2000-LUVUN PARHAAKSI VALITTU TAIDETEOS KIASMASSA 2.2.2020 ASTI

Ragnar Kjartanssonin The Visitors, Kiasma.

Minkä teoksen valitsisi kaikkein parhaaksi koko 2000-luvulla, on vaikea kysymys. Syyskuussa Guardianin kriitikot päätyivät Ragnar Kjartanssonin The Visitors -teokseen, joka on nähtävissä Kiasmassa helmikuun alkuun asti.

Teoksessa Kjartansson soittaa ystävineen eräänlaisen jäähyväissession nuoruudelle ja viikon kestäneelle yhdessäololle. Kukin soittaja on suuren taiteilijakartanon eri huoneissa ja kuulee toisensa kuulokkeiden avulla.

Teokseen on saatua taiottua äärimmäisen koskettava tunnelma, joka imaisee yllättävän monet seuraamaan tunnin pituisen teoksen loppuun asti.

Harva ihminen on aidosti avoin, kun kyse on positiivisen inhimillisyyden julkisesta ilmaisemisesta, mutta kun ystävykset ovat eri huoneissa, niin he kommunikoivat epäsuorasti ja onnistuvat ehkä juuri siksi vuodattamaan lauluun ja soittamiseen ystävyyden syvimpiä sävyjä.

Yksinkertainen musiikki toistuu yhä uudestaan, joten kukin muusikko joutuu laittamaan itsensä likoon saadakseen sen elämään. Koska he ovat eri huoneissa, niin ero on tavallaan jo osittain tapahtumassa, mikä voi lisätä jäähyväsmäistä haikeuden ja sillanrakentamisen tunnetta.

Eri huoneiden videot on kuvattu samanaikaisesti yhdellä otolla. Musiikin ja yhdeksän suurikokoisen videon kautta katsoja asettuu aivan keskelle prosessia, jossa ilmeet, musiikki ja laulu kykenevät välittämään inhimillisyysasteikon rekistereitä.

Guardianin haastattelussa Kjartansson kertoo olleensa teosta tehdessään onnellinen ja optimistinen, mikä myös tarttui teokseen sen valmistumisvuonna 2012.

Kiasmalla olisi nyt mahdollisuus hieman lyödä mainosrumpua, kun tämä teos näyttää avautuvan aika monelle katsojalle ja kovanahkaisille kriitikoillekin.

Etenkin kun elokuussa Suomen suurin kuvataidepalkinto Ars Fennica myönnettiin Ragnar Kjartanssonin Vene-videolle.

– Kjartanssonin tuotannon keskiössä on minimalistinen kujeilu. Hän esittää itsensä ja muut epäonnistumista uhmaavina, haavoittuvaisina olentoina. Hänellä on taipumus nostalgiaan ja romantisointiin, mikä heijastelee myötäelävää rajankäyntiä esittämisen ja olemisen välillä, museonjohtaja Roland Wetzel perusteli Ars Fennican voittajan valintaansa (Yle, 21.8.19).

  • MIKAEL KALLAVUO

(Alla kaksi kuvaa The Visitors -teoksesta Kiasmassa.)