Suomen valtio saa lainaa ilmaiseksi

2000-luvun alussa valtion korkomenot olivat yli viisi miljardia euroa ja vaikka lainamäärät ovat sen jälkeen kasvaneet rajusti, niin korkomenot ovat enää 1,17 miljardia euroa vuodessa.

Suomen valtio saa nyt korottomasti tai jopa miinusmerkkisellä korolla lainoja. Lainoittaja siis maksaa siitä, että valtio ottaa siltä lainan.

– Valtion lainojen korot ovat miinuksella jopa kymmenen vuoden velkakirjoihin saakka. Tämä on täysin poikkeuksellinen tilanne, Osuuspankin pääekonomisti Reijo Heiskanen sanoi Ylelle. Hänen mukaansa elvyttämiselle on nyt perusteita, koska suhdanteet heikkenevät.

Edullisten korkojen takia velan lisääminen ja sen kohdistaminen tuottaviin investointeihin, on nyt järkevää, arvioivat Ylelle Nordean pääekonomisti Jan von Gerich ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja, ekonomisti Elina Pylkkänen.

Suomessa inflaatio on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ollut 1–2 prosentin tasolla, minkä takia nolla ja jopa miinuskorkoiset 5–10 vuoden pituiset lainat ovat järkevämpää talouspolitiikkaa kuin valtion omistamien ja kohtuullisen hyvin tuottavien osakkeiden myyminen.