Tämä kirjoitus perustuu Vesa-Matti Lahden pitämään esitykseen Slow down or die -kirjasta Ekosäätiön Kestävyyskillan tapaamisessa 19.11.2025.
Vesa-Matti Lahti
Slow down or die -kirjassaan (Profile Books 2025) ranskalainen nuoren polven ekonomisti Timothée Parrique perkaa ensin ymmärrettävästi mutta ajatuksella sitä, mistä taloudessa ja taloustieteen peruskäsitteissä on lopulta kyse. Sitten hän selittää ja määrittelee mitä degrowth (degrowth-talousajattelu) on. Lisäksi hän tarttuu noin tusinaan erilaiseen degrowthia vastaan esitettyyn kritiikkiin ja vastaa niihin. Hän myös antaa esimerkkejä konkreettisista degrowth-toimista.
Tässä kirjoituksessa keskitytään erityisesti edellä mainittuihin degrowth-kritiikkeihin ja Parriquen antamiin niitä koskeviin vasta-argumentteihin. Tässä kuitenkin ensin taustaksi kirjassa käytetty degrowthin määritelmä: Tuotannon ja kulutuksen vähentämistä ekologisen jalanjäljen pienentämiseksi, demokraattisesti suunniteltuna ja oikeudenmukaisella tavalla hyvinvoinnin turvaten.
Parrique myös kuvaa, miksi tarvitaan degrowthia. Hänen mukaansa on vähennettävä talouden kasvua, jotta voidaan luoda vakaa, luonnon kanssa sopusoinnussa oleva talous, jossa päätökset tehdään kollektiivisesti ja jossa vauraus jaetaan oikeudenmukaisesti. Näin vauraus olisi mahdollista ilman kasvua.
Mutta nyt degrowth-ajattelun kritiikkeihin ja Parriquen antamiin vasta-argumentteihin. Alla on väliotsikoissa kirjattu kritiikki ja otsikon alla on sitten sitä koskevat vasta-argumentit (jotka on tässä kirjoituksessa esitetty hyvin lyhyesti).
Degrowth on terminä ”luotaantyöntävä”, kuin yrittäisi uida vastavirtaan
Degrowth-termi tuo näkyviin keskeisimmän asian toisin kuin vaikka ”vihreä talous” tai ”hyvinvointitalous”, jotka eivät suoraan muistuta meitä yhtään eriarvoisuudesta tai nykykapitalismin ongelmallisuudesta. Jos haluamme todella uudenlaisen talousjärjestyksen, on nyt käytettävä vastavirtaista kieltä.
’Termi on myös selkeä. Jos näytämme 12-vuotiaalle (englannin tai ranskan kieltä ymmärtävälle!) nuorelle ilmastopäästöjen kasvukäyrän ja sen, kuinka tuon käyrän olisi kehityttävä, jotta emme päädy eksistentiaaliseen kriisiin, ja kysymme häneltä, mikä sana sopii kuvaamaan tarvittavaa muutosta, onko sana ”degrowth” vai ”vihreä talous” tai vaikka ”kestävä kasvu”[1], niin mitä luultavimmin hän valitsisi ”degrowth”-termin.
Olisikin kysyttävä, miksi ”degrowth”-termi pelottaa ihmisiä. Voisiko syynä olla se, että vuosikausia ihmisiä on pommitettu ajatuksella, että kasvu on hyvää ja ehdottoman tarpeellista työllisyydelle, ostovoimalle ja sosiaaliturvalle? Kun ottaa huomioon ympäristökriisin kärjistymisen ja taloudellisen toimeliaisuutemme välisen kiinteän linkin, niin eikö itse asiassa ”kasvu”-termin pitäisikin olla se, joka on pelottava?
Degrowth johtaisi kivuliaiseen elämään, kärsimykseen ja lyhentyneeseen keskimääräiseen elinikään
Esimerkiksi Portugalissa on 65 prosenttia pienempi BKT per capita kuin USA:ssa, mutta silti Portugalissa odotettavissa oleva elinikä on yli kaksi vuotta pidempi kuin USA:ssa. Rikkaissa maissa BKT:n nousuun ei enää liity hyvinvoinnin lisääntymistä, vaan kasvun haittavaikutukset ovat suurempia kuin siihen liittyvät hyödyt.
Degrowth ei ole kelpo strategia, koska vihreän kasvun kannattajien mukaan meillä ei ole nyt (ympäristöongelmien kärjistyessä) aikaa muuttaa talousjärjestelmää
Tätä kritiikkiä Parrique pitää pöyristyttävänä. Siis että niiden, jotka sanovat, että tuotannon vähentäminen tarkoittaa päästöjen ja ympäristöhaittojen vähenemistä, pitäisi todistaa tämä väite niille, jotka sanovat, että vähentääksemme päästöjä ja muita ympäristöhaittoja, meidän tulee lisätä tuotantoa ja talouskasvua!
Vaikka kaikki BKT:n lisäkasvu olisi täysin vihreää (mitä se ei ole empiirisen todistusaineiston mukaan), niin taloutemme nykyinen koko jo ylittää planetaariset kestävyysrajat. Tämä tekee tuotannon (ja kulutuksen) vähentämisen jo nyt välttämättömäksi ja kiireelliseksi. Vasta kun taloutemme koko on kestävä (eli nykyistä pienempi) on sen viherryttäminen riittävä strategia.
Degrowth vie pohjan pois hyvinvointivaltiolta ja julkisilta palveluilta sekä tuottaa köyhyyttä
On väärinkäsitys, että yksityinen sektori takaa julkisen sektorin toiminnan – itse asiassa tämä on juuri toisinpäin: julkinen sektori luo pohjan yksityisen sektorin toiminnalle.
On absurdia ajatella, että meidän tulisi kasvattaa koko taloutta (BKT) saadaksemme kasaan ne muruset, joilla julkiset palvelut rahoitetaan. Pitääkö meidän myydä vain enemmän saastuttavia katumaastureita, kerätäksemme myynnistä liikevaihtoveroa, jolla rahoittaa terveydenhuoltoa. Tarvitsemmeko kasvavaa markkinointialaa maksaaksemme opettajien palkat? Kuka – tupakkateollisuuden edusmiehiä lukuun ottamatta – kehtaisi väittää, että meidän on lisättävä tupakanmyyntiä rahoittaaksemme syöpähoitoja.
Haitallisen tuotannon vähentäminen (degrowth) vapauttaa työaikaa, energiaa ja materiaaleja, jotka voidaan käyttää paremmin julkisten palvelujen tuottamisessa. Vähemmän ympäristön tuhoutumista ympäristöä vahoingoittavilla sektoreilla tarkoittaisi enemmän resursseja niille sektoreille, jotka tuottavat todellista hyvinvointia, mutta jotka eivät ole päässeet kukoistamaan tuottavuusvaatimusten takia.
Julkisten palvelujen rahoitusmekanismien uudistaminen on yksi degrowth-ajatteluun kuuluva asia. Tällä Parrique viittaa muun muassa varallisuuden uusjakoon ja esimerkiksi Thomas Pikettyn esille nostamaan ”osallistavaan sosialismiin”[2].
Degrowth on itsekäs strategia, joka vie pohjan pois kehitysmaiden toiveilta rikastua
Kasvu ei ole rikastuttanut kehitysmaita. Esimerkiksi vuosien 1990 ja 2001 välillä, jokaisesta 100 dollarista kasvua globaaleissa per capita tuloissa vain 0,60 dollaria meni niille, jotka elävät alle yhdellä dollarilla päivässä. Ja vuosien 1999 ja 2008 välillä 95 prosenttia kasvusta meni rikkaimmalle 40 prosentille, kun taas köyhimmät 30 prosenttia maailman ihmisistä saivat tuosta kasvusta vain 1,2 prosenttia.
Tällä tahdilla köyhyyden poistaminen kestäisi 1–2 vuosisataa ja vaatisi globaalin BKT:n kasvua 173-kertaiseksi (mikä olisi ekologinen mahdottomuus). Se mitä on kutsuttu kasvuksi, on ollut ryöstöä.
Se mitä tarvitaan, on rikkaiden maiden degrowth. Rikkaiden maiden varallisuudesta osa on myös annettava köyhille maille korvaukseksi ryöstämisestä.
Degrowth on yksi muoto neoliberaalia talouskuripolitiikkaa, joka kohdistuu erityisesti työväenluokkaan
Talouskuripolitiikka on neoliberaalia politiikkaa, jonka julkilausuttuna tarkoituksena on talouskasvun stimuloiminen. Degrowth on täysin päinvastaista: valikoivaa yksilöllistä pidättäytymistä, jota tehdään kunkin kyvykkyyksien ja vastuiden mukaisesti, ja joka antaa mahdollisuuden jaetulle/kollektiiviselle sosiaaliselle ja ekologiselle yltäkylläisyydelle.
Degrowth on kapitalistista
Jos haluamme degrowthia, on meidän jätettävä nykymuotoinen kapitalismi.
On myös muistettava, että ”sosialistinen öljy ei ole yhtään sen ekologisempaa kuin kapitalistinen öljy”. Kapitalismin kriitikot, jotka eivät voi puhua degrowthista, eivät ole lukeneet IPCC:n raportteja kunnolla.
Degrowth on innovaatioiden vastaista
Degrowth ei kiellä innovointia, vaan muuttaa sen sisältöä (talouskasvua lisäävistä innovaatioista kohti sosio-ekologisia ongelmia ratkoviin innovaatioita). Myös kykyämme de-innovoida pitää kehittää eli tarvitsemme sellaisen infrastruktuurin purkamista, joka saastuttaa ja tekee meidät onnettomiksi. Lisäksi degrowth-ajattelun hahmottelema uusi talousjärjestelmä on jo sinänsä innovaatio.
Degrowth on anti-business eli liiketoiminnan vastaista
Degrowth ei ole liiketoiminnan vastaista, mutta on sokean voitontavoittelun vastaista.
Ei ole järkeä kasvattaa yrityksiä, jotka saastuttavat mutta eivät tuota meille hyvinvointia. Ja kääntäen: ei ole järkeä pienentää yrityksiä, jotka tuottavat paljon hyvinvointia ja saastuttavat vähän. Degrowth haluaa heittää roskiin kapitalistisen latteuden, että kaikkien yritysten on kasvettava.
Degrowth on vastoin ihmisluontoa
Näin väittävät eivät tunne historiaa. Talouskasvu alkoi varsinaisesti vasta 1800-luvun alussa teollistuvissa maissa. BKT keksittiin vasta 1930, ja sen käyttö levisi kansainvälisesti vasta toisen maailmansodan jälkeen.
Vaikka halu parantaa omia elinolosuhteitaan on täysin järkevä tavoite/halu, ei tuotannon lisääminen ole aina paras tapa saavuttaa tuo tavoite. Pakkomielle talouskasvuun on historiallinen ja antropologinen anomalia. Tuon pakkomielteen liittäminen ihmisluonnon erottamattomaksi osaksi on ideologian esittämistä universaalina lakina.
Degrowth on kansan mielipiteen vastaista
Erilaisissa mielipidetiedusteluissa väitteet kuten ”meidän tulee täysin uudelleenajatella talousjärjestelmämme ja hälventää myytti rajattomasta kasvusta” saavat usein enemmistön puolelleen.
Degrowth on totalitarismia, joka pyrkii määrittämään ihmisten onnellisuuden heidän puolestaan
”Määrittää ihmisten onnellisuus heidän puolestaan” on itse asiassa erinomainen määritelmä markkinoinnille ja mainostamiselle, joka on kiinteä osa nykyistä talousjärjestelmää.
Degrowth näkee tuotannolla ja kulutuksella olevan rajat, jotka ekologia määrittää. Mutta noiden rajojen alapuolella resursseja voi degrowth-ajattelun mukaan käyttää toki vapaasti.
Vesa-Matti Lahti on valtiotieteen tohtori
[1] Ainakin viimeiset viisitoista vuotta on puhuttu ”kestävästä kasvusta”. Sitä on tavoiteltu ja se on löytänyt myös tiensä monien organisaatioiden (VTT, Business Finland, Sitra, TEM, VM…) ja lähes kaikkien puolueiden tavoitteisiin. Valitettavasti kasvu ei kuitenkaan ole ollut ainakaan ekologisesti kestävää. Termiä ”kestävä kasvu” käytetäänkin aivan liian löysästi, ilman että todella tarkoitettaisiin tai tarkistettaisiin kasvun todellinen laaja kestävyys.
[2] Thomas Pikettyn ”osallistava/osallistuva sosialismi” on visio oikeudenmukaisemmasta talousjärjestelmästä, joka yhdistää sosiaalidemokratian ja kapitalismin parhaita puolia ja painottaa erityisesti työntekijöiden päätösvaltaa yrityksissä sekä omaisuuden ja vallan laajaa uudelleenjakoa ja kierrätystä (uudelle sukupolvelle), tavoitteena vähentää eriarvoisuutta ja lisätä taloudellista osallistumista.
