Hanasaaren hiili vaihtumassa puuhun, vaikka ilmastoystävällistä haketta ei ole riittävästi

Hanasaaren hiilivoimala. Kuva: Matti Mattila, CC BY 2.0

Valtava hiilivuori katoaa Helsingin Hanasaaren voimalan alueelta, kun energiayhtiö Helen ryhtyy puuhakkeen polttajaksi. Peräti 60 prosenttia hiilestä aiotaan korvata puuhakkeella vuodesta 2024 eteenpäin.

Kun myös Espoo ja Vantaa ovat siirtymässä puuhun, niin koko pääkaupunkiseudun puun tarve kasvaa peräti 1,2–1,8 miljoonaa kuutioon Ylen tutkivan (6.5.) artikkelin laskelmien mukaan.

Niin suuria määriä hakkuutähteitä ei ole saatavilla arvelee Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Otto Bruun Ylen artikkelissa. Kestäviä jakeita ei tulevaisuudessa riitä ulkomailtakaan, koska monissa maissa ollaan siirtymässä bioenergia tuotantoon.

Bruunin mukaan jo nyt Mäntsälän bioenergiaterminaalilta saadut tiedot osoittavat, että järeää puuta poltetaan merkittäviä määriä myös Uudellamaalla.

Järeiden puiden polttamisen päästövaikutus on selvästi suurempi kuin kivihiilellä, jopa 1–2 kertainen arvioi Suomen ympäristökeskuksen ryhmäpäällikkö Sampo Soimakallio. (Yle, 6.5.)

Tukki- ja kuitupuun hakkuita olisi lisättävä miljoonalla kuutiolla

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Perttu Anttila arvioi hakkuutähteitä käytetyn 0,6 miljoonaa kuutiota vuonna 2017 alueella, jolta niitä taloudellisesti kannattaisi tuoda Helsinkiin. Teknisesti tuolta alueelta voitaisiin korjata jopa 1,6 miljoonaa kuutiota, mutta silloin tukki- ja kuitupuun hakkuita on lisättävä miljoonalla kuutiolla (Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson alueella, Anttila arvioi.

Suurimmallaan Helenin ja pääkaupunkiseudun yhteinen bioenergian määrä olisi 40 prosenttia Kemiin kaavaillun valtavan Metsä-Groupin sellutehtaan puumäärästä.

Monella taholla on epäilty, että jo Kemin uusi hanke heikentäisi metsien hiilinieluja niin, ettei Suomen ilmastopolitiikka olisi enää kestävää. 

Onko Helenin vielä harkittava hiilen korvaamista puulla?

Pormestari Jan Vapaavuori lanseerasi huhtikuussa miljoonan euron suuruisen kilpailun, jossa Helsingin lämmittämisongelma yritetään ratkaista mahdollisimman vähällä biomassalla.

– Kaupunki ei pidä järkevänä sitä, että kestämätöntä polttoainetta eli kivihiiltä ryhdytään korvaamaan toisella kyseenalaisella polttoaineella eli biomassalla, Vapaavuori sanoi. (Yle, 3.4.)

Virallisesti miljoonan euron palkintokilpailu alkaa syksyllä. Vapaavuoren mukaan kansainvälinen asiantuntijaraati valitsee parhaan ratkaisun..

  • Mikael Kallavuo