Osittain tiedusteluammattiin kuuluvan salailun ja nörttimaisen luonteensa takia Edward Snowden ei ole aikaisemmin avannut elämänsä henkilökohtaista puolta. Vasta tuoreessa elämäkerrassaan hän valottaa omatuntonsa asteittaista heräämisprosessia, mikä johti hänet paljastamaan Yhdysvaltain massavalvonnan salaisuuksia vuonna 2013.

Lapsuutensa hakkerielämän taitojen avulla Snowden yleni nopeasti CIAn ja NSAn tietokonejärjestelmien ylläpitäjäksi ja insinööriksi. Hän auttoi luomaan järjestelmiä, jotka muun muassa varmuustallensivat kaikki salaiset dokumentit ja avasivat yksittäiselle agentille etäpääsyn tiedostoihin.

Tutkiessaan Kiinan luomaa massavakoilujärjestelmää hän alkoi epäillä, että myös Yhdysvallat saattaisi salaa rakentaa samanlaisen. Epäily johti hänen omatuntonsa vähittäiseen heräämiseen ja tarpeen ryhtyä etsimään todisteita sen olemassaolosta.

Snowden ei kuitenkaan pitkään aikaan löytänyt massavalvonnasta muuta kuin vihjeitä vaikka hänellä oli pääsy erittäin salaiseksi luokiteltuun aineistoon. Saadakseen selvyyden massavalvonnan eri puolista hän rakensi tiedostojen keruuohjelman.

Monien pienten palasten avulla hän kokosi kokonaiskuvaa. Niistä selvisi, kuinka mm. Microsoft, Google, Facebook, Youtube, Skype, Aol ja Apple luovuttivat rutiininomaisesti kaikki valokuvat, ääni- ja videopuhelut, haut ja kaiken muun tallentamansa datan. (s. 265 – 266)

NSAn Special Service Operation -yksikkö rakensi vakoilulaitteita ja ”ujutti niitä internet-palveluntarjoajien toimitiloihin kaikkialla maailmassa.” Tietoa kerättiin myös suoraan yksityisten tietoliikenneyritysten kaapeleista, satelliiteista ja reitittimistä.

Liittolaismailleen Yhdysvallat jakoi vakoiluvälineistöä ja sai vastapalveluksi tietoa näiden maiden viestiliikenteestä. Liittolaismaiden kaikkiin merkittäviin televiestintäyhtiöihin on sijoitettu salaisia palvelimia, jotka on ”pinottu päällekkäin ja niiden yhteinen koko vastaa suunnilleen nelihyllyistä kirjahyllyä.”

Mikäli palvelimen TURMOIL-ohjelma havaitsee minkä tahansa epäilyttävän kriteerin, ”se vihjaisee siitä TURBINE-ohjelmalle, joka ohjaa sen NSAn palvelimille.” Alle 686 millisekunnissa koneen viestiliikenne asetetaan seurantaan. (s. 267–269)

Eri vakoiluohjelmat ”varmistavat yhdessä, että koko maailman sekä tallennettua tietoa että siirrettävää informaatiota oli mahdollista tarkkailla.” (s. 267)

Tässä vaiheessa kirjan juoni tempaisee mukaansa kuin jännittävä mutta hyvin todellinen scifimäinen vakoiluromaani. Siinä kuvataan ymmärrettävällä tavalla erilaisia temppuja, joita Snowden käytti hämätäkseen maailman tehokkainta vakoiluorganisaatiota. Hän muun muassa keksi käyttää mikromuistikortteja, jotka olivat niin pieniä, etteivät ne hälyttäneet valvontapisteiden antureita ja skannereita.

Wired-lehti pitää kirjan tätä osuutta jännittävyydeltään aikaisempien paljastusten huipentumana (13.9.19). Jännittävää tositarinaa lukiessa voikin tulla mieleen, että onneksi perinteisen fyysisen kirjan lukemisprosessia ei voi seurata netin kautta.

Yksityisyydellä on väliä

On ihmisiä, jotka julistavat, ettei heidän yksityisyydellään ole väliä, koska heillä ei ole mitään salattavaa. Snowden useampaan kertaan osoittaa, että todellisuudessa aivan jokaisella on salattuja yksityisasioita, joita ei halua julki. Moni on nuoruudessaan tai vain suutuspäissään joskus kirjoittanut viestejä, joiden ei toivo leviävän julkisuuteen. Tai on kannattanut nuorena niin äärimielisiä kirjoituksia tai katsonut sellaista nettipornoa, joita häpeäisi, mikäli niistä leviäisi tieto läheisille sukulaisille, ystäville tai työnantajalle.

Kun netin muistissa on yhä suurempi osa jokaisen ihmisen yksityiselämästä, niin sen tiedon haltija voi kiristää tai mustamaalata hyvin monia. Valitettavasti tuota kaikenkattavaa yksityistietoa on Snowdenin mukaan hyvin usein käytetty kiristämiseen ja mustamaalaamiseen.

Lähes kaikki viestintä on jo siirtymässä nettiin. Siksi on yhä tärkeämpää, ettei massavalvonnan tuottamaa tietoa voida käyttää poliittiseen kiristykseen erilaisissa diktatuurivaltioissa.

Kun länsimaiden perinteiset arvot ovat viime vuosina joutuneet jatkuvien hyökkäysten kohteiksi niin joissakin EU:n maissa kuin Yhdysvalloissakin, on väestön yksityisyyttä kyettävä paremmin suojaamaan väärinkäytöksiltä.

Snowden kehottaa käyttämään salausjärjestelmiä. Niistä on hyötyä, mutta ne ovat sen verran tietotaitoa vaativia, että myös yhteisöjen ja demokraattisten valtioiden tulisi luoda sellaisia puhelimia, tietokoneita ja internet-ohjelmia, joiden luotettavuuden asiantuntijat ja hakkeriaktivistit voisivat julkisesti jatkuvasti testata ja joista demokraattiset maat levittäisivät toisilleen tietoa.

Kun liki kaikkien yksilöiden tietosuoja on murrettavissa, niin oletettavasti myös yritysten tietosuoja on heikoilla ja voi olla kysymys lyhyehköstä ajasta, ennen kuin joku bisneshenkinen poliitikko-johtaja keksii hyödyntää urkintaa eri maiden yritysten rutiininomaiseen massavalvontaan ja oman valta-asemansa säilyttämiseen.

Daniel Ellsberg ylistää Snowdenia

Yhdysvalloissa sankariksi nostettu Daniel Ellsberg oli sotilaallinen tutkija, joka vuosi Vietnamin sodan salatuista päätöksistä huippusalaiset asiakirjat. Hän pitää Snowdenin vuotoa kaikkein tärkeimpänä koko Yhdysvaltojen historiassa. Ellsberg on vakuuttanut, että olisi ehdottomasti toiminut samoin – vaikka häntä olisi uhannut elinkautinen vankeus (7.11.17).

(Pysyvästi merkitty, Edward Snowden, s. 397, WSOY, syyskuu 2019.)

Media on liioitellut hoivarobottien kykyä korvata ihmistyötä, kirjoittaa aihetta perusteellisesti tutkinut filosofi Jaana Parviainen sosiologien Ilmiö-mediassa (17.9.).

Esimerkiksi vuonna 2015 uutisoitiin jääkarhukasvoisesta Robear-nostorobotista, josta ennakoitiin saatavan paljon apua Japanin vanhustenhoidossa. Todellisuudessa kyseinen 140-kiloinen robotti tarvitsi kaksi ihmistä avukseen. Toinen ohjasi sitä manuaalisesti ja toinen auttoi potilasta varmistaen samalla nostotilanteen turvallisuuden. 

Vain kuukausi lehdistötiedotteen jälkeen tutkimusjohtaja Toshiharu Mukai tunnusti, että robotti oli aivan liian monimutkainen eikä sen käyttö ollut riittävän turvallista. Kaupalliseen tarkoitukseen soveltuvan mallin kehittäminen on Jaana Parviaisen käsityksen mukaan lopetettu.

Samoin on laita monien muiden robottimallien kanssa. Esimerkiksi kotiapurobotti Wakamaru lanseerattiin vuonna 2005, mutta sillä ei ollut kysyntää, joten uusia malleja ei ole sen jälkeen tuotu markkinoille. ”Nykyään se on esillä lähinnä robotiikkanäyttelyissä”, kirjoittaa Parviainen.

Laajasti tunnettua hyljerobotti Paronia on myyty vain 5000 kappaletta eikä muistakaan ole tullut menestystä.

Jotkut tutkijat ovat liioitelleet hoivarobottien nopeaa tuloa, mikä Parviaisen mukaan on ongelmallista, koska se voi johtaa virheelliseen ennakointiin hoiva-alan suunnittelussa. Robotteja voidaan esimerkiksi hankkia liian aikaisin sellaisiin tehtäviin, joissa se ei olisi taloudellisesti tai inhimillisesti katsoen järkevää.

”Päätöksentekijät ja poliitikot ovatkin vaikeiden ratkaisujen edessä miettiessään, millaisten tulevaisuuden teknologiaskenaarioiden varaan ikääntyvien hoivapolitiikkaa olisi järkevää tällä hetkellä suunnitella”, Parviainen kirjoittaa.

Hienomotorisilta ominaisuuksiltaan parhaana Parviainen pitää saksalaisen Frauenhoferin Care-O-bot 4 -robottia, mutta siitäkään ei ole tulossa lähiaikoina kaupallisia sovellutuksia.

Kun katsoo Frauenhofin esittelyvideoita, niin robotin varsinaisesta toimintakyvyistä on vaikea saada yleiskuvaa. Tosin tarkkaavainen katsoja saattaa havaita, kuinka nostaessaan ruusun robotti on samalla vähällä kaataa maljakon, mikä näkyy aivan tämän videokuvan alareunassa…

Tuoreessa Sosiologia-lehdessä (3/2019) Sanna Raudaskoski, Eerik Mantere ja Satu Valtonen kertovat tutkimuksestaan, jossa selvitettiin, miten älypuhelin vaikuttaa kasvokkaisiin vuorovaikutustilanteisiin.

He ovat luoneet kaksi uutta käsitettä kuvaamaan, miten älypuhelimen käyttö muokkaa vuorovaikutustilannetta.

1. Tahmea medialaite

”Älypuhelinta käyttävää henkilöä on hankala saada mukaan tai pitää mukana kasvokkaisessa keskustelussa. Hänen huomionsa ei helposti irtoa ’tahmeasta’ laitteesta tai se palaa siihen nopeasti takaisin.”

2. Sivustakatsojan pimento

Sivustakatsojan ”on vaikea tietää, mitä älypuhelimen käyttäjä pieniruutuisella laitteella tekee tai sitä, mitä, missä vaiheessa tekeminen on  ja onko hänen toimintaansa soveliasta keskeyttää.”

Tutkijoille kiitokset käsitteistä, jotka antavat arkipäivän harmistuttaville ilmiöille ymmärrettävät nimet.

Linkki artikkeliin: Älypuhelin ja kasvokkaisen vuorovaikutuksen muuttuvat käytänteet

J.N.

Ruotsalaisen koulutytön Greta Thunbergin lähes uskomattomalta vaikuttava nousu ilmastoaktivistien moraaliseksi esikuvaksi ja maailmanluokan julkkikseksi avautuu Democracy Now:n tunnin mittaisessa haastattelussa (11.9.).

Kokenut toimittaja Amy Goodman esittää juuri oikeanlaiset kysymykset ja lähestyy empatialla vaikeitakin aiheita.

Haastattelusta katsoo mielellään nekin kohdat, joissa Thunberg hellyttävän hienolla tavalla kuvailee, kuinka ilmastokieltäjien kiusaamiseen tulee suhtautua ja kääntää hyökkääjien aggressiot voimavaraksi.

Vahva suositus: “We Are Striking to Disrupt the System”: An Hour with 16-Year-Old Climate Activist Greta Thunberg (11.9.).

Ruotsalainen toimittaja Lisa Bjurwald teki jo vuonna 2011 aikaansa edellä olleen reportaasikirjan menemällä eri tilaisuuksiin haastattelemaan oikeistopopulististen liikkeiden johtajia. Monet heistä puhuivat vapaasti olettaen erittäin sympaattisen Bjurwaldin olevan ehkä heidän kannattajansa.

Haastateltujen lukuisissa kommenteissa paljastui, kuinka vahvaa on oikeistopopulististen puoluejohtajien muukalaisviha. Unkarissa ja Tšekissä puhuttiin ulkomaalaisten aiheuttamasa vaarasta lähes samoin sanoin, kuin mitä natsit aikoinaan käyttivät.

Italiassa Pohjoisen liiton (Lega Nord) entinen puheenjohtaja Umberto Bossi oli suorasanaisesti uhkaillut pakolaisveneiden upottamisella: ”Ei pitkiä puheita. Tykillä voidaan pamauttaa kaikki taivaan tuuliin.”

Oikeistopopulismi ujuttaa ksenorasismia eli voimakkaita ennakkoluuloja vieraita kulttuureja kohtaan. Niillä yritetään saada hyväksyttäviksi ksenorasistisia käsitteitä kuten ”islamisoitumisen vaara” ja ”monikulttuurin uhka”.

Bjurwald kuvaili teoksensa Euroopan häpeä – Rasistien voittokulku julkaisutilaisuudessa (16.11. 2011) Helsingissä, kuinka oikeistopopulistinen liike vetoaa tasa-arvoa puolustaviin tahoihin. Esimerkiksi pelotellaan islamilaisten tahojen heikentävän naisten oikeuksia vaikka oikeistopopulisteista merkittävä osa ajaa naisvastaista linjaa, jossa korostuu vanhakantainen naisten oikeuksia leikkaava perhemalli.

Valtaosa eurooppalaisista ei halua toisen maailmansodan aikaisten keskitysleirien ja juutalaisten kohtelun enää koskaan toistuvan. Mutta huomion suuntaaminen kaikkein tunnetuimpiin natsisymboleihin, piikkilankoihin ja univormuihin, johtaa harhaan Bjurwald arvelee.

Nykyajan muukalaisvastaiset liikkeet kiillottavat ulkokuortaan saavuttaakseen tavallisia äänestäjiä, mutta kun tätä pintakiiltoa edes hieman pyyhkäisee, niin alta pilkahtelee tutun ruskehtava ideologia.

Bjurwald painotti, että ei ole mitään selkeätä rajaa, jonka jälkeen rasistit vakuuttaisivat saaneensa tarpeeksi. Ääriainekset vain voimistuvat ja radikalisoituvat saadessaan väitteilleen hiljaista hyväksyntää ja valtapuolueet omaksumaan linjauksiaan.

Viime vuosina erityisesti Puolassa ja Unkarissa kehitys onkin ollut erittäin huolestuttavaa.

20 vuotta sitten Naomi Klein oli tuntematon noin 29-vuotias kanadalainen, joka osui No Logo-teoksellaan niin ajanhermoon, että siitä tuli globaali bestseller. Mukaansatempaavasti Klein havainnollisti, kuinka globaalit suuryritykset olivat siirtyneet tavaroiden valmistamisesta ihmisten koko elämäntapaa leimaavien mielikuvien brändäämiseen.

Logot ovat näiden kuvitteellisten elämäntapojen tiivistymiä ja kun mainontaa alettiin teoksen mukaan kohdistaa lapsiinkin paljon entistä voimallisemmin, niin näytti siltä kuin ihmisistä haluttaisiin muokata eräänlaisia pintapuolisia bränditoteemeja.

Toimittaja Dan Hancox antaa (11.8.) lukuisia esimerkkejä brändien levittäytymisestä laajassa Guardianin artikkelissaan: No Logo at 20: have we lost the battle against the total branding of our lives?   

Toimittajan puhelimitse haastattelema Naomi Klein sanoo, kuinka parikymmentä vuotta sitten vain tunnetuimmat julkkikset brändäsivät itsensä. Mutta nyt itsensä tuotteistaminen ja myyminen on lähes universaali ilmiö.

Kleinin sanoo uusliberalismin luoneen pätkätyömarkkinoillaan jatkuvan epävarmuuden, joten nuoret näkevät itsensä brändäämisen ainoana väylänä pyrkiä edes jonkinlaiseen taloudelliseen turvallisuuteen.

Klein on huolestunut kehityksestä, koska se estää solidaarisuutta. Brändit eivät tee yhteistyötä – ne on rakennettu olemaan itsekkäitä ja omistuskeskeisiä.

Sosiaalinen media mahdollistaa jatkuvan itsensä brändäämisen, mutta samalla käyttäjät lahjoittavat suurille teknologiayrityksille ilmaiseksi itsestään loputtomasti tietoa. Näiden yritysten koko liikeidea perustuu lypsämiseen, ihmisten ilmaistyöhön ja Klein sanoo uskovansa, että seuraavat suuret taistelut käydäänkin informaatiosta. Hän näkee Yhdysvaltojen presidenttiehdokkaiden puheissa olevan jo useita signaaleja, jotka ennakoivat muutosta.

Suomen ruotsinkielisistä peräti kuusi prosenttia on muuttanut Ruotsiin vuosina 2000–2017. Kun muuttoliike on näinkin voimakas ja muuttajista vain puolet palaa Suomeen, niin se on aiheuttanut huolestumista kielivähemmistön tulevaisuudesta.

Muuttoa tutkineen ajatuspaja Magman tuoreen raportin mukaan:

”Uusimmat luvut osoittavat, että muuttovirrat Ruotsiin jatkuvat entiseen tapaan ja muutto on edelleen vilkasta. Ruotsinkielisten suomalaisten muuttoalttius oli kolmivuotisjaksolla 2015–2017 selvästi korkeinta koko 2000-luvulla.” (s. 79, ”Hjärnflykt eller inte? Del II” (Aivovuotoa vai ei? Osa II). 

Raportin mukaan muuttoaallon taustalla on useita tekijöitä. Monille ruotsintaitoisille on ollut luontaista hyödyntää Ruotsin houkuttelevia työ- ja opiskelumarkkinoita. Myös Tukholman kansainvälisyys vetää puoleensa.

Nuorilla keskeinen syy muuttoon on ollut helppous päästä opiskelemaan Ruotsin korkeakouluissa aina vuoteen 2016 saakka.

Sosiaali- ja terveyskoulutuksen saaneilla muuton syynä on myös parempi palkka sekä vähemmän hierarkkinen työkulttuuri ja kannustava työympäristö palautteen antamisen ja tiimien suhteen. (s. 40, ”Hjärnflykt eller inte? Del II”.) 

Toisaalta joillekin Suomen ”ahdas” ilmapiiri on ollut muuton syynä, osa ei ole tuntenut olevansa ”kotona” Suomessa ja osa taasen halusi ”pois suomen kielen vaikutuksesta”. Osa on kokenut Sipilän hallituksen toimien heikentäneen ruotsin kielen asemaa Suomessa.

Ruotsinkielisten kiihtyvä kaikkoaminen on nähtävänä signaalina, että Suomen vetovoimassa on vakavia puutteita, jotka tulisi nopeasti korjata. 

Jotta aivovuoto saataisiin katkaistua, niin ehkä Suomessa tulisi päämäärätietoisemmin kilpailla työpaikkojen houkuttelevuudella, katkaista ”ahtaan” ilmapiirin kierre ja kehittää yleistä ilmapiiriä yhä positiivisempaan suuntaan.

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen on usein tuonut kulttuurikeskusteluun piristäviä ajatusketjuja.

Ylen Ykkösaamun toukokuisessa (18.5.) haastattelussa hän kannusti luomaan kulttuuripolitiikkaa sen tasa-arvoisten juurien pohjalta.

– Olen tietoinen ja ylpeä siitä, että Suomen työväenliike ja myös alkiolainen maalaisliitto on lähtenyt alusta alkaen siitä, että työläisille, viljelijöille ja naisille pitää olla samanlainen pääsy kulttuuriin kuin yläluokalla on, Salonen sanoi.

Salonen kannustaa uutta hallitusta edistämään kaikkien pääsyä kulttuurin äärelle. 1960–1970 -luvuilla perustettiin musiikkiopistoverkosto, jossa opiskelu oli käytännössä ilmaista ja instumentinkin sai lainaksi. Salonen lähettää pääministeri Rinteelle terveisiä, että tämä pitäisi traditiosta kiinni!

– Se, että kaikilla on pääsy kulttuurin äärelle, on syvästi demokraattinen idea, Salonen sanoi.

Taidetta ja politiikkaa ei Salosen mukaan voi erottaa toisistaan. Hän antaa esimerkkinä säveltäjä Sibeliuksen, jonka merkitys suomalaisen identiteetin, yhteisön ja politiikan muodostumisessa oli valtava.

Esa-Pekka Salosen kaltaisia kulttuurikommentoijia kaivattaisiin lisää mediaan.