Teksti: Olli Savela
Alueiden tuleva eriytymiskehitys on ollut nähtävissä jo siinä vaiheessa, kun rahoituslaki on säädetty, mutta sen suuruus lienee yllättänyt useimmat.
Hyvinvointialueiden taloudellinen tilanne on alkanut eriytyä voimakkaasti toisistaan. Ainakin puolella alueista on isoja vaikeuksia saada alijäämänsä katetuksi tällä vuosikymmenellä. Kolme aluetta on tätä kirjoitettaessa arviointimenettelyssä ja useampi alue uhkaa joutua siihen.
Alijäämien kattamiseksi alueet ovat vähentäneet palvelupisteitään, irtisanoneet työntekijöitään ja karsineet ostopalveluita. Monet alueet ovat myös lomauttaneet työntekijöitään ja kiristäneet palveluihin pääsyn kriteereitä. Julkisten sote-palveluiden taso on heikentynyt. Vanhusten hoito on kriisissä.
Samaan aikaan pari kolme aluetta pystynee kattamaan alijäämänsä jo vuoden 2026 aikana, mitä voimassa oleva laki edellyttää. Helsingille alijäämää ei ole edes syntynyt, koska sekin on säästänyt sote-menoista, mutta Helsingille ei ole myöskään tullut siirtymäkustannuksia kuten muille alueille. Helsingin ei ole tarvinnut harmonisoida palkkoja eikä yhtenäistää tietojärjestelmiä tai luoda uutta organisaatiota.
Alueiden eriytymiskehitys tulee laista
Eriytyminen on suoraa seurausta hyvinvointialueiden rahoituslaista. Lain mukaan valtio hyvittää alueille niiden alijäämät kahden vuoden viiveellä, mutta tämä tehdään vain koko maan tasolla. Jälkikäteisrahoitus jaetaan alueiden kesken samoilla perusteilla kuin muukin valtion rahoitus.
Tämän takia Helsinki, joka on ainoa alue, joka on tuottanut ylijäämää vuosina 2023 ja 2024, on saanut vuonna 2025 jälkirahoitusta 151 miljoonaa euroa ja saa vuonna 2026 tuoreimpien laskelmien mukaan 139 miljoonaa. Laskentateknisesti jälkirahoitus on 12 miljoonaa euroa negatiivinen vuonna 2026, koska vuoden 2025 jälkirahoitus on jo sisällä vuoden 2026 rahoituspohjassa.
Päinvastainen esimerkki on Keski-Suomi, jonka alijäämät vuosilta 2023 ja 2024 olivat yhteensä 255 miljoonaa euroa, mutta jälkirahoitukset yhteensä vain 128 miljoonaa euroa. Tämän takia sen on jatkossakin vaikea saada talouttaan edes tasapainoon. Sama koskee monia muita alueita.
On tietysti selvää, ettei jälkirahoitusta voida jakaa suoraan sen mukaan, paljonko aluekohtainen alijäämä on ollut, koska se tarkoittaisi, että ”piikki olisi auki”. Mutta jokin välimuoto tuohon pitäisi kehittää, jos rahoituslakia ei muuten muuteta oleellisesti niin kuin olisi tarpeen.
Rahoitus jätettiin vajaaksi
Alueiden tuleva eriytymiskehitys on ollut nähtävissä jo siinä vaiheessa, kun rahoituslaki on säädetty, mutta sen suuruus lienee yllättänyt useimmat.
Hyvinvointialueiden rahoitus jäi jo alun perin liian pieneksi. Väitettiin, että valtion rahoitus vuonna 2023 vastaisi kuntien ja kuntayhtymien sotepe-menoja vuonna 2022 korotettuna vuoden 2023 kustannustasoon.
Näin ei tapahtunut vaan esimerkiksi Vantaa-Keravan hyvinvointialueen johtaja Timo Aronkytö on arvioinut (kuntalehti.fi 22.8.2024), että rahoitus jäi noin miljardi euroa vajaaksi.
Tähän oli useita syitä. Korona vaikutti kahdella tapaa. Valtio korvasi kunnille koronan kustannukset, jolloin niiden nettomenot jäivät normaalitilannetta pienemmiksi. Koronasta jäi myös hoitovelkaa.
Myös kunnat alibudjetoivat sote-menonsa turvatakseen itselleen paremman rahoituksen jatkossa. Monien ostopalveluiden kuten vuokralääkäreiden hinnat nousivat kohtuuttomasti.
Oleellinen tekijä olivat palkkojen harmonisointikulut, jotka olivat toki tiedossa rahoituslakia säädettäessä, mutta niitä ei otettu huomioon eikä niistä puhuttu. KT:n pääekonomisti Juho Ruskoaho arvioi, että harmonisointikulut ovat 700–800 miljoonaa euroa (HS 5.11.2025). Sote-alan palkat ovatkin nousseet yleistä ansiotasoa enemmän, mutta valtion rahoituksessa tätä ei oteta huomioon.
Eikö seurauksia nähty?
Toisin sanoen jo rahoituslakia säädettäessä on ainakin lakia valmistelleen valtiovarainministeriön tiedossa ollut, että rahoitus ei tule riittämään ja mihin se tulee johtamaan. Siitä ei vain julkisuudessa puhuttu. Tämä on ollut enemmän tai vähemmän selvästi myös päättäjien nähtävissä jo silloin, kun eduskunta päätti sote-uudistuksesta kesäkuussa 2021.
Ihmetyttääkin, miten Marinin hallituksen ministerit ja heidän avustajansa eivät ole tätä nähneet tuolloin. Eikä ihmettelyni kohdistu vain vasemmistopuolueisiin vaan myös keskustaan, jonka perinteisillä kannatusalueilla palvelupisteitä on vähennetty eniten. Kokoomuskin halusi vain vähemmän alueita, mutta ei olisi muuttanut rahoitusta.
Ilmeisesti paine saada aikaan jonkinlainen sote-uudistus, vaikka sitten huonompikin, on ollut kova, kun aiemmat hallitukset olivat epäonnistuneet. Tulos lienee jonkinlainen kompromissi. Lopputulosta voi kuitenkin pitää yhtenä Marinin hallituksen suurimmista virheistä.
Rahoituslaissa ei vain valuvikoja
Valitettavasti Orpon hallitus on vain pahentanut hyvinvointialueiden tilannetta. Kansanedustaja Aki Lindenin laskelmien mukaan hallitus on jo päättänyt yli 600 miljoonan euron leikkauksista sote-menoihin. Ympärivuorokautisen hoidon hoitajamitoitusta on pienennetty 0,6:een, hoitotakuuaikaa pidennetty kolmeen kuukauteen, asiakasmaksuja korotettu reippaasti ynnä muuta. Sen sijaan rahaa on käytetty yksityisen hoidon Kela-korvauksiin.
Rahoituslaissa ei ole vain ”valuvikoja” vaan se kaipaa isoja muutoksia, joista nopeimmat olisivat alijäämien kattamisaikataulun pidentäminen 2030-luvun puoliväliin ja alueiden lisärahoitus. Myös hyvinvointialueiden verotusoikeus on keskeinen. Tällaisella maakuntaverolla tulisi pystyä kattamaan suurin osa alueiden menoista niin, että valtion tehtäväksi jäisi lähinnä alueiden verotulojen tasaus tarveperusteisesti eikä valtio enää päättäisi alueiden tuloista eikä investoinneista ja vuokrasopimuksista vaan niillä olisi aito itsehallinto.
Olli Savela on Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettu.
Teksti on julkaistu aiemmin Olli Savela Facebook sivulla 21.1.2026. Lupa saatu.
