Sähköautojen määrä kasvamassa räjähdysmäisesti 2020-luvun alkuvuosina

Kiina on nousemassa sähköautoilussa maailman kärkeen. Viime vuonna Kiinassa myytiin 1,3 miljoonaa sähköautoa ja ladattavia hybridejä eli enemmän kuin EU:ssa tai Yhdysvalloissa.

Kiinan hallinnon tavoitteena on kasvattaa johtoasemaansa ja kolminkertaistaa uusien sähköautojen ja ladattavien hybridien myyntimäärä 3,3 miljoonaan jo ensi vuonna. (Tekniikka&Talous, 12.2.19.)

Myös Euroopassa on käynnistymässä valtava hybridi- ja täyssähköautojen vyöry, kun yli 200 uutta mallia on tulossa Eurooppaan parin vuoden sisällä Talouselämä uutisoi 5.8.

Talouselämän artikkelin ennuste perustuu Transport&Enviromentin ja tietoyhtiö IHS Markitin selvitykseen. Sen mukaan EU:n uudet päästösäännökset johtavat siihen, että uusista autoista 22 prosenttia olisi sähköautoja ja ladattavia hybridejä jo vuonna 2025.

Suomessa saatetaan siis viiden vuoden kuluttua myydä 26 000 uutta sähköautoa vuodessa, jolloin niiden osuus nousisi noin 22 prosentin kaikista uusista henkilöautoista.

Viime vuonna Suomessa myytiin vain 776 täyssähköautoa, mutta ladattavia hybridejä lähes 5000 kappaletta.

Kaasulla kulkevien autojen kehitys on T&E:n raportin johtopäätösten mukaan hiipumassa, kun autovalmistajat keskittävät kasvutavoitteensa lähes yksinomaan sähköautoihin.

  • Mikael Kallavuo