Kirjoittaja: Jouko Kajanoja, PhD (Pol.Sc), Associate Professor
Meille tarjotaan mitä moninaisempia mittaustietoja hyvinvoinnista ja ihmettelemme ja ylpistymme, kun Suomi pärjää erinomaisesti kansainvälisissä vertailuissa. Teema kaipaa kuitenkin kriittistä tarkastelua.
Talouskasvua alettiin pitää politiikan tärkeimpänä tavoitteena 1700-luvulta lähtien. 1900-luvulla talouskasvun mittariksi määriteltiin bruttokansantuote (BKT). Pian alettiin epäillä BKT:n kykyä mitata hyvinvointia. Se ei mittaa kotitalouksissa tehtyä työtä, se ei huomioi ympäristön ongelmia, eikä mittaa terveyttä ja ihmisten kokemaa hyvinvointia. Sodat puolestaan tuottavat BKT:n kasvua. Havaittiin, että kehitysmaissa BKT:n kasvu lisäsi ihmisten kokemaa hyvinvointia, mutta OECD-maissa BKT:n kasvu ei enää lisännyt koettua hyvinvointia. BKT oli saavuttanut tason, jossa riitti ruokaa, suojaa ja muuta aineellisesti tarpeellista.
EVA:n teettämä tutkimus selvitti onnellisuuden osatekijöiden järjestystä suomalaisten itsensä ilmaisemina. Tärkeimpiä ovat hyvät perhe-elämän ihmissuhteet. Toisena on hyvä terveys. Kolmantena ovat hyvät ystävyys- ja ihmissuhteet yleensä. Neljäntenä on rakkauden kokemus. Viidentenä on turvattu perustoimeentulo. Vasta sijalta kaksitoista löytyvät hyvät tulot, varakkuus ja korkea elintaso.
Mittareita on kehitetty vuosikymmeniä
1950-luvulla alettiin kehittää talouskasvua täydentäviä mittareita. YK julkaisi inhimillisen kehityksen indeksin, joka mittasi taloudellisia voimavaroja, elinikää ja koulutuksen tasoa asukasta kohden. OECD ja monet muut kansainväliset yhteisöt kehittivät hyvinvoinnin mittareita. Suomessa Talousneuvosto julkaisi vuonna 1972 raportin ”Elämisen laatu 1972. Tavoitteet ja mittaaminen”. Hyvinvoinnin laajan ymmärryksen edistäminen kirjattiin Kiviniemen hallituksen ohjelmaan vuonna 2010. Mittarit kehittyivät yhä monipuolisemmiksi. Tärkeä lisäys alkuvaiheen jälkeen oli ihmisten kokemusten mittaaminen kysymällä, kuinka tyytyväisiä ihmiset ovat elämäänsä kokonaisuudessaan. Mullistavaa oli ekologisen kestävyyden lisääminen hyvinvoinnin mittaristoon.
Onko BKT tuhon indikaattori?
Kritiikki ei ole tuottanut läpimurtoa. BKT:na ymmärretty talouskasvu on edelleen keskiössä. Talouskasvu on keskeisin hallituksen onnistumisen mittari ja talouskasvun tärkeyttä korostetaan puolueissa oikealta vasemmalle. Tuottavuutta tavoitellaan työntekijöiden hyvinvoinnin kustannuksella. Tuhoamme kiihtyvään tahtiin ilmastoa, luonnon monimuotoisuutta ja luonnonvaroja. Kykyä toistemme tuhoamiseen lisätään. NATO edellyttää, että varustautumiseen käytetään viisi prosenttia BKT:sta.
Myönteiset yhteiskunnalliset visiot ovat murentuneet. Talouskasvun tavoittelu ohjaa ehkä entistäkin voimallisemmin kehitystä. Sen kritiikiksi kehitetyt hyvinvoinnin mittarit ovat jääneet tutkijoiden pöydille. Hyvä työ ei ole tuottanut tulosta. Talousjärjestelmämme tuottaa liikaa tavaraa ja tuhoa. Talouskasvua haastaneet hyvinvoinnin mittarit eivät ole onnistuneet muuttamaan kehitystä tarkoittamaansa suuntaan.
Olisi suuri muutos kumota nykymuotoisen talouskasvun kehitystä määräävä asema. Hyvinvoinnin mittareiden ohjaamaa kehitystä on vaikea kuvitella. Mutta tiedämme, että ilman sen suuntaista muutosta meidän käy huonosti.
Mitä on hyvinvointi?
Myös toisessa suhteessa keskustelu hyvinvoinnista on epäonnistunut. Miten hyvinvointi ymmärretään? Mitä hyvinvointi on? Miksi elämme, mihin pyrimme, mikä on meille tärkeää ja merkityksellistä? Hyvinvoinnin ymmärtämisen vaikeudesta on käyty vähän keskustelua. Ehkä lähimmäksi hyvinvoinnin syvällisempää ymmärtämistä edettiin Erik Allardtin vuonna 1976 ehdottamissa hyvinvoinnin ulottuvuuksissa. Niitä ovat having, loving ja being. Having ovat materiaaliset resurssit ja olosuhteet, kuten tulot, asuminen, työllisyys, terveys ja koulutus. Loving ovat sosiaaliset suhteet, kuten perhe, ystävät, yhteisö, osallisuus. Being ovat mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämään, kehittyä, tehdä mielekästä työtä ja tekemistä, kokea merkitystä.
Allardtin ulottuvuudet muistuttavat Aristoteleen hyvekäsitystä. Juha Sihvolan mukaan aristoteelisen poliittisen järjestyksen tulee antaa mahdollisuudet:
- täyden elämänkaaren elämiseen ilman kohtuuttomia vaaroja ja onnettomuuksia,
- hoivan ja turvallisuuden saamiseen,
- ravinnon, suojan ja sukupuolielämän tarpeiden tyydytykseen
- aistien, kuvittelun ja ajattelun kykyjen sekä huumorintajun kehittämiseen,
- ruumiinkykyjen, käytännöllisteknisten taitojen ja taloudellisen toiminnan harjoittamiseen,
- opiskeluun ja kattavan tiedollisen maailmankuvan muodostamiseen,
- tunne- ja kiintymyssiteiden luomiseen läheisiin ja muihin ihmisiin,
- virkistymiseen, leikkiin ja luonnosta nauttimiseen sekä muihin eläimiin kiintymiseen,
- osanottoon omaa elämäänsä ja yhteiskuntaansa koskevaan päätöksentekoon sekä
- tunnustetuksi tulemiseen itsessään arvokkaana päämääränä.
Kyse on elämän ymmärtämisestä
Vaikutusvaltaista keskustelua hyvinvoinnin ymmärtämisestä ei ole syntynyt. Tai ehkä siitä keskustellaan koko ajan ihmisten kesken suullisesti, kirjallisesti ja laulaen. Sitä käydään Esa Saarisen seminaareissa ja Kaavin huoltoaseman kuppilassa. Jotkut sanovat, että all you need is love. Toiset pitävät elämää kamppailulajina. Moni ei-maallistunut löytää vastauksia uskonnosta. Kysymys ei ratkea indikaattoreita kehitellessä vaan kyse on elämän ymmärtämisestä.
Ehkä epäonnistumiset kietoutuvat lopulta yhteen. Nykymuotoisen talouskasvun määräävästä asemasta luopuminen on niin suuri muutos, että se edellyttää samanaikaista elämäämme ohjaavien arvojen uudelleen ymmärtämistä ja suuntaamista.
Tunnen liikkuvani tässä kirjoituksessa niin huteralla pohjalla, että tuskin koskaan olen yhtä hartaasti toivonut kirjoitukseni herättävän kritiikkiä, kommentteja ja keskustelua.
Toimituksen vinkki:
Kiinnostuneet lukijat voivat tutustua laajempaan hyvinvoinnin mittaamiseen tästä linkistä: Greater Good Magazine
