Teksti: Antti Karisto
”Mikä on arvomuutos, johon olette viimeksi kiinnittänyt huomiota?” Muun muassa tätä kysyttiin Kuntaliiton ja eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan kyselyssä, johon en kiireiltäni koskaan vastannut. Vastaan nyt: se, että tavallisten ammattien arvostus on parantunut. Suomessa on tutkittu pitkään ammattien arvostusta. Erään selvityksen tulokset, joihin olen tutustunut vain lehtitietojen välityksellä, olivat yllätyksellisiä. Keuloilla eivät olleetkaan kehittämisjohtajat ja liikkeenjohdon konsultit vaan paljon vanhanaikaisemmat ammatit.
Palomiehen ammatti oli viidenneksi arvostetuin 380 ammatin joukossa. Hoivatyön ammatit olivat nousseet listalla. Perhepäivähoitaja oli 1990-luvun alussa sijalla 263, mutta nyt sijaluku oli 69. Sosiaalityöntekijät olivat parantaneet asemiaan 158:lla pykälällä.
Kansa näyttää arvostavan aikaisempaa enemmän sellaisia töitä ja taloutta, joka vastaa suoraan tarpeisiimme. Käden taidot ja konkreettinen osaaminen ovat kunniassa, samoin huolenpito toisista ihmisistä. Lian kanssa työskentelykään ei leimaa niin kuin ennen, sillä siivoojan ammatti oli parantanut asemiaan rutkasti.
Muutos on ilahduttava, sillä tällaisten ammattien arvostaminen on sivistyksen merkki. Nuoremman poikani katson päässeen minua pitemmälle sosiaalialalla, sillä hän tekee konkreettista työtä kehitysvammaisten nuorten eteen, ei vain puhu ja kirjoita sellaisesta.
Arvomuutos ei kuitenkaan ole jakamaton. Se edustaa pikemminkin vastavoimaa ja on merkki osaamisen, arvostuksen ja talouden kahtiajaosta. Palkoissa puheena oleva arvomuutos ei pahemmin näy, niissä yksi Senior Vice President vastaa kevyesti kymmentä sosiaalityöntekijää.
Palkka ja arvostus eivät olekaan samoja asioita, ja olisi outoa, jos ne korreloisivat täydellisesti. On lohdullista, että pientä palkkaa kompensoidaan edes arvostuksella. Toisaalta jos arvostuksella ei ole mitään kaikupohjaa työmarkkinoiden palkanmuodostuksessa, ollaan orwellilaisessa maailmassa. Kyyninen viesti pienipalkkaisille kuuluu: jatkakaa vain samaan tapaan, entisin ehdoin, kyllä teitä arvostetaan! Tulee mieleen ontto puhe henkilöstöstä yrityksen parhaana voimavarana – juuri ennen yt-neuvotteluja. Tai presidenttiehdokas Matti Virkkusen klassinen sarkasmi, jolla hän kuittasi puheet tuloerojen suuruudesta: ”Työmies on palkkansa ansainnut”.
Oma lukunsa on se arvostus, joka kohdistuu niin sanottuihin osaajiin. Ei juuri haittaa, vaikka tavallinen kansa ei mielipidekyselyissä osaajia niin arvostaisikaan, sillä markkinat arvostavat. Osaajien edessä poliittiset päättäjätkin ovat polvillaan. Osaajia on houkuteltava ja lepyteltävä. Osaajien toivotaan tulevan oikorataa pitkin, ja heidän pelätään kiertävän kaukaa sellaisen kunnan, jossa ei ole golfkenttää. Osaajien asumiseen pitää kaavoittaa parhaat paikat, ja heidän verotukseensa tarvitaan tarkistuksia, jotta he eivät pahoittaisi mieltään ja poistuisi maasta.
Kun puhutaan osaajista, ei todellakaan puhuta palomiehistä eikä sosiaalityöntekijöistä. Välillä on vaikea sanoa, keistä puhutaan. Osaajien kummallisista ammattinimikkeistä selviää vain se, että he eivät ole ihmisten tarpeita suoraan palvelevan talouden toimijoita. He ovat arvonlisäyksen alkemisteja, joiden osaaminen on abstraktia, ei vahingossakaan kouriintuntuvaa ja konkreettista. Osaaja ei ole kätevä käsistään vaan hyvä suustaan.
Erikseen ovat vielä ne, joita kutsutaan – tai jotka kehtaavat kutsua itseään – huippuosaajiksi. He ovat erkaantuneet tavallisesta arjesta tavallisen kielen tavoittamattomiin. He ovat arvioinnin ja arvostelun yläpuolella. Heitä varten on logaritminen palkka-asteikko ja optio-ohjelmat. Superrikkaiden säädyn synty tai vahvistuminen on viime aikojen silmiinpistävimpiä yhteiskunnallisia muutoksia.
Pahimmillaan talousrikollisiakin nimitetään huippuosaajiksi. Tai vaikkapa niitä talouselämän toimijoita, jotka vuonna 2008 huippuosasivat panna maailmanlaajuisen talouskriisin alulle.
Osata on hyvä suomenkielinen sana. Harmittaa sen hämärtyminen.
Antti Karisto on sosiaaligerontologian professori emeritus
Kolumni on julkaistu 2004 Etelä-Suomen sanomissa ja kokoelmassa Yksi piano vai kymmenen lehmää?) Gaudeamus 2010
