maanantai, 30 maaliskuun, 2020

Nuoret: ilmastonmuutos toteutuu 30 vuodessa

Nuorista vain kuusi prosenttia uskoo, että ilmastonmuutoksen hillinnässä onnistutaan. Ilmastonmuutos muokkaa eniten Suomea vuoteen 2050 mennessä uskoo kaksi kolmasosaa nuorista, kertoo 13–16 -vuotiaiden tulevaisuudennäkymiä selvittänyt kyselyraportti.

Tulevaisuuskoulun toiminnanjohtaja Otto Tähkäpää pitää äärimmäisen huolestuttavana, etteivät nuoret koe vaikuttajien toimivan tarpeeksi. Nuoret haluavat ilmastonmuutokseen puuttumista, mutta heille ei tarjota realistiselta tuntuvia keinoja.

– Eli ongelma itsessään on suuri ja eksistentiaalinen, ja toisaalta nuorille tarjotaan ratkaisuvaihtoehdoksi sellaisia että ”kierrätä banaaninkuoret”. Ne eivät ole ihan tasapainossa, Tähkäpää toteaa Ylelle 12.7.

Pasi Toiviainen ilmastouhkien ja epätoivon dilemmasta

Ilmastokysymyksiin perehtynyt toimittaja Pasi Toiviainen kirjoitti dilemmasta, saako ilmastokatastrofin aiheuttamista tuhon uhkakuvista puhua suoraan vai ei? (Tiedeblogi, 28.6.

Toiviainen paljasti tokaisseensa kaverilleen suoraan, kuinka vuonna 2100 yhteiskunnat käyvät niin rajua elonjäämiskamppailua, että kysymys siitä, nouseeko merenpinta kaksi tai kaksikymmentä metriä on silloin ”huolista pienimpiä”.

Kaveri oli niin järkyttynyt, että hänen ”katseensa oli hetken aikaa aivan tyhjä”. Sitten hän arveli, että Toiviaisella on nyt menossa jokin synkkä kausi. Jos tuhon vaikutuksista puhutaan aivan suoraan, niin se Toiviaisen kokemusten mukaan voi johtaa ajatusten lukkiutumiseen, kieltämiseen tai vaaralliseen passivoitumiseen.

Toisaalta kun katastrofaalisen tuhon mahdollisuus on todellakin olemassa, niin toivekulissin ylläpitäminen johtaa tilanteeseen, jossa:

”vaietun, ikävän todellisuuden kuvaukset jäävät vain yksittäisiksi purskahduksiksi jonnekin keskustelun marginaaliin [- -] ne ovat helposti ohitettavissa ja leimattavissa ääripessimistien pelotteluksi ja alarmismiksi”, tiedetoimittaja kirjoittaa.

Toiviainen puntaroi myös todennäköisen katastrofin varoittamisesta, jotta ihmiskunta läpikävisi kollektiivisen kriisiterapian. ”Ehkä siitä voisi seurata todellinen kulttuurinen, syvästi arvoihin pureutuva muutos. Ehkä se on lopulta se, mitä ajan takaa tälläkin jutullani.”

Toiviaisen kuvaamassa dilemmassa voisi löytää keskitien, jossa uhista puhutaan suoraan mutta samalla korostetaan, kuinka massiivinen yhteiskunnallinen käänne on nyt tarpeen. 

Tällainen viestintä on jo hyvinkin ajanmukaista, kun nuorista enää vain kuusi prosenttia uskoo, että ilmastomuutoksen hillinnässä onnistutaan vuoteen 2050 mennessä.

Sakari Timonen: Anarkia, totalitarismi vai oikeusvaltio?

Juhannuksen jälkeen juristi ja suosittu blokisti ”uuninpankkopoika”  Sakari Timonen kirjoitti huomanneensa, kuinka lainsäädäntö koetaan nykyään sortona ja mielivaltana.

Esimerkkeinä Timonen mainitsee, kuinka poliisivoimin tukemana palokunta joutui sammuttamaan laittoman juhannuskokon, josta tunnettu professori valitti julkisuudessa. Perussuomalaisten nuorilta lakkautettiin tuki sen toimittua toistuvasti vastoin lain tarkoitusta, mikä sai puolueen varapuheenjohtajan uhkaamaan kostolla. Kirkon osallistuminen Pride-viikkoon sai Päivi Räsänen uhoamaan eroavansa kirkosta.

Lisäksi on ihmisiä, jotka vaativat pieneenkin rikkeeseen syyllistyneiden palauttamista kotimaahansa.

Timonen kannustaa miettimään, haluammeko elää oikeusvaltiossa vai vaihtoehtoisesti joko anarkiassa tai totalitarismissa:

Toinen vaihtoehto on sitten tietenkin, että jokainen tekee mitä haluaa viranomaisten puuttumatta asiaan. Tosin silloin ei enää puhuta oikeusvaltiosta eikä edes yhteiskunnasta, vaan anarkiasta ja vahvimman oikeudesta.

Eivät nämä oikeusvaltiota vastaan marisevat sitä halua, vaan he haluavat korvata nykyisen lainsäädännön omallaan. Sen noudattamista kyllä valvottaisiin ankarasti, kuten totalitarismissa aina tehdään.” (Sakari Timonen, 23.6.)

DNA-testi: Aleksis Kiven isä ei ollutkaan aatelissukua

Todennäköisesti Albert Edelfeltin 1873 piirtämä kuva Aleksis Kivestä

Aatelinen Carl Henrik Adlercreutz auttoi niin monin tavoin Aleksis Kiven isää ja tämän perhettä, että syntyi huhuja aatelisperimästä. Aleksis Kiven isä pääsi muun muassa jo nuorena kouluun, jonka ansiosta hänestä tuli Nurmijärven kylän ainoa kirjoitustaitoinen asukas.

Isyyshuhut ovat pohdituttaneet myös Aleksis Kiven elämänkerta tutkijoita. Nyt geenitutkimus on tullut elämäkerturien avuksi, kun Y-kromosomin avulla on voitu jäljittää Aleksin Kiven isälinjaa hamaan esihistoriaan asti.

Syrjähypystä epäillyn Adlercreutzin suora jälkeläinen on nykyinen kansanedustaja Anders Adlercreutz. Häneltä otettu DNA-testi osoitti kiistatta, ettei hän ole mitään sukua Aleksis Kivelle.

DNA -testit otettiin myös Aleksis Kiven sukulaisten kahdelta miespuolisilta jälkeläisiltä. Tulokset vahvistivat heidän sukulaisuutensa ja poissulkivat Adlercreutzin perimän.

Nyt kun Aleksis Kiven isoäidin maine on lopultakin puhdistettu, niin elämäkerturit voivat keskittyneemmin kohdistaa tutkimuksensa nurmijärveläisen suutarin mökkiin etsiessään kirjallisen nerouden alkulähdettä.

Suomen kieli nähtävä ratkaisuna eikä ongelmana, kirjoittaa Sabanadesan

Rajkumar Sabanadesan tuli turvapaikanhakijana Suomeen, oppi kielen noin vuodessa ja toimii nyt yrittäjänä ja muutosjohtamisen konsulttina.

Hän on kirjoittanut Ylelle mainioita kolumneja.

Uusimmassa kolumnissaan hän kysyy, miksi erikoisasiantuntijat eivät halua tulla töihin Helsinkiin ja miksi korkeakouluissa opiskelevat ulkomaalaiset eivät jää Suomeen? (Yle, 5.5. )

Keskeisenä kotouttamisen ongelmana on nähty vaikeahko suomen kieli. Ratkaisuksi on ehdotettu englanninkielen yleistä lisäämistä ja englanninkielisten tutkintojen kasvattamista.

Mutta pelkällä englannilla ei kotoudu Suomen arkeen. Ei esimerkiksi ymmärrä koulun lähettämiä Wilma-viestejä eikä voi seurata monia tapahtumia suomenkielisessä mediassa, jolloin syvällisemmät siteet Suomen yhteiskuntaan eivät rakennu, Sabanadesan kirjoittaa.

Rajkumar Sabanadesan ehdottaa kotouttamisongelmaan ajattelutavan käännöstä.

”Suomen kieli ei ole ongelma, vaan ratkaisu. Investointi kielikoulutukseen on investointi tulevaisuuteen”, Sabanadesan kiteyttää.

Tarvitaan uudenlaista panostamista suomenkielen opettamiseen. Esimerkiksi tutkinto-opiskelijoille tulisi tarjota suomen kielen tehokoulutusta ensimmäisenä vuotena. Tällöin opiskelijat luovat opintojensa ohella monia uusia siteitä ja oppivat sanastoa, jolla voivat seurata suomalaista mediaa.

Sabanadesan ehdotus on mainio, sillä vaikka moni tutkinto-opiskelija edelleenkin muuttaisi valmistuttuaan pois, niin syvällisemmän suomen taidon avulla heillä säilyisi suurempi intressi edistää kulttuurisia ja kaupallisia kontakteja Suomeen.

Suomeen pysyvämmin jäävät kykenisivät sujuvamman suomen taitonsa avulla kasvattamaan kotoutumisjuuriaan useammalle yhteiskunnan alueelle.

Piispa Laajasalolle kritiikkiä Halla-ahon kutsumisesta puhumaan sananvapaudesta

Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Sadat ihmiset ovat kritisoineet piispa Teemu Laajasaloa hänen kutsuttuaan Jussi Halla-ahon keskustelemaan sananvapaudesta ja kiusaamisesta koomikko Joonas Nordmanin kanssa Kirkkopäiville 18.5. 

Kirkkopäivien pääpuhujat professori Ilkka Huhta ja dosentti Mikko Malkavaara ovat jo ilmoittaneet jäävänsä pois vastalauseena Halla-ahon kutsumiselle.

– Jussi Halla-ahon poliittinen asema perustuu populistiseen ideologiaan, jonka retoriikassa väkivalta ja syrjintä ovat ratkaisevassa roolissa. Olemme siksi vakuuttuneita siitä, että juuri mainittu henkilö on täysin sopimaton puhumaan sananvapauden rajoista Kirkkopäivillä, he perustelevat protestiaan.” (K&K, 26.4.)

259 pappia ja luottamushenkilöä: keskustelu on peruttava

259 pappia, luottamushenkilöä ja kirkon työntekijää vetoaa Teemu Laajasalon ja Jussi Halla-ahon keskustelua peruttavaksi:

”Kirkko haluaa olla dialogin ja sovinnonteon paikka, mutta historiallisesti kirkko on ollut myös vihapuheen paikka. Monesti kirkko on ollut hiljaa ja sallinut vihapuheen levitä. Nyt on aika viestiä, että emme hyväksy vihapuhetta ja ihmisarvon mitätöimistä kirkossa ja Kirkkopäivillä. Siksi vaadimme, että Kirkkopäivien tulee perua tapahtuma nykyisessä muodossaan.”

Avoimen vetoomuskirjeen allekirjoittajina ovat muun muassa Oulun tuomiorovasti Satu Saarinen, kirkolliskokousedustaja Jaakko Weuro, Helsingin ja Vantaan kirkkovaltuustojen puheenjohtajat Hanna Mithiku ja Eve Rämö. (Kotimaa24, 29.4.)

Samuli Suonpään kritiikki

Myös toimittaja Samuli Suonpää kritisoi Halla-ahon kutsumista ja kirjoittaa kuinka juuri Halla-aholla on ollut

”ratkaisevan suuri rooli suomalaisen rasismin nousussa ja väkivaltaistumisessa. Hän on kirjoituksissaan lietsonut pelkoa Eurooppaa uhkaavasta islamisaatiosta, eurooppalaisia kansoja uhkaavasta ”väestönvaihdosta”. [- -] ”Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino”, kirjoitti Halla-aho vuonna 2003.”

Halla-aho kiistää niin maahanmuuttajien kuin suvaitsevaistenkin ihmisarvoa, mikä madaltaa kynnystä väkivaltaan, kirjoittaa Suonpää (K&K, 17.4.).

Päätoimittaja Jaakko Heinimäen kirjoitus

Kirkko&Kaupungin päätoimittaja Jaakko Heinimäki pyysi kuvittelemaan piispan kutsuvan kirkon juhlatilaisuuteen puhujaksi raiskaajan, joka on julkisesti vähätellyt tekojaan ja lisäksi kuitannut Korkeimman oikeuden langettaman raiskaustuomion vain muutaman ihmisen henkilökohtaiseksi mielipiteeksi.

”Melko jämäkkänä saisi piispa keskustelua käydä, ettei festariyleisölle tulisi sellainen olo, että kirkko on jotenkin normalisoimassa seksuaalista ahdistelua ja häirintää”, Heinimäki kirjoittaa (K&K, 24.4.).

Lisäys 19.5.

HS uutisoi keskustelutilaisuuden jälkeen Jussi Halla-ahon saaneen sanoa mitä haluaa. ”Hän ei täsmennä väitteitään eikä Laajasalo tartu näihin tarkemmin. Halla-aho esiintyy silminnähden rennosti, jopa naureskelee. Tilaisuus on hänen kannaltaan turvallinen, sillä häntä ei haasteta kuten vaikka tv-tenteissä.” (HS, 19.5.)  

Tutkimus: 80–350 teoksen kotikirjasto kehittää lasten tekstinymmärrystä, matematiikkaa ja digiteknologiaa

Kirjojen täyttämän kodin kasvuympäristön on todettu olevan suureksi hyödyksi Australian yliopiston ANU:n tutkimuksessa.

Tutkimuksessa verrattiin 160 000 henkilön lapsuusajan kotikirjaston suuruutta 31 maassa.

Jos perheellä oli ollut noin 80-350 kirjaa, niin sen lapsille kehittyi parempi kyky ymmärtää tekstiä, matematiikkaa ja digiteknologiaa. Tulos ilmeni kaikissa yhteiskunnissa.

Peruskoulun yläastetta aloittavan nuoren lukutaito oli jopa samantasoinen kuin yliopistosta valmistuvalla, jonka kotona oli ollut vain vähän kirjoja.

Suurimmat kotikirjastot ovat Virossa (218), Ruotsissa (210) Norjassa (212) ja Tanskassa (192). Myös Tšekki (204) kuulu aivan kärkimaihin.

Suomalaisilla noin 162 ja venäläisillä keskimäärin 154 kirjaa

Suomi ei 162 kirjamäärällään kuulu aivan maailman kärkeen. Joka kymmenennessä suomalaiskodeissa oli vain viitisen kirjaa. Suunnilleen 20 kirjaa oli 14 prosentilla. Suomalaiskodeissa noin 350 kirjaa oli 16 prosentilla.

Parhaaksi määräksi osoittautui noin 350 teosta kodin kirjahyllyillä, jonka jälkeen vaikutus tutkimuksessa tasaantui.

Tulosten selittäjinä viitataan lasten matkivan lukevia vanhempiaan. Fyysisen kirjan lukeminen myös edistää syvällisempää ymmärrystä, muistamista ja auttaa yhdistämään monimutkaisia käsitteitä tehokkaammin, kuin mitä tapahtuu digitaalista tekstiä lukiessa.

Sisustrendinä kirjahyllyjen katoaminen ja kirjojen vähentäminen voikin olla haitallista lasten mahdollisuuksille.

  • Kotikirjasto-tutkimuksesta kirjoitettiin viime lokakuussa
    Ylen erinomaisessa artikkelissa: Laaja tutkimus: Kodin täysi kirjahylly antaa lapselle elinikäistä etua. (15.10.18)
  • Alkuperäisen tutkimuksen voi lukea täältä. Social Science ResearchJanuary 2019Scholarly culture: How books in adolescence enhance adult literacy, numeracy and technology skills in 31 societies.

Laura Lindstedt piti kohutun Finlandia-palkintopuheensa, kun Sipilän hallitus oli huseerannut vasta kuusi kuukautta…

Kuva: Heini Lehväslaiho

Laura Lindstedtille myönnettiin kirjallisuuden Finlandia-palkinto vuonna 2015. Kiitospuheessaan hän ruoski hallitusta niin säkenöivästi, että somemaailma kupli kuukausia:

”Tarvitseeko minun ääneen sanoa, mitä meidän johtavat poliitikkomme ovat tunkeneet koulutuksen, sivistyksen, tieteen ja totuuden ideaalien paikalle? Sieltä löytyvät huiputus, sumutus, kulutus ja kuristus – kaikki nämä lyhyen tähtäimen näennäisratkaisut, joiden seurauksista myös tulevat sukupolvet joutuvat kärsimään, elleivät päättäjät pian havahdu hereille innovaatiounistaan.” (Laura Lindstedt, 26.11.2015)

Rohkea puhe on yhä katsottavissa Yle Areenassa.

Kolme vuotta myöhemmin Glorialle antamassaan haastattelussa Lindstedt ei luokittele itseään mielipidevaikuttajaksi vaan sanoo vain käyttäneensä hyväksi tilanteet, joissa häntä kuunnellaan:

”Nykyisen hallituksen politiikka suuntaa meitä kohti luokkayhteiskuntaa. Suomi järkkyy perustavanlaatuisella tavalla. En uskalla edes ajatella, millainen se on  kymmenen vuoden kuluttua ihmisille, jotka eivät ole vakituisissa töissä tai muuten varakkaita.” (Gloria, 5.10.18.)

Toivottavasti Lindstedtille avautuu vielä monia tilanteita, joissa häntä kuunnellaan ja joissa hän rohkeudellaan murskaa väyliä Suomen jääkenttiin.

Lahjonnan hälytyspilli

Professori emeritus Ari Salmisen teos "Rehellisyys maan perii – Tutkimus hyvästä hallinnosta ja korruption torjunnasta" (Edita)

Monissa maissa kansalainen voi ilmoittaa epäkohdista viranomaisten järjestämällä whistleblowing-systeemillä.

Suomesta puuttuu vastaava kattava hälytysjärjestelmä, vaikka se voisi olla hyödyllinen lisäkeino korruption vähentämisessä.

Korruption torjunnasta Rehellisyys maan perii -teoksen kirjoittanut hallintotieteen professori emeritus Ari Salminen uskoo vastaavan hälytysjärjestelmän hyötyihin.

– En usko, että väärinkäyttäjiä olisi paljon. Järjestelmä säästäisi rahaa ja toimisi johtamisen välineenä”, Salminen sanoo Talouselämän artikkelissa (24.10.).

Hänen mukaansa eettisen kehitystyön tulee olla jatkuvaa, koska uusia eettisiä haasteita ja mahdollisesti korruptioon liittyviä kytköksiä tulee vastaan jokaisessa organisaatiossa.

– Suomi on kansainvälisesti vertaillen alhaisen korruption maa. Tästä huolimatta olen vakuuttunut siitä, että hyvää hallintoa ja korruptiota tulee jatkuvasti tutkia myös Suomessa, Kuuluvathan nämä kysymykset demokraattisen yhteiskunnan ja oikeusvaltion peruspilareihin, korostaa Salminen (Vaasan yliopisto, 18.10.2018).

Prof. Janne Saarikivi pohtii onnen ja ihmisarvon suhdetta

Professori Janne Saarikiven oivalluksia herättävä kolumni kritisoi menestyskuvauksia, joissa esimerkiksi uupumuksen, syövän tai lihavuuden selättänyt on noussut menestykseen.

Nuo mediassa toistuvat kuvaukset Saarikiven mielestä vääristävät todellista elämää. Ponnisteluistaan huolimatta moni ei onnistu laihduttamisessa, sairastuu vakavasti tai kokee epäonnea, jota ei voi hallita:

Kukaan meistä ei menesty vain ahkeralla työllä vaan tarvitaan myös kosolti onnea, hyvät olosuhteet ja paljon rakkautta. Silti meille saarnataan kerta toisensa jälkeen tarinaa, jonka mukaan jokainen voi menestyä, tai ainakin saavuttaa onnen ja mielenrauhan, kun vain tarpeeksi yrittää.”

Menestyjiä ihailevassa hehkutuksessa on Saarikiven mukaan vaarana jäädä huomaamatta, kuinka jokaisella ihmisellä on luontaista arvoa ja pieniltäkin vaikuttavilla kokemuksilla merkityksellisyyttä.

Saarikiven aivan erinomaisesti kirjoitettu kolumni (Yle, 8.11.) on useamman lukukerran tai seinälle ripustamisen arvoinen.