Sipilästä ei saa tulla valtiovarainministeriä, monet keskustavaikuttajat haluavat Sipilän syrjään

Juha Sipilä vuonna 2012. Kuva: Soppakanuuna, CC BT-SA 3.0.

Monet keskustalaiset vaikuttajat kritisoivat (22.5.Maaseudun Tulevaisuudessa erittäin rankasti Juha Sipilän johtavaa roolia meneillään olevissa hallitusneuvotteluissa.

Katastrofaalisen vaalitappion jälkeen Sipilä ei saa valita itse itseään valtiovarainministeriksi, on MT:n haastattelemien puolueaktiivien enemmistön jyrkkä kanta.  

Sipilä on ilmoittanut esittävänsä itse tulevat keskustaministerit, mikä on johtanut väärinkäytös- ja valehtelusyytöksiin.

– Kun hän ilmoitti, että keskustan säännöt oikeuttavat hänet päättämään ministerivalinnoista, hän joko valehteli tai sitten ei ole koskaan lukenut keskustan sääntöjä. Sääntöjen mukaan puheenjohtaja ainoastaan johtaa valintakokousta, keskustalainen kansanedustaja kritisoi. (MT, 22.5.)

Monet haastatelluista kertovat Sipilän hallinneen pelolla, mikä on lamauttanut keskustan tarvitseman uudistumisprosessin.


– Olisi jo aika vetää peli poikki ja näyttää Sipilälle ovea. En voi käsittää, miksi puoluejohtaja vaihdetaan vasta syyskuussa”, ihmettelee itäsuomalainen vaikuttaja.

Keskustanuorissa vaikuttanut henkilö haluaa Sipilän syrjään ja jakaa hallitusneuvottelujen vastuuta paljon laajemmin eduskuntaryhmän, puoluehallituksen ja puoluevaltuuston johdoille.

Paras ratkaisu hänen mukaansa nyt olisi, ”ettei puolueen väistyvä puheenjohtaja olisi missään näkyvässä roolissa”. (MT, 22.5.)

Lisäys (klo 14.50):

Hallitusneuvottelujen aikana muun muassa sdp:n, vihreiden ja vasemmistoliiton vähäisiäkin rikoksia on jo kaiveltu niin, että ehkä olisi jo syytä myös selvittää, miten Juha Sipilä ansaitsi noin 20 miljoonaa euroa valtionyhtiön osakkeilla. Lisätietoa artikkelista: Sipilä sai valtionyhtiön lainalla 25 miljoonan euron voiton. Miksi hän ei halua avata lainansa taustoja? (25.3.)

  • Mikael Kallavuo