Minua ärsyttää yhä enemmän tapa, jolla me länsimaissa puhumme
demokratiasta. Ajattelemmeko, että olemme sellainen demokratia, jollainen
muidenkin pitäisi olla? Odotammeko, että muut yhteiskunnat kehittyvät
kaltaiseksemme? Sellainen olisi perusteetonta ylimielisyyttä.
Ensiksi, kun puhumme demokratiasta, me tarkoitamme useimmiten
parlamentarismia. Parlamentit lisäävät demokratiaa, mutta demokratia ei ole
sama kuin parlamentarismi. Demokratian voi määritellä ihmisten tasa-arvoisiksi
vaikutusmahdollisuuksiksi yhteisistä asioista päätettäessä. Demokratiassa
olennaisia olisivat esimerkiksi tasa-arvoiset vaikutusmahdollisuudet
työelämässä.
Toiseksi, on syytä puhua parlamentarismin demokraattisuuden asteista. Vaikka
kansa valitsee parlamentin, valinnan mahdollisuudet saattavat olla hyvin
rajattuja. Kriitikkojen pääsyä ehdokkaaksi voidaan estää, tiedotus ja julkisuus
valjastetaan palvelemaan valtaa pitävää ryhmittymää ja äänioikeudelle
asetetaan rajoituksia.
Voimme ohittaa ongelman ajattelemalla, että sellaista on
banaanivaltioiden parlamentarismi. Mutta meillä läntisissä maissa on näitä
samoja ongelmia lievemmässä muodossa. Suuri varallisuus edistää vaaleissa
menestymistä, tiedotusvälineet eivät ole puolueettomia, hallinnon
läpinäkyvyyden puute estää kansalaisia saamasta tietoa hallinnon toiminnasta ja
taloudellisesti vahvat painostusryhmät vääristävät parlamenttien toimintaa.
On hyvä, että me länsimaissa korostamme parlamentarismin tärkeyttä ja
pidämme sitä saavutuksena. Mutta olisimme paljon uskottavampia, jos lisäksi
arvioisimme oman parlamentarismimme puutteita. Samalla olisi hyvä luopua
ylimielisyydestä ja pohtia, mitä voisimme oppia muiden kuin parlamentarismiin
perustuvien yhteisöjen päätöksenteosta. Opittavaa voisi olla vaikkapa joissakin
Afrikan ja Amerikan alkuperäiskulttuureissa vallinneessa tavassa kokoontua
yhdessä päättämään yhteisön asioista. Sellaisten menettelyjen lisääminen voisi
edistää omaa demokratiaamme.
Jouko Kajanoja
PhD (Pol.Sc), Associate Professor
