Kolehtihattu kiertoon – kriittiseltä Finnwatchilta leikattiin 30 000 euron avustus

Vanhustenhoidon parantamiseksi pääministeri Juha Sipilä ohjeisti katsomaan maksaako yritys veronsa Suomeen (Yle,12.2).

Seuraavana päivänä Finnwatchin toimitusjohtaja Sonja Vartiala kirjoitti Sipilän vinkin olevan vähintäänkin outo, kolmesta syystä.

Ensinnäkin juuri Sipilän hallitus sääti hankintalain, joka tekee vaikeaksi tai mahdottomaksi huomioida verovastuuta julkisissa hankinnoissa.

Toiseksi Vartialan mukaan Sipilän hallitus on pyrkinyt vesittämään sote-yritysten maakohtaista veroraportointia.

Kolmanneksi Sipilän hallitus on luomassa palveluntarjoajarekisteriä, johon pääseviin yrityksiin sovelletaan kyseenalaisia perusteita:

Totesimme valiokunnalle kesäkuussa 2018, että lain toteutuessa esitetyllä tavalla kunnan kouluihin kyniä toimittavaa yritystä saatetaan syynätä tarkemmin kuin valinnanvapauslain kautta kuluttajien valittavaksi tulevia palveluntarjoajia”, Sonja Vartiala kirjoitti.

On ikävä yhteensattuma, että samalla viikolla kun Sonja Vartiala julkaisi kriittisen kirjoituksensa, niin ulkoministeriö ilmoittaa, ettei se enää myönnä 30 000 euron yleisavustusta Finnwatchille. Vaikka kielteinen päätös olisikin tehty jo aikaisemmin, niin sitä on vaikea ymmärtää.

Finnwatchin ansiosta useisiin epäkohtiin on kiinnitetty huomiota. Esimerkiksi vuosina 2012 ja 2013 Finnwatch paljasti terveydenhoitoalan yritysten Mehiläisen ja Terveystalon kiertäneen verotusta ulkomaisten veroparatiisien avulla.

Suomessa tarvitaan riippumattomia asiantuntijoita, jotta suuret hoivayritykset eivät saisi epäreilua kilpailuetua esimerkiksi käyttämällä veroparatiisiyhtiöitä.

Olisi toivottavaa, että seuraava hallitus palauttaa täysimääräisinä kaikki Finnwatchilta leikatut avustukset.

Finnwatch laittoi jo kolehtihatun kiertämään. Tässä linkki.

  • Mikael Kallavuo