Tulevaisuustutkija Wilenius Ylelle: elämme täysin erilaisessa maailmassa 10 vuoden päästä

Ekosysteemin kriisit ilmentävät, että jotain suurta on tapahtumassa ja ihmiset ovat havahtuneet siihen, sanoi professori Markku Wilenius Ylelle 4.8.

– Suuri herääminen on selvästi tapahtumassa. Se tulee vaikuttamaan tosi vahvasti kaikkeen meidän tekemiseen tulevaisuudessa. Kymmenen vuoden päästä olemme järjestäneet maailmamme aika lailla toisella tavalla, Wilenius ennakoi Ylelle.

Wilenius olettaa ilmastonmuutoksen torjumisen voivan auttaa moneen ongelmaan kuten köyhyysongelmaan ja vesipulaan.

Ketteränä Suomi voisi olla edelläkäviäjä monessa asiassa. Suomen pitäisi näyttää, miten lainsäädäntö, verotus ja toimintamallit julkisista hankinnoista lähtien tehdään ilmasto- ja ympäristötavoitteita tukien, Wilenius sanoi Ylelle.

Wilenius näkee merkittävän asennemuutoksen passiivisesta kuluttamisesta kohti mielekkyyden luomista. Ihmiset eivät enää vain odota, mitä maailma antaa vaan ovat alkaneet kiinnostua omasta panoksestaan maailman hyväksi.

Tulevaisuudentutkijana yli 20 vuotta toiminut Turun kauppakorkeakoulun professori Markku Wilenius on myös Rooman klubin jäsen.

  • Mikael Kallavuo