sunnuntai, 29 maaliskuun, 2020

Laura Lindstedt piti kohutun Finlandia-palkintopuheensa, kun Sipilän hallitus oli huseerannut vasta kuusi kuukautta…

Kuva: Heini Lehväslaiho

Laura Lindstedtille myönnettiin kirjallisuuden Finlandia-palkinto vuonna 2015. Kiitospuheessaan hän ruoski hallitusta niin säkenöivästi, että somemaailma kupli kuukausia:

”Tarvitseeko minun ääneen sanoa, mitä meidän johtavat poliitikkomme ovat tunkeneet koulutuksen, sivistyksen, tieteen ja totuuden ideaalien paikalle? Sieltä löytyvät huiputus, sumutus, kulutus ja kuristus – kaikki nämä lyhyen tähtäimen näennäisratkaisut, joiden seurauksista myös tulevat sukupolvet joutuvat kärsimään, elleivät päättäjät pian havahdu hereille innovaatiounistaan.” (Laura Lindstedt, 26.11.2015)

Rohkea puhe on yhä katsottavissa Yle Areenassa.

Kolme vuotta myöhemmin Glorialle antamassaan haastattelussa Lindstedt ei luokittele itseään mielipidevaikuttajaksi vaan sanoo vain käyttäneensä hyväksi tilanteet, joissa häntä kuunnellaan:

”Nykyisen hallituksen politiikka suuntaa meitä kohti luokkayhteiskuntaa. Suomi järkkyy perustavanlaatuisella tavalla. En uskalla edes ajatella, millainen se on  kymmenen vuoden kuluttua ihmisille, jotka eivät ole vakituisissa töissä tai muuten varakkaita.” (Gloria, 5.10.18.)

Toivottavasti Lindstedtille avautuu vielä monia tilanteita, joissa häntä kuunnellaan ja joissa hän rohkeudellaan murskaa väyliä Suomen jääkenttiin.

SITRAN MEGATRENDIT 2020

Sitra julkaisee (9.1.2020) raportin megatrendeistä, joiden arvioidaan vaikuttavan Suomeen.

Sitra on julkaissut megatrendejä aiemminkin, edellinen on vuodelta 2017. Raportti on ilman muuta tutustumisen väärtti. Tässä esitellään lyhyesti siinä kuvatut megatrendit ja niihin liittyviä jännitteitä. 

Mikä on megatrendi?

Megatrendit koostuvat useiden ilmiöiden muutoskaarista globaalilla tasolla. Raportin mukaan megatrendit antavat kuvan laajoista muutoksista, joiden ohella on tarkasteltava myös heikkoja signaaleja ja jännitteitä eri kehityskulkujen välillä.

“Yksittäistä megatrendiä olennaisempaa on ymmärtää, mihin laajempaan kokonaisuuteen se liittyy ja miten se linkittyy muihin trendeihin. Kokonaiskuva yhteiskunnallisista muutoksista ja jännitteistä saattaa näyttää haastavalta, jopa pelottavalta. Kuitenkin jo se, että on tunnistettavissa jännitteitä, kertoo siitä, että tulevaisuuteen voi vaikuttaa,” sanoo Sitran tulevaisuusasiantuntija ja raportin kirjoittaja Mikko Dufva.   

Sitran Megatrendit 2020 -päivityksessä nostetaan esille viisi kehityskulkua sekä niihin liittyviä jännitteitä.   

Ekologinen jälleenrakennus: Se on keskeisin ja kiireellisin tulevaisuuteen vaikuttava tekijä. Haasteena on vastata ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen sekä mahdolliseen resurssipulaan ja jäteongelmaan. 

Verkostomaisen vallan voimistuminen: Päätöksiä pitäisi saada aikaiseksi nopeasti, mutta syntyvätkö ne keskitetysti vai osallistamalla? Valtasuhteissa siirrytään monisolmuiseen suuntaan, jossa taloudellinen ja teknologinen sekä kulttuurinen vuorovaikutus yhdessä verkostojen laajuuden kanssa muokkaavat valtaa.

Väestön ikääntyminen ja monimuotoistuminen: ”Väestö muuttuu ikääntymisen lisäksi taustoiltaan, mahdollisuuksiltaan ja tavoiltaan yhä monimuotoisemmaksi. Kysymykseksi nousee, tehdäänkö ekologinen jälleenrakennus reilusti vai eriarvoistavasti eri väestöryhmien näkökulmasta.” (s. 5)

Talousjärjestelmän suunnan etsiminen: Olennaista on, kyetäänkö ympäristön parantaminen ottamaan talouden päämääräksi vai jääkö se vain raaka-aine resurssiksi. 

Teknologia sulautuu kaikkeen: Tekniikka tule entistä laajemmin osaksi yhteiskuntaa ja arkea. Uusia ratkaisuja tarjoava teknologia myös kasvattaa energiantarvetta, mikä luo jännitteen auttavan kehityksen ja ekologisen jälleenrakentamisen välille.

Jännitteitä analysoimalla voidaan pohtia, mitkä muutokset olisivat suotavia osallisuuden suhteen. ”Verkostomaisen vallan voimistumisen ja ekologisen jälleenrakennuksen kiireellisyyden välinen jännite liittyy tasapainoiluun keskitettyjen päätösten sekä osallisuuden ja demokratian vahvistamisen välillä.” (s. 11) 

Tietoteknologian ja datan lisääntyessä on olennaista, kuka niistä päättää. Ongelmana on tasapaino kiireellisten tekojen, eriarvoisuuden ja näkemysten kärjistymisessä vastakkainasetteluksi. On tarvetta rakentavaan arvokeskusteluun

”Talousjärjestelmän suunnan etsimisessä jännite liittyy tavoitteeseen: yhteisymmärrys talousjärjestelmän ongelmista muun muassa vaurauden keskittymisessä ja ympäristövaikutuksissa on kasvanut, mutta samalla nykyisistä ongelmallisista käytännöistä ja rakenteista tuntuu olevan hankala luopua.” (s. 12)

Osallisuuden näkökulmasta on kyse siitä, pystyvätkö punavihreät voimat määrittämään tavoitteet, joista medioissa keskustellaan. Siksi jännitteiden analyysi olisi olennaista. Usein lienee kysymys siitä, mitkä muutokset nähdään mahdollisiksi. Sitran raportissa nykyistä markkina-/ kapitalistista talousjärjestelmää ei kyseenalaisteta visioita pohdittaessa. Onko se realismia vai arkuutta?

JuhaN

MIKAEL BÖÖKS RECENSION: IN DEFENCE OF JULIAN ASSANGE

Det råder en öronbedövande tystnad om Julian Assanges prekära situation, skriver Mikael Böök med anledning av en ny bok till Assanges försvar: ”In Defense of Julian Assange”. Inlägget publicerades 10.12. i Hufvudstadsbladets (Helsingfors) avdelning för kulturdebatt.

När dissidentkonstnären Ai Weiweis inflytande växte åtalade Kinas härskare honom för skattebrott och utkrävde en väldig straffskatt. Men Ai Weiweis vänner lyckades skrapa ihop tillräckligt med pengar för att få domen uppskjuten. Då började makthavarna anklaga Ai Weiwei och hans kolleger för att sprida pornografi. På bilden ”En tiger och åtta bröst” hade konstnären nämligen visat upp sig utan en tråd på kroppen i sällskap med fyra likaså helnakna kvinnor.

”Om de ser nakenhet som pornografi så befinner sig Kina fortfarande på Qing-dynastins tid”, kommenterade Ai Weiwei (enligt DN 19.11.2011).

I en rykande aktuell bok, redigerad av Tariq Ali och Margaret Kunstler och utgiven på förlaget OR Books, ingår ett samtal mellan konstnären Ai Weiwei och publicisten Julian Assange. Boken, som heter In Defense of Julian Assange (Till Julian Assanges försvar), erbjuder en skakande och mycket oroväckande läsning om den brutala behandlingen av Västvärldens kanske just nu mest betydande politiska fånge (sextiofem läkare konstaterade nyligen i ett öppet brev att Julian Assange är i så dåligt skick att han kanske hinner dö i fängelset innan det planerade slutförhöret om hans utlämning till USA i februari 2020).

Samtidigt handlar denna skrift om den fria pressens framtidsutsikter ifall Assange utlämnas till USA där han riskerar att utsättas för tortyr och en 175-årig fängelsedom för spioneri.

Men i samtalet med Ai Weiwei, inspelat under deras möte på Ecuadors ambassad i London i september år 2015, kommer en fortfarande frisk och obruten Julian Assange själv till tals. De två delar glatt personliga erfarenheter av de juridiska krumbukter som överheten iscensätter för att komma åt besvärliga kritiker. I ett skede säger Ai Weiwei: ”alla jag har pratat med känner sympati för dig”. Assange håller med och påpekar, att taxichaufförernas omdömen är en bra barometer: ”Aha, du känner den där killen Assange”, säger de när folk ber att bli körda till Ecuadors ambassad, ”han har retat upp de mäktiga och nu är han i pisset”.

Djupet i den orättvisa som drabbat grundaren av Wikileaks och vidden av det frihetshot som dennes eventuella utlämning till USA innebär öppnar sig först då man stiftar närmare bekantskap med hans tankevärld. Julian Assanges egna böcker är säkert den bästa källan till hans idéer om internet, artificiell intelligens, underrättelsetjänsternas och it-jättarnas nya övervakningssamhälle. Men konversationen med Ai Weiwei fungerar utmärkt som en kort introduktion till allt detta.

I boken till Assanges försvar har redaktörerna också infört några av Assanges egna texter ur Cypherpunks. Freedom and the Future of the Internet (OR Books 2012). Dessutom ingår värdefulla och engagerande bidrag av visselblåsarnas nestor Daniel Ellsberg, fotomodellen och skådespelaren Pamela Anderson, lingvisten och samhällskritikern Noam Chomsky, den guatemaltekiska människorättsjuristen Renata Avila, den slovenske filosofen Slavoj Zizek, den före detta brittiska diplomaten Craig Murray, och många fler.

I fem separata avsnitt tillbakavisar ”den till hundra procent gräsrotsfinansierade amerikanska journalisten” Caitlin Johnstone 29 av de vanligaste smädelserna, förtalen och anklagelserna mot en av världens mest innovativa och effektiva grävande journalister. Jag funderar fortfarande på parallellen mellan Ai Weiwei och Julian Assange och ger sista ordet till Katrin Axelsson och Lisa Longhoff, som i boken representerar organisationen Women Against Rape (Kvinnor mot våldtäkt): ”Än en gång”, skriver de, ”utnyttjar politiker kvinnors raseri och frustration över att våldtäkter och annat våld tillåts breda ut sig för att främja sina egna syften”.

Mikael Böök, Publicist

Nuoret: ilmastonmuutos toteutuu 30 vuodessa

Nuorista vain kuusi prosenttia uskoo, että ilmastonmuutoksen hillinnässä onnistutaan. Ilmastonmuutos muokkaa eniten Suomea vuoteen 2050 mennessä uskoo kaksi kolmasosaa nuorista, kertoo 13–16 -vuotiaiden tulevaisuudennäkymiä selvittänyt kyselyraportti.

Tulevaisuuskoulun toiminnanjohtaja Otto Tähkäpää pitää äärimmäisen huolestuttavana, etteivät nuoret koe vaikuttajien toimivan tarpeeksi. Nuoret haluavat ilmastonmuutokseen puuttumista, mutta heille ei tarjota realistiselta tuntuvia keinoja.

– Eli ongelma itsessään on suuri ja eksistentiaalinen, ja toisaalta nuorille tarjotaan ratkaisuvaihtoehdoksi sellaisia että ”kierrätä banaaninkuoret”. Ne eivät ole ihan tasapainossa, Tähkäpää toteaa Ylelle 12.7.

Panu Raatikanen: Jordan Petersonin keskeinen teoria pohjautuu vain yhteen epämääräiseen kirjaan

Jordan Peterson, kuva: Wikipedia, Gage Skidmore, CC-BY-SA-3.0.

Filosofi Panu Raatikainen analysoi psykologian professori Jordan Petersonin teorioita artikkelissaan Jordan Peterson – oikeiston popintellektuelli (Niin&Näin, 4/2018).

Petersonin ainoana kirjallisena lähteenä nykyfilosofiaan kohdistamalleen kritiikille näyttää olevan heikkotasoinen ja jopa harhaanjohtava Stephen Hicksin teos (Explaining Postmodernism. Skepticism and Socialism from Rousseau to Foucault).

”Uskallan väittää, että teoksessaan Hicks ei monin paikoin yksinkertaisesti ymmärrä, mistä puhuu. Ja Peterson näkyy lukeneen tämänkin kirjan huonosti – niin karkeita hänen yleistyksensä ovat”, Raatikainen kirjoittaa.

Kanadalainen Peterson näyttää jatkavan konservatiivisen oikeiston suosimaa salaliittoteoriaa, jonka mukaan vasemmisto soluttautui länsimaiden koulutuslaitoksiin. Petersonin maalailee kuvan yliopistoja hallitsevasta ”uusmarxistisesta postmodernismista”, kirjoittaa Raatikainen..

Peterson aikoi ylläpitää mustaa listaa yliopistojen ”uusmarxilaisista” opettajista, mutta saamansa laajan kritiikin vuoksi verkkosivuille aiottu nimilista on toistaiseksi jäädytetty.

Kun ilmaston lämpenemistäkin epäilevä Peterson on nousemassa julkisuuden rullaportailla suhteellisen vaikutusvaltaisen intellektuellin asemaan, niin hänen käsityksiinsä on hyvä tutustua Panu Raatikaisen laajaan taustatyöhön perustusvassa artikkelissa

PROF. KIMMO LAPINTIEN BLOGI: KAUPPAAN KARANNUT KAUPUNKI

Kauppakeskus Tripla. Kuva: Wikipedia, CC BY-SA 4.0

(Yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintien blogikirjoitus 10.11. julkaistaan tässä lyhennettynä.)

Ensin huolestuttiin peltomarketeista, jotka asettuivat liikenteellisesti hyvän saavutettavuuden paikkoihin (aivan liiketoiminnan periaatteiden mukaisesti), mutta jotka olivat täysin irti ympäröivästä kaupunkirakenteesta. Nyt vuorossa ovat kauppakeskukset, jotka imevät sisäänsä perinteisen kaupungin toimintoja: kivijalkakauppoja, ravintoloita, elokuvateattereita ja jopa julkisia palveluja. Muodostuuko niistä kuolemantähtiä, mustia aukkoja, joiden lähellä vilkas kaupunkielämä ei enää ole mahdollista? [- -]

[Esimerkiksi Turun] nykyisestä kaupunkirakenteesta saa hyvän kuvat lähtemällä luoteeseen siltä varsinaiselta kauppatorilta. Se on tosin edelleen toriparkkia odottava monttu, jolla keskusta pyrkii kilpailemaan juuri noiden laitamien kauppakeskusten kanssa. Syystäkin, sillä ei tarvitse kulkea kuin muutama kortteli nähdäkseen keskustan kivijalkakauppojen ongelmat. Täällä vuokrataan tai myydään toimitiloja keskellä tiivistä korttelikaupunkia tai tarjotaan avoimesti ”eroottista hierontaa”. Halpa hinta ei auta Halpakangasta, vaan käynnissä on loppuunmyynti. Lemmikkituotteiden erikoisliike Tassuputiikki on jo aiemmin joutunut nostamaan tassut pystyyn.[- -]

Valtakunnalliset tilastot ovat karua luettavaa perinteisen kaupungin kannalta. Päivittäistavaroiden myynti kasvoi syyskuussa 2019 eniten hypermarketeissa, yhteensä 3.5 prosenttia vuodentakaisesta. Valintamyymälöissä ja pienmyymälöissä myynti sen sijaan laski edelleen, valintamyymälöissä 0,3 prosenttia ja pienmyymälöissä 2,2 prosenttia edellisvuoden syyskuuhun verrattuna (Päivittäistavarakauppa ry). Kaupunki vaikuttaa todellakin olevan karkaamassa kauppakeskuksiin.

Pienmyymälöiden on luonnollisesti vaikea kilpailla niin kauppakeskusten kuin verkkokaupankin kanssa. Niiden on sijaittava melko keskeisesti, jolloin vuokra on korkeampi eikä ilmaista pysäköintiä voi tarjota. Henkilökustannukset ovat korkeat ja valikoima väistämättä suppea. Liikeaikalain muutos vei niiltä viimeisen kilpailuedun, mahdollisuuden pidempään aukioloaikaan.

Tietysti on niin, että elävä kaupunki ei ole vain päivittäistavarakauppaa vaan myös kahviloita, ravintoloita, elokuvateattereita ja julkisia palveluja kuten kirjastoja ja seurakuntien tiloja. Mutta myös nämä ovat hakeutumassa kauppakeskusten kirkkaisiin valoihin. Myllystä löytyy myös Raision seurakunnan ”myymälä”, vaikkei anekaupasta sentään liene kyse. Töölön seurakunta on suorastaan brändännyt itsensä ”Fokukseksi”, joka sijaitsee Triplassa ja väittää olevansa ”kirkko Helsingissä”. Tämä kirkko ei ole kuitenkaan enää keskellä kylää, eikä sakraalisuudesta ole tietoakaan.

Ei tämä tietenkään sitä tarkoita, että kaupunkikeskustat olisivat kaikkialla kuolemassa, ja niiden elävöittämiseen panostetaan nyt innokkaasti. Helsingin keskusta on niin vahva, että se haastaa jopa sen ympärille syntyvät lukuisat kauppakeskukset. Toisaalta ne haastavat lähiympäristönsä: Kalasatamassakin näkee muutaman kivijalkakaupan lisäksi lähinnä kivijalkoja. Ei siinä mitään, ehkä arkkitehtien olisi jälleen opittava suunnittelemaan kauniita kivijalkakerroksia ilman kauppoja.

Pienemmissä kaupungeissa tilanne on vakavampi. Esimerkiksi Hämeenlinnassa Tiiriön keskus tyhjensi varsin tehokkaasti vanhan keskustan, eikä moottoritien päälle rakennettu uusi keskus paljon auttanut asiaa; myös se sijaitsee liian kaukana vanhalta torilta.

Toisaalta tämä elitistinen jeremiadi voidaan kääntää myös päälaelleen. Tavallaan suuret kauppakeskukset ovat jo sitä, mitä kaupunkikeskustat vasta tavoittelevat: hyvä saavutettavuus niin autoilla kuin julkisella liikenteellä ja autoilta rauhoitettu kävelykeskusta ”katuineen” ja ”keskustoreineen”. Tämä kaikki on tietysti kauppakeskuksen omistajien ja johdon hallinnassa, mutta se ei estä ihmisiä rakentamasta niihin myös omia pieniä tarinoitaan.

  • Kimmo Lapintie on filosofi, arkkitehti ja yhdyskuntasuunnittelun professori Aalto-yliopistossa.

© Copyright Kimmo Lapintie

Joona-Hermanni Mäkinen: Suomella ei ole varaa hukata yli sataatuhatta lasta

Kuva: Aapo Huhta

Tietokirjailija ja opettaja Joona-Hermanni Mäkinen on kirjoittanut muun muassa The New York Timesiin ja Jacobin Magazineen. Hänen erinomainen uusi kolumninsa (Yle, 4.2.19) vetoaa sadantuhannen lapsen pelastamiseksi köyhyydestä.

Perheitä lamauttavan köyhyyden Mäkinen kuvaa olevan myrkkyä aivoille ja aiheuttavan niin syvän stressitilan, että se on erityisen haitallista pienille lapsille.

1990-luvun laman jälkeen köyhiä lapsia oli 64 000, mutta nyt heitä on Suomessa jo kaksi kertaa enemmän.

Heidän pelastamiseensa tarvitaan kansallinen ohjelma, lisärahoitusta ja puolueiden voimakasta painostamista:

”Jokaisessa vaalitentissä ehdokkailta on tivattava konkreettisia ratkaisuja ja sitoumuksia, ei pelkkää arvohelinää. [–] Vaaleihin asti on syytä toistaa tätä tosiasiaa: Suomella ei ole varaa hukata yli sataatuhatta lasta”, vaatii Mäkinen (Yle, 4.2.).

Kirjan hiilijalanjälki pienenee vuosi vuodelta

Kotitalouksien sanomalehtien, kirjojen ja paperituotteiden kulutus aiheutti Suomen hiilijalanjäljestä vain noin yhden prosentin, arvioitiin VTT:n tutkimuksessa vuonna 2010.

Pitkäkestoisena tuotteena kirja myös sitoo hiiltä, mikä pienentää sen hiilijalanjälkeä suhteessa paperituotteisiin:

PAS2050- ohjeiston mukaan tehdyn laskelman perusteella 5 vuoden säilytyksen jälkeen tuotteeseen sitoutunut hiili pienentää valmistuksen aikaista hiilijalanjälkeä noin 5% ja 100 vuoden säilytyksen jälkeen noin 75%.” (VTT, 2010)

Kirjan hiilijalanjäljestä peräti 93 prosenttia tulee painatuksesta ja paperin sekä kansien valmistuksesta. 

Mikäli jotkin painotalot ja paperivalmistajat siirtyisivät hiilineutraaliin sähköön, niin niiden kirjavalmistuksen päästöt putoaisivat puoleen verrattuna vuoteen 2010.

 

Esa-Pekka Salonen: Pääsy kulttuuriin on syvästi demokraattinen idea

Esa-Pekka Salosen nimikirjoitus

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen on usein tuonut kulttuurikeskusteluun piristäviä ajatusketjuja.

Ylen Ykkösaamun toukokuisessa (18.5.) haastattelussa hän kannusti luomaan kulttuuripolitiikkaa sen tasa-arvoisten juurien pohjalta.

– Olen tietoinen ja ylpeä siitä, että Suomen työväenliike ja myös alkiolainen maalaisliitto on lähtenyt alusta alkaen siitä, että työläisille, viljelijöille ja naisille pitää olla samanlainen pääsy kulttuuriin kuin yläluokalla on, Salonen sanoi.

Salonen kannustaa uutta hallitusta edistämään kaikkien pääsyä kulttuurin äärelle. 1960–1970 -luvuilla perustettiin musiikkiopistoverkosto, jossa opiskelu oli käytännössä ilmaista ja instumentinkin sai lainaksi. Salonen lähettää pääministeri Rinteelle terveisiä, että tämä pitäisi traditiosta kiinni!

– Se, että kaikilla on pääsy kulttuurin äärelle, on syvästi demokraattinen idea, Salonen sanoi.

Taidetta ja politiikkaa ei Salosen mukaan voi erottaa toisistaan. Hän antaa esimerkkinä säveltäjä Sibeliuksen, jonka merkitys suomalaisen identiteetin, yhteisön ja politiikan muodostumisessa oli valtava.

Esa-Pekka Salosen kaltaisia kulttuurikommentoijia kaivattaisiin lisää mediaan.

KANSALAISRAADEILLA KOHTI HIILINEUTRAALIUTTA?

Kestävän kehityksen kansalaisraadin tuloksia kuvaava kuvio. Kuva: Hallituksen Kestävän kehityksen kansalaisraadin esite: https://kestavakehitys.fi/kansalaisraati

Jotta Suomi pääsisi hiilineutraalius tavoitteeseensa vuonna 2035, niin tarvitaan monenlaisten toimien lisäämistä. Yhteiskuntapolitiikan professori ja ilmastopaneelin jäsen Marja Järvelä kirjoitti elokuussa 2018 blogin ”Kuluttajista ilmastokansalaisiksi”. Siinä hän esitteli vuonna 2016 tehtyä tutkimusta, jossa tarkasteltiin kansalaisten osallistamista ilmastohankkeisiin. Kuluneena neljänä vuotena tarve käyttäytymisen muuttamiseen on tullut entistä akuutimmaksi ja siksi on kiinnostavaa katsoa tutkimuksessa löydettyjä ehtoja.

Järvelän mukaan ihmiset olisi syytä nähdä kuluttajien sijaan kansalaisina, jotta syntyisi osallistuvampaa otetta ilmastotekoihin. Tutkimuksessa löydettiin osallistamiselle kolme ehtoa, jotka edistävät kansalaisten sitoutumista ilmastotekoihin. 

  • ”Ensinnäkin osallistamisen tulee olla oikeasti vuorovaikutuksellista. … Toisaalta kuulemisen voi myös toteuttaa edustuksellisesti.” Siksi  esim. järjestöjen, täytyy kertoa jatkuvasti jäsenilleen miten pyrkivät vaikuttamaan. 
  • ”Toiseksi on selvitettävä, miten kansalaisia innostetaan osallistumaan.” 
  • ”Kolmanneksi selvisi, kuinka tärkeää on osallistumisen kokemuksellisuus. Sosiaali- ja terveyssektorilla monet toimijat ovat puhuneet jo parin vuosikymmenen ajan osallisuudesta osallistumisen yhteydessä.” 

Varsinaisena haasteena on pitkäkestoinen osallisuus. Kansalaisten pitää kokea olevansa ilmastotoimista neuvoteltaessa todellinen osapuoli, jolla on myös vastuu asioista. ”Aito yhteys todellisiin vaikuttamisen kanaviin on ensiarvoisen tärkeä”, Järvelä toteaa.

”Uudenlainen, osallisuutta edistävä ilmastokansalaisuus edellyttää, että kehitetään kanavia, joissa ei virtaa pelkkiä mielipiteitä vaan vuorovaikutusta ja joissa tieteellisellä tiedolla ja kestävillä hyvinvointitavoitteilla on keskeinen asema.” kirjoittaa Järvelä.

Ilmastokansalaisille omia raateja 

Kansalaisraatien käyttö ilmastopäästöjen alentamiseksi voisi olla oivallinen väline. Olennaista on valita raateihin monenlaisia ihmisiä, joille esitetään ymmärrettävästi tutkimustietoa uudesta innovaatiosta tai säästötoimesta. Raadin keskustelut tulee näyttää tiedotusvälineissä ja loppuarvio tulee julkaista näyttävästi. 

Suomeen kansalaisraateihin on saatu ideoita muun muassa 1980-luvun tanskalaisista teknologiaraadeista. Tosin Suomessa kansalaisraateja on käytetty aika vähän. Valtioneuvoston kanslialla on ”Kestävän kehityksen kansalaisraati”. Toista kertaa toteutetun raadin tulokset julkaistiin 13.2.2020. 

500 vastaajaa oli arvioinut useita kymmeniä väittämiä kahdella ulottuvuudella:

 A) Onko asiantila Suomessa nyt hyvä vai huono? 

 B) Onko sen viimeaikainen kehitys hyvää vai huonoa. 

Väitteet on sijoitettu nelikenttään, jonka lohkoille on annettu aika dynaamiset nimet: hyökkää, huolestu, vahvista ja varmista (katso linkistä). 

Tuloksista ilmeni raatilaisten olevan muun muassa huolissaan Suomen kasvihuonekaasupäästöistä ja pitävän uusien autojen hiilidioksidipäästöjä liian suurina. Erityisen huolestuneita raatilaiset olivat uhanalaisten kasvi- ja eläinlajien määrästä, jonka takia luonnon monimuotoisuuden korjaamiseksi on tehtävä pikaisia toimia.

Toivottavasti Sanna Marinin hallitus ryhtyy pilotoimaan uusia ja vuorovaikutuksellisia ilmastokysymykseen keskittyviä kansalaisraateja, kun haetaan suomalaisille reittiä hiilineutraaliuteen. 

Kansalaisraadin toteutuksesta on yksityiskohtaisen esittely Innokylän nettisivuilla, joka on SOSTEn, Suomen Kuntaliiton ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteisprojekti.  

Lähelle kansalaisraadin alkuperäistä ideaalia on päästy esimerkiksi raadissa, jossa käsiteltiin Mustasaaren liittymisestä Vaasaan. 

Raadit soveltuvat monenlaisten asioiden tarkasteluun. Esimerkiksi Bioetiikan instituutti on järjestänyt kaksipäiväisen kansalaisraadin geeni-tiedosta ja -tutkimuksesta.  

Juha N