Kirjoittaja: Päivi Uljas
Reaaliaikainen raju nopeasti etenevä murros ja akateeminen tutkimus kohtasivat toisensa, kun opiskelin Heikki Patomäen ja Jamie Morganin toimittamaa teosta Deweaponizing Interdependence: Bringing the Idea of International Clearing Union into the Twenty-First Century. Kirjan artikkeleissa kuvataan monipuolisesti miten nykyinen USA:n petrodollarijärjestelmä on syntynyt ja arvioidaan, miten kehittää parempia ja demokraattisempia valuuttajärjestelmiä maailmalle. USA:n ja Israelin hyökkäys Iraniin näyttää kääntyvän taisteluksi myös siitä, millä valuutalla ja millaisilla selvitysmekanismeilla Hormusin salmen läpi kulkevat laivat selviävät. Huolellisesti artikuloitujen, monimutkaisten artikkeleiden ja netissä vyöryvän sota- ja valuuttaspekulaation keskellä tuntui kuin vyöryisi valtaisan murroksen virrassa.
Petrodollarin hegemonia
Emmanuel Todd kuvasi petrodollarin merkitystä USA:n hegemonian säilymiselle jo 2004 julkaistussa teoksessaan After the Empire (2004), ja siitä alkaen olen seuraillut teemaa, ja viime aikoina törmännyt petrodollarin ongelmia käsitteleviin uutisiin entistä useammin. USA on julistanut pakotteita ja käyttänyt asemaansa maailman hegemoniana eristämällä ja tuhoamalla yksityisiä kansalaisia ja isoja kansantalouksia. Tämä on ajanut Venäjän, Iranin ja monet BRICS-maat etsimään uudenlaisia valuuttakaupan muotoja, joilla ohittaa dollari ja sen finanssijärjestelmät. Dollarin rooli Maailman Pankin kehitysmaille myöntämien lainojen ja niiden uusliberalististen lainaehtojen takia on aiheuttanut valtavia ongelmia monille kehittyvien maiden kansantalouksille, asia, josta on paljon tutkimusta ja dokumentteja. Paljon puhutaan siitä, säilyykö USA:n ja dollarin asema Aasian maiden etenkin Kiinan nousun myötä vai rakentavatko ns. BRICS -maat oman erillisen valuuttajärjestelmänsä.
ICU, kansainvälinen selvitysunioni akateemisen tutkimuksen kohteena
Jamie Morgan ja Heikki Patomäki toimittama uusi kirja käsittelee siis hyvin ajankohtaista aihetta. Teoksen kirjoittajat pohtivat millaisilla ehdoilla ja miten uudistamalla voitaisiin toteuttaa Kansainvälinen selvitysunioni (International Clearing Union, ICU), John Maynard Keynesin 1940-luvulla ehdottama järjestelmä, jonka tarkoituksena oli vakauttaa kansainvälistä kauppaa ja maksuja luomalla globaali keskuspankki ja uusi kansainvälinen valuutta (”bancor”), tai onko se mitenkään realistista nykytilanteessa.
Kirjan julkistamistilaisuudessa oli suuri joukko innostuneita tutkijoita. On ilahduttavaa, että Suomessa, Helsingin Yliopistossa on merkittävää ja laajaa kansallista ja kansainvälistä tutkimusta ja verkostoitumista valuuttaunionista. Laajasta verkostoitumisesta kertoo myös se, että Patomäen ja Morganin toimittaman teoksen lisäksi tilaisuudessa jaettiin erillinen aineisto, jossa esiteltiin myös kiinalaisten tutkijoiden käymää keskustelua samasta aiheesta, IMAGINING MONETARY FUTURES: CHINA’S POST-CRISIS REFORM PROPOSALS AND THE LIMITS OF THE SUPRANATIONAL CURRENCY DEBATE, KEEGAN ELMER. (https://www.helsinki.fi/assets/drupal/2025-08/Helsingin%20Yliopisto%20Workingpaper%208-2025_KeeganElmer.pdf)
Deweaponizing Interdependence: Bringing the Idea of International Clearing Union into the Twenty-First Century. (Kuinka purkaa keskinäisriippuvuuden aseistaminen? Kansainvälisen selvitysunionin merkitys 2000-luvulla)
Toim. Jamie Morgan and Heikki Patomäki (eds)
Open Access. University of Helsinki, 2026, Published Online: 17 December 2025, Collection(s): Bloomsbury Open Access, Politics & International Relations 2026, Title By Title, Place of Publication: New York, Bloomsbury Academic
Clearing-unionin (ICU) tarve kasvaa
Kirjan johdannossa Jamie Morgan ja Heikki Patomäki toteavat, että Kansainvälisen clearing-unionin (ICU) käsite juontaa yleensä juurensa 1940-luvun keskusteluihin ja yhdistetään tyypillisesti John Maynard Keynesiin. Kansainvälinen Clearing unioni, ICU oli Keynesin suunnitelma, osa puolueetonta valuuttojen hallintajärjestelmää ja maailman keskuspankkia, joka hallinnoisi yhteistä valuuttaa, bancoria. Keynesin suunnitelmaa ei toteutettu, vaan Bretton Woodsissa vuonna 1944 lopulta sovittu järjestelmä heijasteli pääasiassa amerikkalaisia näkemyksiä, ja Yhdysvaltain dollarista tuli maailmantalouden hallitseva valuutta.
Patomäki ja Morgan näkevät, että keskustelu ICU:n jonkin version ehdotuksista on edelleen erittäin ajankohtainen 2020-luvulla, koska lisääntyvä globalisaatio on lisännyt tarvetta uusille mekanismeille maailmantalouden hallitsemiseksi. Tutkijat arvioivat, että aiheen tärkeydestä ja nykyaikaisesta merkityksestä huolimatta ICU-konseptia käsittelevä kirjallisuutta on edelleen vähän. ”ICU on kuitenkin selkeä vetovoimatekijä, koska olemme maailmanhistorian taantumuksellisessa vaiheessa, jota leimaavat ”polykriisi” ja suuren katastrofin uhka, ja koska kauppasodat ja kiistat Yhdysvaltain dollarin roolista ovat näkyvästi esillä mediassa ja ovat tyypillisiä maailman poliittisen talouden dynamiikalle. ICU:n kaltainen järjestely voisi esimerkiksi auttaa pitkälle kauppasotien ja niihin liittyvien konfliktien poistamisessa.”
Johdannossa esitellään alan tutkimuskirjallisuutta 1800 -luvulta alkaen, Englannin punnan kautta Bretton Woodsiin ja kuvataan, miten maailmanlaajuinen rahajärjestelmä syntyi ja kehittyi useiden vuosikymmenten aikana muuttuvien käytäntöjen ja erilaisten yksittäisten päätösten ja sopimusten seurauksena. Keynesin lopullinen ICU-ehdotus oli radikaali ehdotus siitä, miten maailmankauppaa ja rahajärjestelmää tulisi uudistaa sodan jälkeen, ja se perustui asteittaiseen tai evolutiiviseen lähestymistapaan. Alkuperäinen Bretton Woods -järjestelmä kehitettiin aikana, jolloin maailmantalous oli hajoamistilassa ja aikana, jolloin Yhdysvallat muodosti puolet maailman bruttokansantuotteesta ja hallitsi kahta kolmasosaa maailman kullasta. Vuoteen 1968 mennessä dollarista oli tullut käytännössä kullaksi vaihdettavissa oleva mekanismi; se julistettiin virallisesti vaihdettavissa olevaksi vuonna 1971. Presidentti Richard Nixonin myöhemmät yksipuoliset päätökset vuosina 1973–74 ottivat käyttöön kelluvien valuuttakurssien järjestelmän ja laajensivat ja syvensivät rahoitusmarkkinoiden vapauttamista.
Idea uudesta kansainvälisestä talousjärjestelmästä
Länsi-Saksan entinen liittokansleri Willy Brandt johti riippumatonta kansainvälisten kehityskysymysten komissiota vuosina 1977–1980. Brandtin komissio laati kaksi pääraporttia, vuonna 1980 julkaistun North-South, A Program for Survival ja vuonna 1983 julkaistun Common Crisis, North-South: Cooperation for World Recovery -raportin. Komissio teki työtään 1970-luvun myrskyisän tilanteen keskellä – kylmä sota ja sijaissodat, huoli ydinsodan mahdollisuudesta, ympäristöhaitoista johtuvat ongelmat, väestönkasvu (”väestöpommi”), ruokaturvaongelmat, resurssiriippuvuus ja pelot niiden mahdollisesta ehtymisestä, öljykriisit, YK:n jäsenvaltioiden keskuudessa kasvava rakenteellinen taloudellinen eriarvoisuus. Komissio otti tehtäväkseen rakentaa uuden kansainvälisen talousjärjestelmän, joka kykenisi estämään nykyaikaisen vaihtelun 1930-luvun suuren laman (ja sitä seuranneen sodan) olosuhteiden pohjalta. Uusi raha- ja luottojärjestelmä oli osa tätä uutta kansainvälistä talousjärjestelmää, jota käsiteltiin ensimmäisessä raportissa, ja se sisältää version ICU-ideasta. Raportin mukaan tulevaisuuden rahajärjestelmän ei tulisi perustua minkään tietyn maan valuuttaan, vaan sen tulisi perustua yhteisesti hyväksyttyyn globaaliin valuuttaan. Siirtyminen täysimittaiseen uusliberaaliin hegemoniaan maailmanpolitiikassa oli tapahtumassa eikä komission ehdotuksista juuri mitään koskaan toteutettu. ”Brandtin komission työn päättyessä ajatus kansainvälisestä tai globaalista clearing-unionista enemmän tai vähemmän katosi”.
Kahden seuraavan vuosikymmenen aikana länsimaissa merkittävin panos tuli Paul Davidsonilta, johtavalta postkeynesiläiseltä taloustieteilijältä. Myös Joseph Stiglitz arvioi, ettei siirtyminen uuteen vaihtoehtoiseen kansalliseen valuuttaan, kuten euroon tai juan renminbiin, ratkaisisi ongelmaa. Sen sijaan tarvitaan globaali järjestelmä. Heidän ehdotuksen eivät olleet kuitenkaan sen menestyksekkäämpiä kuin Brandtin komission. Euroopassa, Afrikassa ja BRICS-maiden keskuudessa on kuitenkin ollut useita rajoitettuja tai alueellisia clearing- ja rahajärjestelmäaloitteita, jotka ovat hyödyntäneet ajatusta keinona ratkaista vallitsevan globaalin järjestelmän ongelmia.
Teoksen yhdeksässä luvussa pohditaan mm. voisiko ICU -idea (Kansainvälinen selvitysunioni (International Clearing Union, ICU) auttaa kehittämään maailmantalouden hallintoa rationaalisemmalle pohjalle ja auttaa voittamaan ristiriitoja. Jokainen artikkeli on erillinen ja itsenäinen tutkimustyö ja kussakin luvussa käydään tutkimuskirjallisuutta ja historiaa läpi eri näkökulmasta. Vaikka kaikki kirjoittajat arvioivat, ettei Keynesin ehdottama maailman valuuttaunioni ole tällä hetkellä realistinen mahdollisuus, jokainen artikkeli antaa lisätietoa valuuttakysymyksen monimutkaisuudesta ja nykytilanteesta.
Luku 2. Keynes vs. globalistit. Jan Kregel Kregel kuvaa, sitä, miten neoliberaalit 1920-luvulta lähtien olivat ensisijaisesti kiinnostuneita kapitalismin eristämisestä demokraattiselta kontrollilta. Globaali taloushallinto on asetettu kansallisten hallitusten ulottumattomiin käyttäen kansainvälisiä instituutioita ja oikeudellisia kehyksiä markkinoiden suojaamiseksi poliittiselta puuttumiselta.
Luku 3. Alueelliset clearingjärjestelmät: Euroopan maksu-unionista nykyisiin dollarin dominointia vastustaviin aloitteisiin”. Massimo Amato, Luca Fantacci ja Lucio Gobbi analysoivat jo olemassa olevia tai suunnitteilla olevia alueellisia maksujärjestelmiä. Heidän arvionsa mukaan Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan erilaisia clearing-järjestelmiä voidaan ehkä pitää sellaisen infrastruktuurin (osaaminen, instituutiot ja mekanismit) rakentamisena, joka voisi edistää globaalin järjestelmän rakentamista.
Luvussa 4. Kohti uutta globaalia rahoitusarkkitehtuuria: moninapaisuuden rooli, laajentuneet BRICS-maat ja globaali etelä Haider A. Khan arvioi, että konfliktien kärjistyessä ja maailmanjärjestelmän siirtyessä kohti moninapaisuutta, globaalille etelälle on mahdollisuus osittain irrottautua vuoden 1973 jälkeisestä rahoitusarkkitehtuurista ja Yhdysvaltojen hegemoniasta. Laajennetun BRICS-johtoisen ylikansallisen finanssiarkkitehtuurin rakentaminen yhdessä alueellisten finanssiarkkitehtuurien kanssa voi olla askel eteenpäin. ”Uusi sitoutumaton liike ja kansaa tukevien kehitysohjelmien rakentaminen voivat siten tulla todellisuudeksi, mikä helpottaa hybridien alueellisten ja uusien globaalien finanssiarkkitehtuurien asteittaista syntymistä”.
Luvussa 5. Maksutasapainon ongelman ratkaiseminen: toteuttamiskelpoiset uudistukset 2000-luvulla, Niina Kari ja Lauri Holappa kuvaavat, miten uhkaava ilmastokatastrofi, deflatorinen vinouma, vakavat velkaongelmat ja suorat velkakriisit köyhemmissä talouksissa sekä jatkuva alikehitys vaivaavat maailmantaloutta. He toteavat, että Keynesin ratkaisu oli perustaa kansainvälinen clearing-unioni, jolla olisi mekanismeja liiallisten vaihtotaseen ylijäämien hillitsemiseksi ja seuraamiseksi, koska maksutaseongelmat estävät muun muassa täystyöllisyyttä, taloudellista kehitystä ja ekologisia siirtymiä edistävää politiikkaa.” Kari ja Holappa näkevät, että rahajärjestelmän valtapolitiikka tekee lähes mahdottomaksi toteuttaa mitään Keynesin tai Kaleckin ja Schumacherin ehdottamien suunnitelmien kaltaista – ainakaan lähitulevaisuudessa. He ehdottavat minimalistisena ratkaisunaan, että dollarin saatavuutta helpotetaan vähemmän voimakkaille maille, jotka ovat kärsineet kaupan epäsymmetriasta, eräänlaista velkojen anteeksiantoa.
6. luku. Kansainvälinen rahapolitiikan sopeutuminen globaalin finanssipoliittisen viranomaisen kanssa ja ilman sitä Mathías Vernengo, Nathaniel Cline ja David Fields lähestyvät ICU:n käsitettä keskittyen keskus- ja periferiamaiden sopeutumisprosessin eroihin korostaen, että prosessi on epäsymmetrinen. He vertaavat hyvin kiinnostavasti sitä, miten Yhdysvallat ja euroalue selvisivät finanssikriisistä. ”Yhdysvaltojen kaltaisissa finanssipoliittisissa liittovaltioliitoissa on liittovaltion finanssipoliittinen viranomainen, joka voi paitsi siirtää varoja ylijäämä- ja alijäämäyksiköiden välillä liiton sisällä, myös laskea liikkeeseen velkaa omassa valuutassaan ja siten tehdä siirtoja alayksiköille kokonaisuudessaan.” Tutkijat näkevät, että globaali rahajärjestelmä on erittäin riippuvainen hegemonisen maan kotimaisista poliittisista päätöksistä. Yhdysvaltojen kyky toipua toistuvasti kriisistä liittyi hallituksen kykyyn lainata hyvin alhaisilla koroilla omassa valuutassaan ilman merkittäviä rajoituksia lukuun ottamatta poliittisia esteitä. Euroalue tarjoaa tutkijoiden mielestä mielenkiintoisen kontrastin, koska sillä on yhteinen suvereeni valuutta, mutta ei finanssipoliittista sopimusta.
Luvussa 7. Konfliktien ja maailman rahajärjestelmän analyysi Heikki Patomäki arvioi, että asianmukaisten globaalien uudistusten avulla ristiriitoja ja niihin liittyviä negatiivisia suuntauksia olisi voitu lieventää ja joissakin tapauksissa poistaa tai voittaa, mutta näkee, että maailman raha- ja kauppajärjestelmän uudistaminen vaikuttaa mahdottomalta. Artikkelissan hän pohtii kolmea mahdollista etenemistapaa, kolmea maailman rahajärjestelmäskenaariota. ”Ensimmäinen koskee erityisnosto-oikeuksien laajentamista IMF:n kautta, kun taas toinen tutkii, miten globaali clearing-unioni (GCU) voitaisiin saavuttaa halukkaiden valtioiden koalition avulla.” Kolmas skenaario keskittyy laajempaan kontekstiin ja mahdollisiin muutoksiin –vakavat kriisit ja katastrofit voivat mahdollistaa toisen skenaarion toteutumisen tai edistää sitä.”
Luku 8. ”Rahapoliittisen hegemonian tuolla puolen: Globaalin clearing-unionin normatiiviset perusteet”. Konsta Kotilainen analysoi nykyhetken valtavia maailmanpoliittisia ongelmia, jotka kertovat paremman valuuttajärjestelmä tarpeesta. ”Makrotaloudelliset ongelmat ja laajemmat geoekonomiset konfliktit, mukaan lukien uudet kauppasodat ja taloudellisten ja rahoituksellisten riippuvuuksien aseistaminen ovat kiihdyttäneet pitkään jatkuneita keskusteluja Yhdysvaltain dollarin roolista globaalina reservi- ja kauppavaluuttana. Samaan aikaan maailma ei onnistu rahoittamaan toimia, joilla torjutaan maailmanlaajuisia katastrofaalisia riskejä, jotka vaihtelevat ilmastonmuutoksesta ja biodiversiteetin massakadosta ydinaseiden ja tekoälyn aiheuttamiin uhkiin.” Hän kuvaa, miten vuosina 2021–2023 erilaiset Covid-19-pandemiaan ja Venäjän sotaan Ukrainassa liittyvät tarjontahäiriöt johtivat maailmanlaajuiseen inflaation kiihtymiseen. ”Fed alkoi nostaa korkojaan ensin maaliskuussa 2022, ja useimmat muut keskuspankit seurasivat pian perässä. Kehitysmaat, jotka eivät kyenneet rahoittamaan dollarimääräisiä velkojaan, kärsivät vakavimmista seurauksista, ja monet niistä ajautuivat maksukyvyttömiksi. Trumpin hallinnon arvaamattomat toimet, mukaan lukien USAIDin sulkeminen ja maailmanlaajuiset tullihyökkäykset, ovat syventäneet niiden ahdinkoa. Lisäksi rahapoliittiseen hegemoniaan ei voi enää luottaa enää, jopa G7-maat ja EU kohtaavat nyt jonkin verran samanlaisia huolenaiheita kuin globaali etelä tai BRICS-maat.” Kotilainen arvioi, että kasvavat maailmanlaajuiset sotilasmenot siirtävät resursseja toimintoihin, jotka suoraan pahentavat joitakin näistä riskeistä, ja lisäksi Yhdysvallat on vetäytymässä Pariisin ilmastosopimuksesta ja Maailman terveysjärjestöstä, eikä ole vielä selvää, eroaako se WTO:sta tai edes suuresta osasta YK:n järjestelmää. ”Geoekonominen vastakkainasettelu ja monenkeskisen yhteistyön, myös G20-maiden, halvaantuminen aikana, jolloin globaalia hallintaa tarvittaisiin kiireellisesti enemmän eikä vähemmän, on voimakas resepti globaalille katastrofille.”
Toisaalta, toteaa Kotilainen, ”monista ansioistaan huolimatta mikään olemassa olevista ehdotuksista ei ole täysin tyydyttävä – on käsiteltävä tärkeitä kysymyksiä esimerkiksi niiden taustalla olevasta teknokratismista, eurosentrismistä ja jopa antroposentrismistä”: ”Yhä konkreettisempien, tehokkaampien ja toivottavampien ehdotusten suunnittelun lisäksi on käsiteltävä suoraan kysymyksiä toteutettavuudesta ja mahdollisista jatkostrategioista? Vähentävätkö vai lisäävätkö esimerkiksi uuden Trumpin hallinnon toimet unionin todennäköisyyttä? Millä mekanismeilla tarkalleen ottaen?”
Luku 9 ”Kansainvälisen clearing-unionin sääntöjen ja periaatteiden suunnittelu” Adrien Faudotin toteaa, että ICU:n taustalla oleva uusi institutionaalinen arkkitehtuuri herättää useita tärkeitä kysymyksiä. Nämä kysymykset koskevat jäsenvaltioiden autonomiaa, rajat ylittävien rahavirtojen hallintaa, valtion roolia ja taloussuunnittelua sekä sitä, pitäisikö valuuttakurssit olla kiinteitä. Faudotin mukaan erilaiset vastaukset ovat mahdollisia, ja kehityksestä ja seurauksista on edelleen epävarmuutta. Hänen arvionsa mukaan ICU ei ole mikään ihmelääke.
Luku 10 ”The Ecor as Global Special Purpose Money: Toward a Green International Monetary System to Finance Sustainable and Just Transition” Nicolás Aguila, Paula Haufe ja Joscha Wullweber ehdottavat vihreää versiota. Heidän arvionsa on, että paheneva ilmastokriisi voisi luoda ”kriittisen tilanteen”, jossa uudentyyppisen rahoitusmekanismin luominen olisi mahdollista. he ehdottavat vihreän maailman keskuspankkia (GWCB), joka loisi oman laskentayksikkönsä, ”ecorin”. Se tarjoaisi rahoituslähteen ilmastokriisin torjumiseksi ja hillitsemis-, sopeutumis- ja ”oikeudenmukaisen siirtymän” edistämiseksi. Ehdotuksen mukaan ecor olisi globaali erityistarkoitukseen tarkoitettu raha, joka muistuttaa Keynesin bancoria.
Lopuksi
Kirja perustuu usean tutkijan yhteistyönä syntyneeseen laajaan akateemiseen tutkimukseen, joka käy vaikeaa keskustelua alan asiantuntijoiden kanssa. Koska valuuttakysymys on niin armottomasti ajan hermolla, maailmatalouden, dekolonisaation, hegemoniataistelun -kaiken keskiössä, toivon että tämä kirjaesittelyni innostaa lukijoita katsomaan tarkemmin tätä melko tuntematonta ja keskeistä maailmanpoliittista kysymystä. Valuutta -petrodollarin rooli osoittautuu usein kansainvälisen ja kansallisen uutisten todelliseksi backstage -johtajaksi.
Kirjan voi ladata ilmaiseksi itselleen.
Video siitä, mikä on petrodollari https://x.com/felixprehn/status/2033531943883874640
Päivi Uljas on FT, kansalaisaktiivi
