Politiikan tutkija: Punamultapohjainen hallitus todennäköinen

Kuva: Teemu Rajala, CC BY 4.0

Politiikan tutkija Mikko Majander pitää kaikkein todennäköisimpänä 117 kansanedustajan hallitusta, johon kuuluisivat sdp, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja rkp.

Keskustan mukaantulo edellyttänee muun muassa puheenjohtaja Juha Sipilän väistymistä.

– Se ratkaisisi tämän solmun. ”Tulos tai ulos” -Sipilän olisi erittäin vaikea lähteä junioriministeriksi ja kepun takuumieheksi hallitukseen, sanoo Majander. (Demokraatti15.4.)

Sipilän eroaminen lieneekin jo lähellä (ks. Historiallinen vaalitappio. Eroaako Sipilä? 15.4.)

Enemmistö keskustan piirijohtajista pitää hallitusovea auki. Vain neljä piirijohtajaa jättäytyisi oppositioon Uutissuomalaisen tekemässä kyselyssä, johon vastasi 21 piirijohtajasta 18.

Myös Eero Heinäluoma (sdp) näkee uudella hallituksella kaksi päävaihtoehtoa, joista toinen on demarit, keskusta, vihreät ja täydennyksiä.” (Demokraatti15.4.)

Punamultapohjainen hallitus voisi onnistua palauttamaan koulutukseen tehtyjä monia leikkauksia. Se saavuttaisi myös sosiaali-, työmarkkina- ja veropolitiikassa yhtenäisemmän linjan kuin sinipuna.

Kun kokoomus on ollut yhtäjaksoisesti hallituksessa jo vuodesta 2007 lähtien, niin sen jääminen välillä oppositioon voisi olla monin tavoin tasapainottavaa.

Lisäys artikkeliin klo 20.20:

Juha Sipiilä ilmoitti jättävänsä keskustan puheenjohtajuuden ja samalla keskustan puoluehallitus määritteli ehtonsa hallitukseen osallistumiselle. 

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson pitää ymmärrettävänä Sipilän luopumispäätöstä. 

– Toivottavasti tämä edesauttaa keskustan mahdollisuuksia olla mukana hallitusneuvotteluissa. Tulkitsen tämän päivän viestejä niin, että keskusta ei ole sulkenut pois mahdollisuutta olla mukana hallitusneuvotteluissa, Andersson sanoo Ylelle. (16.4. klo 12.38.)

Andersson myös uskoo vasemmistoliiton löytävän juuri punamultahallituksen kanssa yhteisen sävelen.