VIHREÄT, RKP, VAS. JA DEMARIT TUKEVAT RINTEEN JATKOA, MIKSI KEPU AINOANA VASTUSTAA

Kuva: Laura Kotila, valtioneuvoston kanslia

Miksi media ei ole näyttävästi uutisoinut, että pääministeri Antti Rinteellä (sd.) on neljän hallituspuoleen tuki. Miksi vain keskustan epäluottamus saa näkyvyyttä?

Pääminsteri antoi hallituspuolueille niin selventävää informaatiota Postiin liittyvistä seikoista sunnuntaina ja sen jälkeen, että se on tyydyttänyt neljä puoluetta.

Vihreät tukevat Rinteen jatkamista ”edellyttäen, että tehdään avoimesti selkoa eduskunnalle kaikista epäselvyyksistä[- -]. Linja perustuu sunnuntaina saatuun selvitykseen,” twiittasi puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo eilen illalla. (MTV, 2.12.)

Jo sunnuntaina vihreät olivat tyytyväisiä Rinteen selvitykseen.

– Aika vähän on villoja näin järeään toimeen eli pääministerin vaihtamiseen. Ei ole olemassa mitään viitteitä siitä, että joku olisi tehnyt jotain väärää, IL:n lähde kertoo. (2.12.)

RKP:n eduskuntaryhmän keskusteltua hallituksen tilanteesta puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson twiittasi puolueensa tukevan pääministeri Rinteen jatkoa ”hänellä on RKP:n tuki.”

SDP:n puoluehallitus on antanut Rinteelle tuen SDP:n puheenjohtajana ja pääministerinä. (Demokraatti, 2.12.)

Myös opetusministeri Li Andersson ilmoitti pääministeri Antti Rinteellä olevan vasemmistoliiton tuki:

– Olemme ilmaisseet tukea Rinteelle ja toivomme, että pystymme jatkamaan eteenpäin. Vasemmistoliitolle on erittäin tärkeää, että omistajaohjauksen keinoin on pyritty estämään työehtoshoppailua, kun se on kohdistunut matalapalkka-alan työntekijöihin. (Kainuun Sanomat, 2.12.)

Jostain syystä ainoana hallituspuolueena vain keskustalla on epäluottamusta, mutta mihin se perustuu on jäänyt auki, koska asia on ilmaistu epäselvästi ja ilman tarkempia perusteita.

Pääministeri Antti Rinne sanoikin eilen HS:n haastattelussa:

”Jos minua syytetään epäselvästä viestinnästä, täytyy vain todeta, että keskusta on tehnyt vähintään Suomen ennätyksen epäselvyydessä tässä asiassa. Edellytän keskustalta selkeää kyllä tai ei -vastausta siihen, jatketaanko yhdessä eikä vain puolueina vaan myös henkilöinä. Jos vastaus on ei, haluan kirjallisena ne perusteet, joihin keskusta vetoaa”, Rinne totesi. 

Viime lauantaina Li Andersson arvioi Rinteen hallituksen olevan kuin punainen vaate talouselämälle:

”Vaikuttaa siltä, että Rinteen punavihreä hallitus on niin punainen vaate elinkeinoelämän etujärjestöjen eliitille, että se on valmis aiheuttamaan työmarkkinalevottomuuksia vain demaripääministerin riesaksi”, Li kirjoittaa Näkökulmia-kirjoituksessaan (KU, 30.11.)

Monien hyvinvointivaltion puolustajien mielestä Rinteen hallitus on saanut merkittävän positiivisen käänteen aikaiseksi. Siksi olisi toivottavaa sen voivan jatkaa toimintaansa kaikista vaikeuksista huolimatta.

  • Mikael Kallavuo