Prof. Heikki Patomäki ennakoi katastrofaalista lamaa sekä euron hajoamista

Maailmantalous on historiansa pahimman romahduksen partaalla, varoittaa kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki blogi-kirjoituksissaan Maailmantalouden kaikkien kriisien äiti (osat 1–4).

Osakemarkkinoille on syntynyt valtava superkupla, kun vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen talouskasvua tuettiin ”pumppaamalla helppoa velkarahaa sijoittajien käyttöön”, Patomäki kirjoittaa. Finanssimarkkinoissa oli vakavia häiriöitä jo syyskuussa 2019, jolloin Yhdysvaltain keskuspankki Fed alkoi tarjota 75 miljardia dollaria päivässä tukeakseen elintärkeää takaisinostositoumus repo-markkinoita (repurchase agreement), kirjoittaa Patomäki.

Helmikuun lopussa Fed vähensi repo-tukeaan, mikä Patomäen mukaan synnytti ensimmäisen paniikin, joka paheni paniikkimyrskyksi, kun samanaikaisesti koronavirus levisi nopeasti Euroopassa.

Patomäki esittää olennaisen kysymyksen, kuka saa tulkita suurkriisiä ja millainen tarina siitä rakennetaan:

”Tarina, jonka mukaan virus syntyi spontaanisti ja riitti itsessään aiheuttamaan syvän talousahdingon, oikeuttaa periaatetta ”yksityiset voitot ja sosialisoidut riskit”. Se tukee myös pyrkimystä palata nopeasti uusliberaalin projektin jatkamiseen, yksityisiin voittoihin ja vanhanmalliseen BKT-kasvuun – mitä pikemmin sen parempi.” (22.3.)

Valtiot eivät voi asettaa loputtomasti varoja kriisin hoitamiseen

EU:ssa kaavaillaan hyvin mittavia tukipaketteja taloudelle kuten 750 miljardin euron arvopaperiostoja. Yhdysvalloissa on jo hyväksytty 2000 miljardin dollarin elvytyspaketti, jota voidaan nostaa 4000 miljardiin dollariin kansallisen talousneuvoston johtaja Larry Kudlowin mukaan.

Moderni rahateoria MMT esittää, että valtio voi omassa valuutassaan rahoittaa eri hankkeita ilman budjettirajoitusta. Patomäen mukaan sen esittämää keskuspankkirahoitusta voidaan käyttää julkisten menojen rahoitukseen ilman inflaatiota tai valuutan arvon laskua, mutta vain siihen rajaan asti, johon luottamus yltää valuuttaan ja sitä laskevaan valtioon.


Muun muassa talouskriisin syvyyden, koronakriisin aiheuttaman konkurssi- ja työttömyysaallon ja Yhdysvaltojen johtoon kohdistuvan yleisen epäluottamuksen takia Patomäki päätyy johtopäätökseen, että Yhdysvallatkaan ei voi rajattomasti pumpata varoja nykyisen kriisin selättämiseen vaan myös se kohtaa budjettirajoituksia.

Euron hajoaminen voi alkaa Italiasta

Korona-kriisin takia Italian bruttokansantuote laskee ja Italian velkojen suhde nousee ainakin 150 prosenttiin bkt:stä, Patomäki ennakoi.

”Iso osa Italian julkisesta velasta on italialaisten pankkien hallussa ja siksi pelkona on, että velka- ja pankkikriisi yhdistyvät. Jos näin käy ja Italiaan aletaan soveltaa samanlaisia ”pelastus”paketteja kuin aiemmin Kreikkaan ja muihin eurokriisimaihin, niin Italia on pian valmis poistumaan eurosta. Ja siitä se lähtee…” (Patomäki, 30.3.)

Pörssiromahduksen, konkurssiaallon, massatyöttömyyden ja euro-kriisin yhteisvaikutukset tulevat olemaan valtavia. Patomäki arvelee nyt olevan kyseessä:

”Käsillä on mitä ilmeisimmin kapitalistisen maailmantalouden kaikkien kriisien äiti. [- -] Suuri lama 90 vuotta sitten lopetti talousliberalismin aikakauden vuosikymmeniksi.” (19.3.).

Toivottavasti Patomäen varoittava kirjoitussarja johtaa moniin keskusteluihin, miten tässä kriisissä toimitaan. Edessä voi olla suuria kysymyksiä kuten: tulisiko osakekauppa pysäyttää, pitäisikö kriisin pahetessa pankkien ja suuryritysten velat siirtää keskuspankeille ja väliaikaisesti kansallistaa osa taloudesta? Tulisiko Suomeen luoda ennakolta yksityiskohtainen suunnitelma ja varavaluutta euron mahdolliselle romahtamiselle….?

  • MIKAEL KALLAVUO

Ps. Oheisesta artikkelista saa lisätietoa repo-markkinoista: Repo-markkina rautalangasta vääntäen: isojen pelureiden panttilainaamo, (17.12. 2019).