Uusi työjärjestys: poliittisesta vuodosta vuosi vankeutta kansanedustajille

Kuva: Wikipedia, Thermos, CC BY-SA 2.5

Eduskunnan puhemiesneuvosto on julkisuudelta salassa valmistellut työjärjestystä, jossa kansanedustajia kielletään paljastamasta salattua tai ”vaiteliaisuuden piiriin” kuuluvia asioita vankeusrangaistuksen uhalla.

Alun perin uutta salassapitosäännöstöä oli tarkoitus suunnata vain tiedusteluvaliokunnan jäseniin, mutta se on vaivihkaa laajennettu koskemaan kaikkia valiokuntia (IS, 22.2.).

Uuden työjärjestyksen viittaus rikoslain salassapitorikoksiin voi johtaa siihen, että kansanedustajia rangaistaisiin pelkän vaiteliaisuuden piiriin luokitellun tiedon vuotamisesta.

Maksimirangaistus on lain mukaan vuosi vankeutta.

Palkittu erikoistoimittaja Timo Haapala pitää uutta ehdotusta erittäin merkittävänä.

Se herättää hänen mukaansa kysymyksiä, voiko kansanedustaja kertoa valiokuntansa asioista enää edes omalle puolueelleen tai median edustajille. Kuinka kansanedustajia ja vuotoja aiotaan seurata? (IS, 19.2.)

Kritiikistä huolimatta hallituspuolueiden enemmistöllä puhemiesneuvosto päätti 21.2. hyväksyä laajennetun salausvaatimuksen uuteen työjärjestykseen.

Jos ehdotus hyväksytään lopullisesti, niin mitä tekevät tulevaisuudessa oppositiopuolueiden kansanedustajat, jos he havaitsevat hallituspuolueiden ajavan valiokunnassa epäeettisiä ja salaisiksi luokiteltuja hankkeita?

Suljetaanko tulevaisuudessa oppositiopuolueiden edustajia vankilaan, jos he edes yrittävät paljastaa havaitsemiansa epäkohtia toimittajille?