merkkejä kansantalouksien laajuisesta absoluuttisesta materiaalisesta irtikytkennästä tutkimuksissa ei ole havaittu.” (s. 129)
Irtikytkennän käsitteellisistä haasteista
Kirjoittajien mukaan on tärkeää erottaa suhteellinen ja absoluuttinen irtikytkentä.
”Suhteellinen irtikytkentä tarkoittaa tilannetta, jossa ympäristöhaitta ei kasva yhtä nopeasti kuin talous. Absoluuttisesta irtikytkennästä on puolestaan kyse silloin, kun ympäristöhaitan määrä laskee talouden kasvaessa… Suhteellisen ja absoluuttisen irtikytkennän lisäksi on tärkeää huomioida, mistä talouskasvua pyritään kytkemään irti: ympäristöhaitasta (impact decoupling) vai luonnonvarojen käytöstä (resource decoupling) (UNEP 2011). (s. 130)
Empiirisessä tarkastelussa oletetaan ”BKT:n avulla mitatun talouskasvun jatkuvan ja kysytään, millainen irtikytkennän tahti johtaisi tilanteeseen, joka voisi ekologisesti kestävä, ja miten tämä tahti vertautuu toistaiseksi havaittuun irtikytkennän nopeuteen” (s. 131)
Irtikytkennän mahdollisuuksien analyysissä olennaista on tarkastelun taso. Onko se maanpallo, valtio yksittäinen, jokin uusi innovaatio jne. Myös tuotantojen ulkoistaminen pitää ottaa huomioon.
”Mitä pienempi talouden yksikkö otetaan tarkasteluun (lyhyt aika, rajattu maantieteellinen kokonaisuus, vain tietty talouden sektori), sitä helpompaa irtikytkennän aikaansaaminen on. Samoin yhden ympäristöhaitan irtikytkentä on helpompaa kuin useamman.”
”Talouden ekologisen irtikytkennän on siis oltava absoluuttista, riittävän nopeaa, jatkuvaa ja laajaa, koskien sekä ympäristöhaittoja että luonnonvarojen kulutusta. Ympäristökuormituksen laskua pitää tapahtua monella saralla yhtaikaa, kuten esimerkiksi ilmastopäästöt, biodiversiteetin kato, viljelysmaan heikkeneminen, keskeiset ravinnepäästöt ja makean veden järjestelmien tilan heikkeneminen.” (s. 132)
Globaalisti on aina kyse suhteellisesta irtikytkennästä. Pitää myös huomata, että suhteellinen irtikytkentä ei johda absoluuttiseen irtikytkentään, vaikka toiminta tehostuisi huomattavasti, jos toiminta lisääntyy. Positiivisena vaikutusmahdollisuutena tutkimusryhmä toteaa, että materiaaleilla toisin kuin ilmakehällä on omistajia, joita voidaan kannustaa tehostamiseen kannusteilla tai pakotteilla kohti irtikytkentää.
Onnistunut irtikytkentä Suomessa
Empiirisen ajatuskokeen tai testin kirjoittajat tekevät Suomen taloudella.
”Tarkastelemme Suomessa tapahtunutta irtikytkentää kahdella eri tavalla ja vertaamme sitä onnistuneen irtikytkennän tavoitteeseen eli riittävän nopeaan absoluuttiseen irtikytkentään, tässä vain kansallisella tasolla, koskien materiaalien kulutusta ja ilmastopäästöjä. Tarkastelemme, millainen irtikytkennän nopeus Suomessa on saavutettu ja millainen nopeus pitäisi ekologisen kestävyyden nimissä saavuttaa, käyttäen talouden koon mittarina bruttokansantuotetta, ympäristöhaitan esimerkkinä kasvihuonekaasupäästöjä ja luonnonvarojen kulutuksen mittarina kotimaista materiaalien kulutusta (DMC). Tavoitteena on näin luonnehtia, miltä näyttää ekologisen kestävyyden mahdollistavan irtikytkennän tämänhetkinen toteutuminen ja minkä kokoisia ponnistuksia irtikytkennän onnistuminen lähivuosikymmeninä edellyttäisi.” (s. 133)
Tutkijaryhmän laskentaoletukset ovat oikein onnistuneet. Tutkijat kirjoittavat,” teemme tässä oletuksen mahdollisesti ekologisesti kestävästä globaalista resurssien käytön tasosta: 68 gigatonnia (Gt) (Oletus on maltillinen). Talouskasvun oletamme noudattavan kahden prosentin vuosittaista kehitystä. (eli talous kasvaisi kaksinkertaiseksi noin 70 vuodessa) Suomen väkiluvun oletamme noudattelevan vuoden 2021 väestöennustetta (Tilastokeskus 2021) ja globaalin väestökehityksen YK:n (2024) World Population Prospects -raportin mediaania.” (s. 133)
”Havainnollistamme materiaalitehokkuuden kehitystä vertaamalla asukasta kohden laskettua BKT:tä ja asukasta kohden laskettua DMC:tä (eli BKT per capita/DMC per capita). Vaikka materiaalitehokkuuden mittarina käytetään yleensä suoraa BKT/DMCvertailua, on per capita -lukujen käyttö tarpeen, jotta globaalisti käytössä olevat resurssit voidaan jakaa maailman ja Suomen väkilukujen mukaisesti. Suomen tämänhetkinen per capita luonnonvarojen kulutus on yli kaksinkertainen suhteessa globaaliin keskiarvoon (UNEP 2024).” (s. 133)
Tässä katsauksessa ei ole esitellä tarkemmin tutkijoiden analyysia, koska siihen voi perehtyä netissä olevasta artikkelista, mutta tulos on tärkeä esitellä.
”Onnistunut irtikytkentä luonnonvarojen kulutuksen suhteen vuoteen 2050 mennessä vaatisi, että käytetystä materiaalista saadaan 6,6 kertaa enemmän bruttokansantuotetta kuin vuonna 2024 (vuonna 2024 BKT oli 272 miljardia ja luonnonvarojen kulutus 162 Mt, vuonna 2050 BKT 455 miljardia ja luonnonvarojen kulutus 41 Mt).” (s. 135)
Kasvihuonekaasupäästöjen irtikytkennän vauhdin arvioimiseksi tutkijat vertasivat brutto- ja nettopäästöjen kehitystä (lähteenä Tilastokeskuksen KHK-päästötilastot, Tilastokeskus 2025a) bruttokansantuotteen kehitykseen (lähteenä Tilastokeskuksen kansantalouden vuositilinpidon tilastot, Tilastokeskus 2025b). ”Suomi olisi nykyisellä irtikytkennän tahdilla päätymässä hiilineutraaliksivuonna 2070, kolmekymmentäviisi vuotta lakiin asetetun tavoitteen jälkeen. Nettopäästöjen irtikytkentä on ollut huomattavasti hitaampaa kuin bruttopäästöjen”. (s. 135)
Yhteenvetona tutkimusryhmä toteaa.” Luonnonvarojen kulutuksen kohdalla onnistunut irtikytkentä edellyttää, että vuonna 2050 käytetystä materiaalista saadaan 6,6 kertaa enemmän rahamääräistä arvoa kuin vuonna 2022, samalla kun materiaaleja käytetään kaiken kaikkiaan noin yksi neljäsosa nykyisestä. Vastaavasti kasvihuonekaasupäästöjen kohdalla onnistunut irtikytkentä vaatisi nykyisen nettopäästöjen irtikytkentävauhdin kolminkertaistamista.… Konkreettisia esityksiä siitä, millaista on materiaalien käytön arvontuoton moninkertaistuminen samaan aikaan, kun käyttö vähenee yhteen neljäsosaan, ei Suomesta tai muualtakaan tunneta. (s. 137)
Jos todella asetettaisiin irtikytkentä etusijalle, niin ”voi olla tarpeen pyrkiä suoraan ekologiseen kestävyyteen ilman pyrkimystä talouskasvuun” todetaan loppupäätelmässä.” (s. 137)
Ehkä BIOSin Ekologisen jälleenrakennuksen hanke löytää neuvot ekologiseen kestävyyteen (https://eko.bios.fi/).
Kulutuksen tutkijana voin todeta, että ekologisen kestävyyden saavuttamisen esteenä on irtikytkennän vaikeuden lisäksi backflash eli takapotku. Kun jokin kulutushyödyke halpenee, niin lisätään sen kulutusta tai rahaa käytetään johonkin muuhun kulutukseen, jolla on vaikutusta ekologiselle kestävyydelle. Siinä on meille kaikille lisää pohdittavaa.
Suosittelen perehtymään tässä referoituun tutkimusryhmän artikkeliin. Se on poikkeuksellisen informatiivinen erityisesti tulevaisuusnäkökulmansa vuoksi.
Kirjoittaja, Juha Nurmela on Osallisuusmedian päätoimittaja
