Hiilamo: Hävittäjähankinnasta pikaisesti uusi arvio!

Kuva: Wikipedia, Soppakanuuna, CC BY-SA 4.0, https://creativecommons.org/licenses/by-sa/4.0/

Professori Heikki Hiilamo kritisoi Ylen kolumnissaan (21.8.), kuinka Suomen hävittäjähankinta on käytännössä ollut vain sotilastahojen käsissä. Päävalmistelu tehtiin esityöryhmässä, johon kuului vain puolustusministeriön ja puolustusvoimien edustajia vuonna 2015.

Kuitenkin Hiilamo arvioi sotilastahojen voivan myös Suomessa käyttää asiantuntija asemaansa yhtä lailla väärin, kuten on käynyt ilmi F-35 hävittäjien hankintaprosesseissa esimerkiksi Belgiassa, Kanadassa ja Tanskassa. Sotilailla on intressi ylimitoittaa asehankintoja ja antaa liian alhaisia lukuja todellisista käyttökustannuksista,

64 Hornet-hävittäjää hankittiin 1990-luvun alun tilanteessa, jossa kylmän sodan aikaiset valtavat asevarastot olivat vielä olemassa ja Venäjän kyky uhata Suomea oli aivan toisella tasolla kuin nykyään.

Kun Venäjän uhka on olennaisesti heikentynyt, niin Hiilamon mielestä vastaava määrän hävittäjien hankkiminen on jo lähtökohdiltaan kyseenalainen.

– Hävittäjähankkeen valmisteluun pitäisi pikaisesti saada näkökulmia – erityisesti kustannuslaskennan osaamista – puolustushallinnon ulkopuolelta, Hiilamo päättää kirjoituksensa.