Kiurun lupaus: Vanhustenhoitoon tulee pian 0,7 hoitajamitoitus

Hoitajamitoituksessa on jahkailtu kauan vaikka vanhustenhoidon surkea tila on ollut tiedossa. Vuonna 2012 tavoiteltiin 0,7:n hoitajamitoitusta, mutta se muuttui ”nykyiseksi 0,5:ksi ja Juha Sipilän (kesk.) hallitus yritti alentaa sen jopa 0,4:ään säästöjen toivossa. Se kuitenkin peruttiin”, kirjoittaa toimittaja Jari Strömberg. (Yle, 5.7.)

Nyt ongelmaan on tulossa parannusta, kun perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) lupasi, että 0,7 hoitajamitoitus lakiin viedään läpi jo tämän syksyn aikana. (Ylen aamu-tv, 3.7.)

Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Satu Karppanen selvensi Ylelle kuinka:

– Ensisijaisesti on lähdettävä hoidon tarpeesta ja nimenomaan niin, että 0,7 on toteutuneen mitoituksen alaraja ja että se hoidon tarpeesta johtuva joustaminen tapahtuu ylöspäin, Karppanen sanoi.

Ylen tietojen mukaan ensin säädetään hoitajamitoitus ja toisessa vaiheessa luodaan poikkihallinnollinen ikäohjelma, muistisairauksien ennaltaehkäisyohjelma ja perustetaan vanhusasianvaltuutetun tehtävä. (Yle, 5.7.)

Vanhustutkija, professori Marja Vaarama pitää Rinteen hallitusohjelmaa käännekohtana vanhuspalvelujen rapauttamisen loppumiselle. Professorin mukaan ”nyt on otettu ensimmäiset merkittävät askeleet toiseen suuntaan. Pitkään rapautunutta ei voi korjata kerralla, mutta jostain pitää aloittaa.” (Yle, 7.6.).