Veriruusut on jokaisen suomalaisen nähtävä, kehotettiin lukuisissa näytelmän arvioissa. Kun paatuneenkin oloiset kulttuurivaikuttajat yhä uudelleen puhuvat katsojien kyyneleistä, niin KOM-teatterin esityksellä on mahdollisuus nousta yhteisölliseksi herättäjäksi, etenkin kun se on peräti kolmen vuoden ajan katsottavissa Yle Areenalla.

Tampereella kuvattua tv-ohjausta kriitikko Leena Virtanen pitää onnistuneena:

Veriruusut on itkettänyt sekä lukijoita että teatteriyleisöä, ja koskettava on tv-esityskin. Kameroilla saadaan aina lisäarvoa, kun näyttelijöiden kasvot nähdään myös lähikuvissa”, kirjoittaa Leena Virtanen (HS, 16.11.18). 

Ohjaaja Lauri Maijala kertoi ryhmänsä pyrkineen tavoittamaan henkilökohtaisen:

– Emme pyri kertomaan objektiivista totuutta vaan menemään kohti ihan pientä ja henkilökohtaista.

– Itse sota jää pienemmälle huomiolle, me keskitytään näiden naisten näkökulmaan, heidän subjektiiviseen kokemukseensa maailmasta, sanoo Maijala (KU, 16.11.18). 

Katsojan myötäkokemus rakennetaan asteittain, mikä näyttää koskettavan inhimillisemmin kuin mihin liian historialliset tai politisoidut esitykset ovat kyenneet.

Veriruusut oli näytelmä, joka jokaisen suomalaisen olisi hyvä nähdä – jos vain kyyneleiltään pystyy”, kehotti toimittaja Riku Rantala kolumnissaan (HS, 7.4.18).

Suomessa on puhuttu toistuvasti talvi- ja jatkosodan traumojen vaikutuksista. Nyt on aika antaa Veriruusujen kyynelien herättää omatuntoa sisällissodan kollektiiviselle traumalle.

  • Mikael Kallavuo