Kirjoittaja: Juha Nurmela
Sitä ei uskoisi, mutta kymmenen keinua voi mullistaa elämän. Tai no, ainakin pienen lähipuiston. Kesällä 2024 meidän korttelin kulmalle ilmestyi valtava kehä, johon ripustettiin keinut – ei yksi, ei kaksi, vaan kymmenen! Some kuohui: ”Kaksisataa tonnia keinuista?” Joku laski, että siinä keinutaan kultaketjuilla. Mutta nyt, vuotta myöhemmin, keinut ovat ehjiä ja kovassa käytössä. Arvatenkin suunnittelijat virnistelevät tyytyväisinä.
Minulla on ollut etuoikeus seurata tätä keinuelämää suoraan omalta parvekkeelta. Melkein kuin dokumenttisarjaa katsoisi – ”Keinujen kehä: elämää ympyrässä”.
Keinuja kaikille – kuin karkkikauppa ilman kassaa
Keinukehä on iso ympyrä, jota ympäröivät talot kolmesta suunnasta kuin uteliaat naapurit. Pohjoisessa on vähän enemmän tilaa hengittää: nurmikkoa, pihakatu, lisää nurmikkoa.
Keinuvalikoima on kuin keinufanin unelma. On vanhan liiton lautakeinut, verkkokeinut (ne missä voi löhöillä kuin riippumatossa), kasvokkain keinuttavat ”parikeinut”, sekä hurjat pyörivät pystykeinut, jotka näyttävät siltä, että niihin pitäisi pukea turvavyö. Ei siis ihme, ettei täällä juuri jonotella – kaikille löytyy jotakin.
Keinut eivät nuku koskaan
Aamusta iltaan kehä käy. Aamupäivällä piipahtavat päiväkotilapset täteineen. Lähimmältä päiväkodilta matkaa on vain sata metriä – ei tarvitse edes eväitä mukaan. Pienimmät rakastavat keinumista, samoin he rakastavat juosta keinuja kiertävää kivetyspolkua. Se on heidän Tour de Sompasaari.
Päiväkotilaisten jälkeen saapuvat perheet rattaineen. Ohikulkijatkin intoutuvat kokeilemaan – ”voikohan aikuinen vielä keinua?” Vastaus: voi. Ja pitää.
Iltapäivällä puisto täyttyy koululaisista. Keinumisen lomassa tehdään nurmikolla kärrynpyöriä, ratsastetaan keppihevosilla ja pelataan jalkapalloa. Vaikka puistossa on toinenkin nurmikko, tämä lähempi vetää pidemmän korren. Syynä ei ehkä ole nurmen laatu vaan sosiaalinen geometria: täällä näkee ja tulee nähdyksi.
Keinukehä on myös kotikeidas
Keinut ovat juuri sopivalla etäisyydellä monien talojen ikkunoista. Lapsi voi huutaa: ”Äiti katso!” – ja äiti voi todella katsoa. Tämä puisto on vähän kuin lasten itsenäistymiskoulu – ei ihan kotipihalla, mutta ei vielä maailmalla.
Ja ne verkkokeinut! Ne ovat kuin puiston VIP-alue. Niihin mahtuu monta, niissä voi antaa kyytiläisille vauhtia tai pyörittää keinun köysiä niin kauan että koko härveli lähtee kieppumaan kuin tivolilaitteessa. Hurjimmat touhut muistuttavat 1900-luvun kyläkeinuja – ilman kansallispukuja tosin.
Kohtaamisia ja kiljahduksia
Kun vanhemmat hakevat lapsiaan eskarista tai päivähoidosta, he jäävät usein keinujen ääreen juttusille. ”Ai te asutte tuossa talossa?” ”Meilläkin on kaksi lasta!” Uudet tuttavuudet syntyvät kuin itsestään. Keinujen varjoissa puhutaan säästä, unettomista öistä ja siitä, kuinka paljon riemua yksi verkkokeinu voi aiheuttaa.
Myöhemmin illalla saapuvat teinit. He keinuvat kahdestaan, naureskelevat, katselevat toisiaan. Hämärä tekee tunnelmasta taianomaisen. Jotkut asiat eivät muutu – keinuilla rakastutaan yhä.
Hyvä kehä, parempi mieli
Keinuminen kasvattaa rohkeutta – niin fyysistä kuin henkistäkin. Vastakkain istuttava keinu lapselle ja aikuiselle voi olla kuin turvallinen sillanpää tulevaan itsenäisyyteen. Ja kun katsoo, miten koululaiset venyttävät keinujen käyttöä akrobatian ja insinööritaidon rajoille, ei voi kuin ihmetellä: kekseliäisyys kukoistaa.
Vuoden parveketarkkailun jälkeen amatööri etnografi uskaltaa sanoa: keinujen kehä on nerokas keksintö. Kaikenikäiset käyttävät sitä, eikä tappelua näy. Kyläkeinujen henki elää – vain muodot ovat muuttuneet.
Kiitos suunnittelijoille!
Jos tätä luette, niin tiedätte: Loitte Sompasaareen paikan, joka vetää ihmisiä puoleensa. Ja vieläpä keinujen avulla! Ihmisen ikävä toisen luo helpottaa – ainakin keinujen kehällä.
Joten keinukaa ihmiset! Keinukaa koko kesä.
Osallisuus-media palaa elokuun lopussa nettiin, ja silloin siirrytään taas vakavampiin asioihin. (www.osallisuusmedia.fi)
Mutta sitä ennen – keinu nyt ainakin kerran.
Juha Nurmela on Osallisuus-media nettijulkaisun päätoimittaja ja sosiologian dosentti
Kiitokset: Sirpa Baerille kuvista ja ChatGPT:le kuvien muokkauksesta sekä tylsän alkutekstini virkeyttämisestä.
