Angela Merkel kehottaa käyttämään kasvomaskeja ostoksilla ja julkisessa liikenteessä

Saksan liittokansleri Angela Merkel (CDU) pyysi eilen ihmisiä pitäytymään korona-epidemian vastaisissa rajoituksissa. Niin kauan kuin ei ole lääkkeitä ja rokotteita, on noudatettava äärimmäistä varovaisuutta, Merkel sanoi (Welt, 15.4.).

Vaikka koronan leviämistä on saatu hidastettua, niin kyse on vain hauraasta välitavoitteesta. Jotta tämä saavutus voidaan varmistaa, kun rajoituksia aletaan poistaa, on välttämätöntä suositella ostoksilla ja julkisessa liikenteessä kotitekoisten maskien käyttämistä, Merkel sanoi Frankfurter Allgemeinen (15.4.) mukaan.

Kasvomaski velvoite Saksan tiedeakatemian suosituksissa

Saksan kansallisen tiedeakatemia on viime aikoina julkaissut suosituksia, kuinka eristyksiä voidaan asteittain purkaa. Hengitysmaskien käyttö on ensimmäinen ehto. Koska suuri määrä sairastuneita liikkuu julkisessa tilassa, vähentää suojain epidemian leviämistä. Lisäksi se antaa myös osittaisen suojan käyttäjälleen. Akatemia suosittelee myös itsetehtyjen suojainten tai nenän ja suun peittävien huivien käyttämistä, mikäli suojaimista on pulaa.

”Nenän ja suun peittävää suojaa olisi myös Saksan tiedeakatemian mukaan käytettävä julkisessa liikenteessä, kaupoissa ja missä tahansa muualla, missä muita ihmisiä on lähistöllä, kun rajoituksia puretaan”, uutisoi aiheesta (13.4.) Helsingin Sanomat.

Lisäksi tartuntoja on jäljitettävä tehokkaasti mobiilidatan avulla ja testaamista on lisättävä. Eilen Saksassa päätettiinkin merkittävästi lisätä koronatartuntoja jäljittäviä työntekijöitä ja perustaa tiimejä, joissa on vähintään viisi työntekijää 20 000 asukasta kohden.

Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Markku Tervahauta myös suositteli kaikille kasvomaskien käyttöä kodin ulkopuolella (HS, 14.4.).

Saksan kansallisen tiedeakatemian raportteja:

  • Coronavirus-Pandemie in Deutschland: Herausforderungen und Interventionsmöglichkeiten, (21.3.20).
  • Coronavirus-Pandemie – Gesundheitsrelevante Maßnahmen, (3.4.20).
  • Coronavirus-Pandemie – Die Krise nachhaltig überwinden, (13.4.20).

Aiheeseen liittyvä artikkeli: Kangasmaskien suosituksissa täyskäännöksiä, nyt Saksa, Ranska, WHO ja USA suosittelevat käyttöä kodin ulkopuolella (7.4.).

MIKAEL KALLAVUO