Kirjoittaja: Lauri Jaakkola on yhdistysaktiivi, mm. Suomen Attacin ja Finnwatchin hallitusten jäsen
Jason Hickel on talousantropologi. Hän sisältää kirjaansa sekä havaintoja ympäristön tilasta että erilaisten ihmisyhteisöjen toiminnasta. Kuvattuaan uhkia Hickel kertoo mistä kaikki ongelmat johtuvat: talouskasvun politiikasta. Hän toteaa, että kapitalismi on järjestelmä, joka on rakennettu kasvuimperatiivin varaan. Kasvu on välttämätön ja se on tavoite itsessään ilman erityistä muuta tavoitetta. Hän huomauttaa, että kapitalismia on edeltänyt tuhansia vuosia markkinoita ja kaupankäyntiä, joten on väärin väittää, että kapitalismi olisi sama asia on kuin markkinat ja kauppa.
Kasvutavoitteeksi kapitalismissa on määritelty 2–3 prosentin vuosittainen BKT:n kasvu, jotta suuryritysten voitot olisivat riittäviä. Hickel laskee, että 3 % kumuloituva vuosikasvu tarkoittaa että maailman talouden tulee kaksinkertaistua 23 vuodessa. Se on valtavaa kasvua, joka vaatii suunnatonta resurssien ja energian käytön lisäämistä. Hän huomauttaa, että ns. puhtaan energian käyttäminen vähentäisi kyllä päästöjä, mutta ei luontokatoa.
Kirjoittaja ihmettelee, miten innovointia ja kehitystä arvostava maailmamme on päättänyt jämähtää ajatukseen, että 1500-luvulla kehitetty kapitalismi on ainoa mahdollinen talousjärjestelmä eikä sen muuttamista saa edes ajatella.
Miten kasvua saadaan aikaiseksi? Hickel luettelee: lääketeollisuuden skandaalit, Amazonin sademetsää tuhoavat pihvintuottajat, asetehtaat, jotka lobbaavat aserajoituksia vastaan, öljy-yhtiöt, jotka tukevat ilmastonmuutoksen kieltäjiä, kaupat, jotka kehittävät yhä taitavampia mainoksia myydäkseen turhia tavaroita ja palveluksia. Eikä tässä ole toki kaikki. Kokonainen järjestelmä on kehitetty tukemaan pääoman kasvattamista: rajoitettu vastuu (osakeyhtiölait jne), yrityshenkilö, pörssit sääntöineen, pankkien rahoitussäännöt, luottoluokitukset.
Yhteiskuntiemme kasvutavoite on nykyisin uusliberalismin aikana enää harvoin ihmisten hyvinvointiin liittyvää käyttäjäarvoa hakevaa, vaan keskitytään pääoman kasvattamiseen. Kasvun esteitä puretaan alentamalla ihmisten ja luonnon hintaa. Ikävä kyllä tätä politiikkaa on väkisin ajettu myös globaalin Etelän maihin pakottamalla niitä ”sopeuttamaan” taloutensa. Useimpien maiden taloudellinen kehitys on näin pysäytetty, mutta monikansalliset suuryritykset ovat keränneet voittoja.
Yleisesti tarjolla olevat terveyspalvelut ja koulutus ovat avain korkeaan elintasoon ja hyvinvointiin, ei korkea kansantulo. Hickel antaa useita esimerkkejä, miten kaikkein vauraimmissa maissa ei ole saavutettu hyviä tuloksia, koska mm. terveyspalvelut ja koulutus ovat pääosin yritysten käsissä. YK:n tekemien laskelmien mukaan sosiaalisesti korkeatasoinen yhteiskunta on mahdollista saavuttaa noin 10 000 dollarin BKT:lla asukasta kohden. Tämä on alhaisempi kuin maailman maiden keskiarvo! Yhdysvaltain lukuhan on noin 60 000 dollaria ja siitä huolimatta maa on melko heikoilla mitä tulee esimerkiksi kansanterveyden tasoon.
Uusliberalismin aikana eli viimeisen 40 vuoden aikana kasvun politiikan tulokset ovat olleet tuhoisat. Yhdysvalloissa BKT on kasvanut kaksinkertaiseksi, mutta reaalipalkat ovat laskeneet ja köyhien suhteellinen osuus kasvanut. Vain rikkaat ovat rikastuneet, se kuuluisa 1 % on kolminkertaistanut tulonsa.
Hickel esittää kirjassaan erilaisia ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi. Esteitä muutosten aikaansaamiselle ovat erityisesti yritysmaailman valtava vaikutusvalta, lobbaus, median keskittyminen sekä suuromistajien eli sijoitusyhtiöiden valta yrityksissä.
Toivoa antaa tieteen kehitys siihen suuntaan, että ymmärrämme paremmin luonnon toimintaa, ekosysteemejä, niiden ”inhimillisyyttä”. Opimme toivottavasti suhtautumaan luontoon ei dominoitavana objektina vaan keskinäisen yhteistyön kumppanina.
Julkaistu aiemmin Lauri Jaakkolan blogissa. Uudenlleenjulkaisulle on saatu lupa.
