Kirjoittaja: Risto Heinonen
Paavo Teittinen: Pitkä vuoro – kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen
Gummerus, 2025
Paavo Teittinen kertoo Pitkä Vuoro -tietokirjassaan ulkomailta tuotettujen ihmisten hyväksikäytöstä Suomessa. Hänellä kesti pitkään tiedostaa, miten syvällä yhteiskuntamme rakenteissa hyväksikäyttö on. Kirjoittamisen myötä hänelle valkeni myös, että maahan tuotetut eivät ole yhdenvertaisia suomalaisten kanssa oikeuden edessä. Kirja avaa silmiä, vakuutta, mutta on turhauttavakin koska ratkaisua näille vakaville ongelmille ei ole näköpiirissä.
Tietokirjallisuuden Finlandialla palkitussa kirjassaan Teittinen kuvaa esimerkkien avulla Suomea maana, missä ei ole osattu tai haluttukaan puuttua ihmiskauppaan ja ulkomaisten työntekijöiden riistoon. Kirjan perimmäinen kysymys kuuluu, minkälaisessa Suomessa haluamme elää.
Teittinen esittelee kirjassaan lukuisia törkeitä riistotapauksia. Näin toimineista yrityksistä ja henkilöistä puhutaan oikeilla nimillä. Viranomaisten toimintaa arvioidaan avoimesti ja perustellen.
Moderni orjuus ei ole marginaali-ilmiö
Ulkomailta tuotujen ihmisten hyväksikäyttö ulottuu kaikkialle, kouluihin, päiväkoteihin, ravintoloihin, rakennustyömaille, telakoille, kasvipuutarhoihin, maatiloille, ruokakauppoihin, ruokalähettipalveluihin, hotelleihin ja koteihimmekin. Elävätkö siivoojamme siivouspalvelun velkaorjuudessa?
Finlandia-voittajan valinnut ulkomaantoimittaja Antti Kuronen sanoi perustelussaan: ”teos osoittaa, etteivät moderni orjuus ja ihmiskauppa ole marginaali-ilmiöitä. Riisto on osa yhteiskuntaamme ja kaiken lisäksi yhteiskuntamme rakenteet ylläpitävät sitä”.
Kirjan alaotsikolla Moderni orjuus tarkoitetaan sitä, että esimerkiksi Nepalin kaltaisista köyhistä maista tuodut työntekijät pakotetaan maksamaan työpaikoistaan työnantajalle ja välittäjälle. Sen jälkeen heidät pakotetaan työskentelemään velkaorjuudessa eli he joutuvat maksamaan velkaansa palkastaan.
Teittinen sanoo uskoneensa ennen, että kaikkien perustuslailliset oikeudet turvataan, rikoksista kärsineet saavat apua ja rikolliset joutuvat vastuuseen. Enää hän ei ole vakuuttunut tästä.
Rikostutkinnasta vastaavat tahot vetoavat resurssien ja osaamisen puutteeseen. Teittisen mukaan juttuja on lopetettu tutkimatta niitä juuri lainkaan. Tapaukset ovat lojuneet poliisin pöydällä vuosikausia. Ja kyse on ollut vakavista rikoksista.
Työntekijöiden hyväksikäytön torjunnassa avainasemassa ovat työsuojeluviranomaiset. Heillä on kirjankin mukaan poikkeuksetta tahto puuttua epäkohtiin, mutta heille ei useinkaan ole annettu riittäviä valtuuksia puuttua.
Me hyödymme hyväksikäytöstä
Kirja paljastaa, miten kaikki eivät ole yhdenvertaisia lain edessä. Teittisen sanoin ”lain tasolla ja juhlapuheissa Suomi rakentuu vapaudelle ja yhdenvertaisuudelle. Se on harhakuvaa niin kauan kuin keskuudessamme on suuri määrä ihmisiä, jotka eivät ole vapaita eivätkä yhdenvertaisia. Suomalaisten on mietittävä, kuka hyötyy työelämän riistosta”. Vastaus löytyy peilistä. ”Kansalaisina emme voi ulkoistaa itseämme hyväksikäyttöilmiöstä, koska olemme sen keskeinen osa”.
Parannustakin on saatu aikaan, mutta Teittinen ei usko, että modernia orjuutta saadaan kitkettyä Suomesta. Onko meillä suomalaisilla niin suuri taloudellinen intressi, ettei tilannetta halutakaan korjata! Ruma asia on sanottava niin kuin se on; nykyinen hallitus, sen sisäministeri ja oikeusministeri tuskin tilannetta korjaavat.
Pidämme yllä hyväksikäyttöä
Teittinen sanoi kiitospuheessaan, että ”nykypäivän orjuudessa ei ole kyse vain niistä ulkomaalaisista työntekijöistä, joita riistetään. Kyse on myös meistä. Siitä miten oman yhteiskuntamme rakenteet ylläpitävät hyväksikäyttöä. Siitä, millaisessa oikeusvaltiossa elämme ja haluamme elää”.
Kirja herättää varmasti lukijat, mutta herättääkö se päättäjät? Päättäjien vaimea reagointi huolestuttaa. Asian ”unohtaminen” on niin helppoa.
Kirjaa voi suositella kaikille, jotka epäilevät työelämän riistoa. Erityisesti sitä voi suositella niille, jotka väittävät, että ongelma ratkeaa estämällä ulkomaalaisten työntekijöiden pääsy maahan. Ulkomailta tulevat työntekijät tekevät nyt ja tulevaisuudessa välttämättömiä töitä.
Teittisen kirja ei ole kovin toiveikas, mutta merkittävä se on. Lukemisen jälkeen näin peilistä muuttuneen ihmisen. Kirjan merkittävyydeltä en voi enempää vaatia.
Pitkä Vuoro ei ole vain tietokirja. Se on ennen kaikkea kirja, joka paljastaa epäkohtia. Sellaisena sen yleistä merkittävyyttä lisäisi, jos se saisi aikaan muutoksia, asenteissa ja teoissa.
Risto Heinonen on VTM, ylitarkastaja, eläkeellä
