HEIKENSIKÖ PRESIDENTTI NIINISTÖ SUOMEN PUOLUEETONTA MAINETTA?

Sauli Niinistö vuonna 2013. Kuva: Ernests Dinka, Saeimas Kanceleja [CC BY-SA (https://creativecommons.org/licenses/by-sa/2.0)]

Presidentti Sauli Niinistö on tuominnut vain Iranin tekemän ohjusiskun Irakiin. Miksi presidentti Niinistö ei ole tuominnut tai vaatinut selvitystä Yhdysvaltain 3.1. tekemälle ohjusiskulle Bagdadin lentokentälle? Iskussa kuollut Qassem Suleimani oli Iranin toiseksi vaikutusvaltaisin henkilö ja kotimaassaan yhtä suosittu kuin Mannerheim Suomessa.

Vaikka Mannerheim johti erittäin menestyksellisesti taisteluja suurvaltaa vastaan, niin silti Neuvostoliitto ei avoimesti murhannut Mannerheimia tämän vieraillessa Ruotsissa tai jossakin muassa maassa.

Mikään muukaan maa ei viime vuosikymmeniä ole rauhan aikana avoimesti murhannut toisen valtion korkeinta johtoa kolmannessa maassa. Yhdysvaltojen teko on räikeä ja kansainvälisten lakien vastainen, etenkin kun isku tehtiin ilman Irakin suostumasta ja siinä kuoli myös seitsemän muuta ihmistä.

Presidentti Donald Trump on yrittänyt oikeuttaa iskun ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä, mutta hänen hallintonsa on kieltäytynyt esittämästä mitään todisteita. Edes Yhdysvaltojen kongressin jäsenille eikä senaattoreille ei ole esitetty todisteita vaan on vältelty vastauksia muun muassa senaattori Chris Van Hollen mukaan.

Miksi Niinistö tuomitsi vain Iranin iskut?

Jätettyään tuomitsematta Yhdysvaltain Niinistö sen sijaan tuomitsi lausunnossaan Iranin välittömästi sen tekemän ohjushyökkäyksen jälkeen:

”Suomi tuomitsee Iranin tekemät ohjusiskut, joita on kohdistettu myös alueella toimiviin rauhaa turvaaviin joukkoihin.” (8.1.)

Niinistön mukaan Iranin ohjusisku oli kohdistettu myös rauhaa turvaaviin joukkoihin. Todellisuudessa tukikohdissa olleet suomalaiset ja muiden valtioiden sotilaat eivät suinkaan ole perinteisessä YK;n rauhanturvaamistehtävässä, totesi kansanedustaja Markus Mustajärvi.

Irakissa olevat suomalaiset sotilaat ovat Yhdysvaltojen johtaman sotilasoperaation (Operation Inherent Resolve -OIR) alaisuudessa, joka on käynyt Irakin ja Syyrian alueella suoranaista sotaa monimutkaisessa ISIKsen ympärille kietotuneessa vyyhdissä, jossa toisella puolella ovat Syyrian hallinto yhdessä Venäjän kanssa ja toisella puolella Yhdysvaltain johtamat joukot.

Myös Suomen puolustusvoimien tiedotteen (11.10.19) mukaan Irakissa suomalaiset joukot tukevat Yhdysvaltojen sotatoimia: ”Suomalaisen joukon tehtävänä on tukea Yhdysvaltojen johtamaa monikansallista OIR – operaatiota Daesh-järjestön lyömisessä.”

Miten käy Suomen puolueettomasti tasapuoliselle maineelle, jos maamme johto ottaa yksipuolisia kantoja erittäin vakaviin kansainvälisiin kriiseihin?

  • MIKAEL KALLAVUO